Katso kengurun loikkaa
Jak 2: Renegade on pitkään ja hartaasti haudutettu jatko-osa, jota monessa pelimediassa on hehkutettu kuin messiaan uutta tulemista maan päälle. Kyseessä on maskottivetoinen seikkailupeli, jossa tarinallisia osioita höystetään tasohyppelyllä, toiminnalla, ajamisella ja muilla elementeillä. Pelisuunnittelun kannalta kyseessä on merkkipaalu nimenomaan siksi, että eri tyylit on saatu purkitettua erinomaiseksi kokonaisuudeksi. Saumaton design antaa nykypeleille harvinaista potkua. Nykyään markkinoille tulee kovin vähän todellisia innovaatioita. Crash Bandicoot -sarjan luoja Naughty Dog on kuitenkin onnistunut tehtävässään luoda yksi kaikkien aikojen videopeleistä löytäessään kekseliäisyyden ja peli-ilon punaisen langan, joka niin monelta pelitalolta on vuosien saatossa hukkunut.
Jak and Daxter: The Precursor Legacyn jalanjäljissä asteleva Jak II seuraa jälleen kerran erittäin toimivaksi osoittautuneen ihmisjyrsijäduon edesottamuksia. Heti alussa pääosaa näyttelevä hahmokavalkadi imeytyy edellisestä pelistä tutun taikaportaalin läpi kauas tulevaisuuteen, jossa ilkeä Paroni murhanhimoisine kätyreineen hallitsee universumia. Rytäkässä päähahmoista vähemmän ärsyttävä, Jak, joutuu vangituksi. Välikohtauksessa nasevia onelinereita edelleen viljelevä Daxter vannoo pelastavansa kumppaninsa tuossa tuokiossa, mutta varsinainen vapautusoperaatio onnistuu vasta kahden pitkän vuoden kuluttua. Siihen mennessä Jak on imenyt kidutuskammioissa sisuksiinsa sen verran myrkyllistä Dark Eco -mönjää, että hänen ruumiinsa on kokenut rankkoja sisäisiä mutaatioita. Nämä myrkyt mahdollistavat Jakin ajoittaisen muuntautumisen eräänlaiseksi hirviömäiseksi alter egoksi, joka ylivertaisilla voimillaan pistää vihulaista vaivatta pakettiin. Tämä ei normaalin elämisen kannalta ole mikään kovin miellyttävä käänne, joten yhteenliittymisen jälkeen edessä onkin verinen kostoretki paronia vastaan. Moniulotteinen juoni haarautuu moneen suuntaan ennen varsinaista kliimaksia, joten luvassa on yllätys jos toinenkin.
Peli itsessään koostuu lyhyistä tehtäväkokonaisuuksista. Ne jakautuvat eri peligenrejen mukaan huristeluun moninaisilla ajokeilla, normaaliin tasohyppelyyn, leijuvalla rullalaudalla temppuiluun ja jopa räiskintään. Intoa yllä pitävää vaihtelua on siis mukana varsin kiitettävästi. Yllättävää kyllä, uutena elementtinä mukaan tulevat aseetkaan eivät millään lailla häiritse pelimekaanista tasapainoa. Yhden kanuunan ruudinkäryyn kyllästyttyään pelaaja voi pienen etenemisen jälkeen vapaasti vaihtaa käytössä olevaa paukkurautaa astetta tehokkaampaan versioon ristiohjaimen avustuksella.
Epätäydellistä täydellisyyttä
Pelin pääalueena toimii synkähkö kaupunkihubi, jossa pelaaja voi vapaasti käyskennellä edetessään tehtävästä toiseen. Ratkaisu on kuitenkin melko keinotekoinen, sillä jättimäinen pelialue ei tarjoa kovinkaan paljon vaihtelua. Paikoin edessä on valinta muutaman eri tehtävän välillä, mutta reitti on lopulta aina sama. Muuta tekemistä moniin suuntiin haarautuvassa metropolissa ei ole ja vaikka asuinalue onkin melkoinen visuaalinen taidonnäyte, kyseessä on lähinnä keinotekoinen tapa pidentää pelin elinikää. Toki kaupunki kuhisee elämää ja yllä pörrääviä lentoaluksia voi kaapata mielensä mukaan, mutta tällä kertaa tekijöiden ahneus toimii heitä vastaan. Sokkeloisessa ja monin paikoin ahtaassa jättikompleksissa pyöriminen vie aimo-annoksen peli-iloa.
Tämä on kuitenkin yksi pelin harvoista kauneusvirheistä. Pientä marmatusta aiheuttaa third person -pelien perisyntinä usein häärivä kamerakulma. Super Mario Sunshinen ja ensimmäisen Jak-pelin tavoin kuvakulma luottaakin pelaajan manuaaliseen kontrollointiin. Oikeanpuoleisella tikulla näkymän voi vääntää haluamalleen tolalle. Tämä vaatii tietynasteista kärsivällisyyttä, mutta ratkaisu toimii edelleen. Hektisimmissä kohdissa äkkikuolemat ovat paikoin väistämättömiä, kun pelaaja yrittää suorittaa useita toimintoja samanaikaisesti.
Moiset ongelmat ovat lopulta täysin hyväksyttävissä, kiitos loistavan pelisuunnittelun. Kekseliäisyys on Naughty Dogin keitoksen päämauste. Japanilaistyylinen tarkka viimeistely huokuu monissa näppärissä yksityiskohdissa, jotka vain tarkka silmä havaitsee. Hiottu kokonaisuus kertoo tekijöiden omistautumisesta tärkeälle kehitystyölle. Jotain sanoo myös se, että hyvin harva nykypeli kantaa Jak II:n lailla pelaajan alusta loppuun saakka. Kaiken alussa tuhlaavat trenditekeleet eivät yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa loppuun saakka. Tehtävien monipuolisuus ja tarinankerronnan sävähdykset ovat Renegadessa täysin omaa luokkaansa. Loistavan seikkailun läpäisyyn kuluu pitkälti toistakymmentä tuntia, rauhallisella etenemistahdilla enemmänkin.
Disneykin olisi ylpeä
Visuaalisesti Jak 2 on sanalla sanoen uskomaton. Synkempi piirtotyyli mahdollistaa vibrantin pelimaailman, jollaista ei PlayStation 2:lla ole ennen nähty. Animaatio on Disney-elokuvien veroista jälkeä. Hahmot liikkuvat eläväisen oloisesti ja heidän eleistään voi päätellä monia asioita. Tämä näkyy etenkin juonta eteenpäin kuljettavista sadoista välianimaatioista, joita pelin läpäisyn jälkeen voi halutessaan ihailla erillisestä valikosta. Muutenkin mukana on tukuittain erinomaisia kikkoja. Ruutukaappaukset eivät yksinkertaisesti tee oikeutta graafiselle toteutukselle - peli pitää nähdä liikkeessä ennen kuin teknistä velhoutta pystyy täydellisesti arvostamaan. Keskinkertainen äänimaailmakin saa kevyesti uutta pontta Dolby Surround -tuen myötä.
Eeppiset puitteet saavuttanut kehitysprojekti nousee lopulta voittajaksi. Jak II on kiistatta yksi vuoden parhaimpia videopelejä, alustasta riippumatta. Pelattavuuden ja idearikkauden riemujuhlaa höystetään loistavalla grafiikalla. Addiktiivisuudesta kertoo jotain se, että vaikeimpiakin tehtäviä jaksaa tahkota kerta toisensa jälkeen paremman lopputuloksen toivossa. Videopelitkin voidaan täten sitoa täydellisyyden parametreihin. Ylivedetystä kaupunkialueesta huolimatta Renegade on pakko-ostos kaikille hyvien pelien ystäville.
