Elokuviin liittyviä lisenssipelejä yhdistää usein yksi yhteinen kirous. Peli on saatava ulos elokuvan julkaisun aikoihin, joten kehittelyyn ei jää niin paljon aikaa kuin olisi suotavaa. Uusin Harry Potter on päässyt hieman paremmille vesille ja peli ei ole ollenkaan niin paha tapaus kuin voisi jouluna ilmestyneeltä varmalta rahasammolta odottaa. Pelissä tapaa elokuvasta tuttuja hahmoja, ja ennen kaikkea tuttuja rakennuksia ja tapahtumapaikkoja on mukava päästä tutkailemaan.
Velhokokelaan seikkailu
Pelin yksi koukuista on sen vapaus. Jokaisen nurkan ja kiinnostavan kohteen pääsee itse tutkimaan. Elokuvassa monta kiinnostavan näköistä aluetta näki vain vilaukselta, mutta pelissä tämänkin voi korjata. Pelaajalla meneekin uusien paikkojen tutkimisessa pitkä tovi ja monesti itse tehtävien suorittaminen unohtuu. Piilotettuja velhokortteja ja muita esineitä löytää vain etsimällä ja käyttämällä loitsuja erilaisiin kohteisiin, esimerkiksi ulkoa löytyviin pensaisiin ja kirjastosta löytyviin kirjahyllyihin. Löytämiään rahoja voi käyttää Viistokujalla sijaitsevien kauppojen tuotteisiin.
Ulkoinen ilme pelissä on iloisen kirkas. Turhaa söpöilyä ja Disneymaista yliampuvaa värillisyyttä on silti turhaa odottaa. Peli pysyy kauttaaltaan hyvännäköisenä, joskin viimeinen silaus tuntuu puuttuvan. Välillä grafiikka repeilee ja kuvakulmat ponnahtelee minne sattuu. Näyttävimmillään peli on tylypahkan linnassa. Seiniä koristelee hullunkuriset taulut, ja kaikki tuntuu olevan vinksin vonksin. Linnassa riittää tutkittavaa, ja jokainen huone on yksityiskohtia ja piilotettuja esineitä pullollaan. Ruudun päivitysnopeudessa olisi ollut kyllä parantamisen varaa. Grafiikka tökkii lähes kaiken aikaa, mutta silmä tottuu siihen yllättävän nopeasti.
Lataustaukoja ja suomea puhuva Harry
Ärsyttäväksi ja turhauttavaksi muodostuvat jatkuvasti ruudulle paukahtavat lataustauot. Lataustaukoja siunaantuukin lähes poikkeuksetta jokaisen avatun oven seurauksena. Keskeytykset eivät ole pitkiä, mutta niiden tiheys pääsee sapettamaan. Väkisinkin peli-into pääsee hiipumaan, kun oikeaa tietä etsiessään Harry availee lukuisia ovia lataustaukoja ihaillen. Pelin tehtävät ovat luonteeltaan melko suoraviivaisia ja yksinkertaisia. Niiden sisältö vaihtelee aina kadonneiden tavaroiden etsimisestä puutarhan kitkemiseen. Uusia ideoita ei missään tehtävässä nähdä, mutta jokainen niistä on kuitenkin huolellisesti suunniteltu.
Musiikkipuoli on kohdallaan. Tapahtumia siivittää elokuvamainen tunnelmamusiikki joka on parhaimmillaan mahtipontisen säväyttävää. Musiikki keskeytyy jokaiseen lataustaukoon ja tämä pääsee ärsyttämään. Juuri kun meinaa tulla kappaleen paras kohta, kilahtaa "loading"-teksti ruutuun ja musiikki alkaa lataustauon jälkeen taas alusta. Suomenkielisten ääninäyttelijöiden ansiosta peli on myös perheen pienimmille sopiva. Dubbausten laatu ei kuitenkaan päätä huimaa. Jokaisen taian tehtyään Harry lausuu taian nimen ärsyttävän teennäisen innostuneesti, eivätkä muidenkaan hahmojen puheet suuremmin säväytä. Mahdollisuus vaihtaa suomenkielinen puhe englanninkieliseksi puuttuu kokonaan. Myös valikot on toteutettu suomenkielellä.
Pienelle suuri ilo
Vaikka peliä pelaisi vain tunnin kerrallaan, ei siihen silti uppoa montaa iltaa. Tehtävät ovat yksinkertaisia ja keskivertopelaajalle aivan liian helppoja. Peli on selvästi suunniteltu enemmän lapsille kuin perheiden isille ja äideille. Aivan yksin pikkuveikkaa ei silti voi pelin pariin jättää, sillä osa tapahtumista on oikeasti jännittäviä ja aavemaisia.
Lapsellisuudestaan huolimatta peliä pelaa sujuvasti pari iltaa. Sen jälkeen alkaa vanhemman mielenkiinto kadota ja seikkailemisesta tulee pakkopullaa. Pienemmälle vipeltäjälle mielenkiinto riittää pelin loppuun asti, kunhan viereltä löytyy vanhempi henkilö laimentamassa jännittävää tunnelmaa. Jos suomenkielisten puheiden ja lataustaukojen ärsyttävyyteen ei tartuta liiaksi, jää käteen kelpo seikkailupeli. Kokeneille pelaajille tätä on turha suositella, mutta lapset ja lapsenmieliset saavat pelistä varmasti paljon irti.
