Yksi GameCuben julkaisupeleistä, James Bond in Agent Under Fire, oli niin Cuben ensimmäinen FPS-peli kuin myös elokuva-agentin Cube-debyytti. AUF rankattiin lähes poikkeuksetta keskeneräiseksi lisenssimoskaksi. Se oli myös teknisesti ajastaan jäljessä, olihan se sentään käännös yli puoli vuotta vanhasta PS2-pelistä. Electronic Arts kuitenkin uskoi James Bondin voimaan ja päätti julkaista Agent Under Firelle jatko-osan. Tämä jatko-osa sai nimekseen James Bond: Nightfire ja sen kehityksestä vastasi N64:lle The World Is Not Enough –pelin kehittänyt Eurocom. Eurocomin ansiosta James Bond: Nightfire onnistuu karistamaan Agent Under Firen aiheuttamat ennakkoluulot kevyesti pois ja olemaan vuoden yllättäjä.
Ole Bond, James Bond
James Bond: Nightfire ei perustu mihinkään James Bond –elokuvaan, vaan sille on kirjoitettu oma, itsenäinen tarina. Se on geneerinen kertomus pahasta vaikutusvaltaisesta konnasta, jonka tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin maailmanvalta. Klassisen Bond-asetelman mukaisesti salaisen agenttimme on pyrittävä estämään pääpirun suunnitelmat keinolla millä hyvänsä. Ensimmäisessä käynnistyksessä peli alkaa suoraan rajoitetulla opetustehtävällä, jossa opetellaan ampumaan kiikarilla ja ajelemaan autolla, samalla kun pelastetaan ranskatar hänen takaa-ajajiensa kynsistä. Ampumista opetellessa pelaajan on vain seurattava ruudulla näkyviä ohjeita, eli käytännössä paineltava ampumanappia Cuben hoitaessa varsinaisen tähtäyksen. Kun kaikki viholliset on eliminoitu, päästään kaahailemaan Bond-autolla räjäytellen lisää vihollisia. Myöhemmin saman tehtävän voi pelata ilman tähtäysapuja, jolloin se vasta pääsee oikeuksiinsa.
Kuin elokuvaa pelaisi
Harjoitustehtävän jälkeen alkava alkuvideo on visuaalisesti täyttä Bondia, mutta taustalla soiva kappale on jopa kamalampi kuin Die Another Dayn tunnussävel. JB: Nightfire on ensimmäisestä tehtävästä loppuun saakka täyttä Bond-tunnelmaa. Tunnelma on välillä niin tiivis, että sitä voisi vaikka viipaloida Bondin kellolaserilla. Vaikka Nightfiren kannessa ja pelihahmona komeilee Pierce Brosnan, on Nightfire ottanut vaikutteita Bond-elokuvista kautta aikojen. Välillä päästään veden alle sukellusveneeksi muuntautuneella autolla ja pelin viimeinen tehtävä on kuin suoraan Moonraker-elokuvan lopusta. Elokuvien tavoin ei Nightfirekään verellä mässäile. Itse asiassa en ole nähnyt pelissä pisaraakaan verta, ja vihollisetkin pysyvät ehjinä mitä hurjimpien räjähdysten jälkeen. Hyvä asia, sillä se kuuluu Bond-tyyliin.
Nightfirestä löytyy kolmenlaista pelattavaa 12 kentän verran: ajeluosuuksissa päästään kaahailemaan erilaisilla ohjuksin ja konekiväärein varustetuilla ajokeilla vihollisia kylmäksi laittaen. Ajo-osuuksien aikana Bond saa autoonsa erikoislaitteita, kuten savuverhon, turbon tai laitteen, joka kääntää auton kahdelle pyörälle. Kiskoräiskintäosuuksissa pelaajan ohjattavissa ei ole kuin Bondin ase. Kiskoräiskintään törmätään kolmesti pelin aikana. Päinvastoin kuin Agent Under Firessä, Nightfiressä kiskoräiskinnät ovat nautittavia, peli-iloa piristäviä kokemuksia. Erityisesti mieleen jäi moottorikelkan tykin takaa pelattava pako alppimajasta. Viimeinen ja eniten käytetty peliosuus on aseen takaa kuvattu toiminta. Näissä FPS-osuuksissa päästään kylvämään kuoloa noin parinkymmenen aseen voimin. Miksikään sinkohipaksi Nightfire ei missään vaiheessa ylly, vaan muutamissa tehtävissä on käytettävä hiippailutaitoja etenemiseen. Toki mukaan mahtuu suoraa toimintaa rynnäkkökiväärilläkin. Kaikkiin pulmiin ei ole vain yhtä ja ainoaa ratkaisutapaa vaan ne voidaan suorittaa joko räiskimällä läpi tai käyttäen ympäristöä ja laitteita ovelasti hyväksi. Tehtävät eivät ole aina pelkästään yhden osuuden junnausta, vaan monessa tehtävässä on yhdistetty ainakin kahta osuutta.
Ammutaan kovaa ja paljon
Tehtävät on jaettu eri alueisiin ja alueen vaihdon huomaakin parhaiten noin viisi sekuntia kestävästä latausruudusta. Jos kuolema pääsee yllättämään, jatkuu peli sen hetkisen alueen alusta, eli parhaimmillaan jopa monta kymmentä minuuttia kestävää tehtävää ei tarvitse aloittaa täysin alusta. Mukava ominaisuus on myös se, että jos pelaaja pääsee vähillä energioilla alueen läpi ja sattuu kuolemaan seuraavassa alueessa, saa hän seuraavalle yritykselle lisäenergiaa, jotta koko tehtävää ei tarvitsisi aloittaa alusta aloitusenergian vähyyden vuoksi. Tehtäväsuunnittelu on kunnialla tehty, eikä jumiin jääminenkään koidu ongelmaksi, sillä pulmiin saa vihjeitä valikkoruudun kautta. Tehtävillä on myös mukavasti uudelleenpelattavuusarvoa, ja pelistä löytyy mielestäni vain yksi vähänkään rasittavanpuoleinen tehtävä. Onneksi sekään ei ole niin rasittava, että peli-into lopahtaisi siihen.
Nightfire on graafisesti paikoin todella näyttävä. Välillä kuitenkin vastaan tulee kohtia, joissa peli näyttää ennemminkin N64- kuin Cubepeliltä. Hahmomallinnus on hyvin tehtyä ja sopivan aidon näköistä ja virtuaali-Brosnan tosiaankin näyttää lihalliselta vastineeltaan. Välivideoiden lip-sync on tehty erinomaisesti ja tästä johtuen hahmot eivät näytä elottomilta puumiehiltä, vaan haavoittuvilta ihmisiltä. Viholliset eivät myöskään ole mitään vasemman jalan saappaita, vaan reagoivat pelaajan tekemisiin, etsivät suojaa ja hakevat apujoukkoja joutuessaan alakynteen. Pelin noin parikymmentä erilaista asetta vastaavat oikeita vastineitaan lähes täysin, paitsi nimensä osalta. Aseet näyttävät esikuviltaan ja käyttäytyvät myös niiden tavoin.
Kuten lähes jokaisessa FPS-pelissä, on myös Nightfiressä moninpeli. Mukaan moninpelimättöön mahtuu neljän ihmispelaajan lisäksi kuusi tietokonevastustajaa eli bottia. Erittäin hyvänä ominaisuutena bottien ominaisuuksia kuten energiaa, reagointiaikaa ja nopeutta voi säätää oman mielen mukaan. Moninpelikenttiä on 8 erilaista ja kaikki niistä ovat enemmän tai vähemmän pelattavia. Moninpeliin saa halutessaan mukaan myös radio-ohjattavia tankkeja tai helikoptereja. Kumma idea, mutta eipä siitä mitään haittaakaan ole.
Äänet kuin elokuvasta
Äänimaailmalla on suuri vaikutus pelin tunnelmaan ja Nightfiressä taustamusiikkina on käytetty James Bond –teeman erilaisia variaatioita. Tunnelman kannalta todella hieno asia, eikä valittamista löydy. Musiikki myös vaihtuu tilanteen mukaan: kun Bond hiiviskelee huomaamattomasti pitkin rakennuksia, on musiikki rauhallista ja hiljaista, mutta heti kun hänet havaitaan, räjähtää musiikki nopeatempoiseksi ja toiminnalliseksi lisäten tunnelmaa vihollisten teilaamiseen. Ääniefekteistä ei voi oikeastaan sanoa juuta eikä jaata. Askeleet muuttuvat lattiapinnan mukaan, ja jokaisella aseella on sille ominainen ääni.
Nightfiren yksinpeli on tunnelmaltaan täysin omaa luokkaansa. Kestoltaan se on kumminkin vain muutaman Bond-elokuvan verran, eli yksinpeli voi olla kertaalleen läpi vain viikonlopun pelailulla. Hupi ei kuitenkaan lopu tähän, sillä Nightfiren yksinpeli kestää helposti useammankin läpäisykerran. Kun erinomaiseen yksinpeliin lisätään mainio ja mahdollisesti pitkäkestoinen moninpeli, on kasassa maailman toiseksi paras James Bond –peli. Ja löytyypä pelistä vielä Die Another Dayn trailerikin.
