Lisenssipelien ollessa lähes poikkeuksetta roskaa, viime vuoden yllättäjäksi nousi allekirjoittaneen silmissä 007: Nightfire, joka julkaistiin kaikille kotikonsoleille ja PC:lle. Valitettavasti myös GBA sai oman käännöksensä, jonka olisi mieluummin voinut jättää tekemättä.
Taustatarina GBA:n Nightfiressä on sama kuin konsoliversioissakin, eli rikas, vallanhimoinen hullu tavoittelee maailmanvaltaa ja Bondin tehtävänä on estää hänen aikeensa. Tämä onnistuu koluamalla läpi yhdeksän tehtävää, räiskimällä kumoon vihollisia ja suorittaen samalla erilaisia tavoitteita tehtävien läpäisemiseksi.
Rahastuksen makua
Nightfire yrittää olla täysiverinen FPS-räiskintä isoveljiensä tavoin, mutta epäonnistuu tuskallisesti. Se on ruma, hidas ja kankea, eli sanalla sanoen huono. Sen suurin kompastuskivi on grafiikka - pikselinen 3D-yritelmä, mikä ei näytä hyvältä, mutta saa pelin toimimaan todella hitaasti. Mielikuva kiihkeästä ruudinsavuisesta tulitaistelusta häviää tehokkaasti, kun hahmot liikkuvat kuin ruostuneet peltirobotit.
Peli tuntuu heti alusta asti keskeneräiseltä, markkinoille kiirehdityltä paketilta, eikä vaikutelma karise ajan myötä. Se on tahmean hidas jopa valikoista lähtien, ja tuntuisi ettei pelimoottoria ole edes yritetty optimoida loppuun asti. Ensivaikutelmani pelistä olikin "ihan kiva teknologiatesti" ja sitä oli todella vaikea uskoa muka valmiiksi peliksi.
Taskuagentti
Pelin yhdeksän tehtävää sijoittuvat seitsemälle erilaiselle alueelle, mutta pöytäkonsoliversioista tutut autotehtävät puuttuvat täysin. Missionit on jaoteltu alueisiin, joiden välillä juonta kuljetetaan eteenpäin tekstillä ja kuvilla. Mutta tehtävän mennessä pilalle se on aloitettava täysin alusta, sen hetkisen alueen sijaan. Voidaan vain ihmetellä miten tähän käsittämättömän typerään ratkaisuun on päädytty, kun konsoliversioissakin se oli tehty toisin.
Apunaan Bondilla on 15 erilaista asetta ja välinettä aina peruspistooleista kiikarikivääreihin, mutta aseiden erot rajoittuvat vain kiikarin olemassaoloon ja tulinopeuteen. Bondin näppärillä erikoisvälineillä, kuten rannekellolaserilla taas suoritetaan tehtävien kannalta olennaisia toimintoja.
Nightfiren äänimaailma on melko ristiriitainen. Efektit ovat vaisuja poksahteluja, naksahteluja ja huudahduksia, mutta toisaalta tehtävien taustamusiikit ovat mielekästä kuultavaa, ja Bond-teemastakin on saatu kivasti irti.
Pelaat vain kahdesti
Pelattavuus on Nightfiren huonoin puoli. Pelin todella raskas tahmaaminen pilaa kaikki mahdollisuudet hyvään ohjattavuuteen, mikä taas vaikeuttaa vihollisten listimistä suuresti. Tämä taas nostaa vaikeustason ylikorkeaksi, jopa normal-vaikeusasteella. Pelin mielekkyyttä syö myös se, että pieninkin virhe kostautuu tehtävän aloittamisella alusta, eikä mitään mahdollisuuksia jatkaa tehtävää puolivälistä ole.
Nightfire on jälleen niitä pelejä, joilla olisi varaa yltää vaikka kuinka korkealle, mutta jotka epäonnistuvat yrittäessään liian paljon. Huono pelimoottori syö pelistä kaiken ilon, eikä typerä pelisuunnittelu sitä ainakaan lisää. Vielä muutama kuukausi kehityksessä, ja tästä olisi jopa voinut tulla jotakin.
