Kuutiomaista menoa kuutiolla
Älypelejä näkee videopelimarkkinoilla vuosi vuodelta aina vähemmän ja vähemmän. Genreen onkin varsin hankala tuoda mitään uutta ja ennennäkemätöntä, vaikka pelikansan keskuuteen onkin aina silloin tällöin putkahtanut puolivillaisia yrityksiä. Alkuperäinen Tetris on vielä tänäkin päivänä se peli, jonka pariin palataan pienen aivojumpan toivossa, koska uudemmanpuoleiset tuotokset kaatuvat usein omaan nokkeluuteensa – kiitos monimutkaisten yksityiskohtien. Periaatteena pitäisikin olla, että pelimekaniikan pystyy sisäistämään kuka tahansa Matti tai Maija Meikäläinen – nopeasti ja vaivattomasti. Pelin edetessä homma tietenkin vaikeutuu pitääkseen mielenkiinnon yllä ja tuoden kuvioihin uusia haasteita. Puzzlekingsin viime vuoden puolella julkaistu ZooCube onnistuu tässä tehtävässä melko hyvin.
ZooCubessa palikkamaisen puuhastelun taustalle on sepitetty pientä juonentynkääkin, mutta pelin pelaaminen ei edellytä tarinan tuntemista. Pääpointtina kuitenkin on, että ilkeä tiedemies Buc Ooze on jotenkin muuttanut kaikki maailman eläimet epäluonnollisiin palikkamuotoihin, jotka pelaajan on korjattava takaisin entiselleen. Muodonmuutokset suoritetaan kuutiomaisella ZooCube-laitteella, joka vetää epämuodostuneita elukoita puoleensa kuin valo hyttysiä. Kaikenkarvaiset otukset muuttuvat normaaliin muotoonsa ja siirtyvät avaruudessa leijailevaan Nooan arkin millenium-versioon, kunhan kaksi saman edustajan palikkaa yhdistyvät keskenään.
Ihan kivaa tiettyyn pisteeseen asti
Pelissä ZooCube-kuutio leijailee keskellä ruutua eläinpalikoiden lähestyessä sitä suunnasta jos toisestakin, riippuen vaikeustasosta. ZooCuben jokaiselle sivulle voidaan varastoida maksimissaan viiden palikan muodostama rivi pyörittelemällä kuutiota ohjain- ja C-tatilla. Mikäli yksikin rivi ylittää viiden palikan rajan, on peli ohi. Tarkoituksena kuitenkin on siis saada samanlaisista palikoista pareja, jotta ne siirtyisivät pois pelialueelta tilaa viemästä. Koska ne matelevat hitaasti kohti ZooCubea, voidaan niiden vauhtiin vaikuttaa A-napilla, jolla suoritetaan lukitus. Tällöin kyseinen eläinmuoto kiitää automaattisesti kohti sen suuntaamaa kuution sivua, eikä matkaa määrättyyn paikkaan enää estä edes ZooCuben käänteleminen. Jotta parit katoaisivat, on niiden oltava samalla rivillä peräkkäin. Välttääkseen tapausta, jossa molemmat eläimet ovat samalla rivillä väärässä järjestyksessä, voi litanian alimmaisen palan nostaa ylimmäiseksi tai toisinpäin Y- ja X-napeilla. Mikäli tilanne riistäytyy käsistä täysin, voi Z-napilla laukaista pommin, joka tuhoaa kuution jokaisen sivun alimmaisimman palikan. Tätä hätäkeinoa voi kuitenkin käyttää vain kolme kertaa per pelikierros, joten niitä on osattava käyttää viisaasti.
Pelissä pääsee pitkälle jo näillä tiedoilla. Tällöin touhu pysyy simppelinä ja jopa hauskanakin. Mutta kaiken tämän lisäksi pelialueelle ilmestyy erilaisia räjähdepalikoita, joiden käyttöä on hyvä harjoitella helpommilla vaikeustasoilla mikäli aikoo pärjätä vaikeimmissakin kentissä. Räjähteitä on nimittäin moneen eri lähtöön – on muun muassa koko rivin, yhden tai kahdenkin palikan räjäyttäviä. Jotkin paukut voivat kyteä kauemmin kuin toiset ja osa pitää sijoittaa rivin alimmaisiksi synnyttääkseen tuloksia. Myös muutamat mukaan ängetyt erikoispalikatkin täytyy lykätä pohjalle, jotta ne parantaisivat toivotulla tavalla ZooCuben toimintoja. Toisiaan muistuttavien räjähde- ja erikoispalikoiden tunnistaminen on aluksi äärimmäisen turhauttavaa pelin koko ajan kasvavassa tempossa, mikä latistaa puuhaa melkoisesti.
Yksinpelimoodeja peliin on saatu neljä. Yllä selostettu kokonaisuus kulkee nimellä Classic, joka onkin neljästä vaihtoehdosta se mielenkiintoisin. Toki kolme muutakin moodia, Blind, Knockout ja Blind Knockout, viihdyttävät jonkin aikaa, mutta useimmiten Classic on juuri se jonka pariin jaksaa palata myöhemminkin. Siinä edetään kentittäin, jotka luonnollisesti vaikeutuvat kerta toisensa jälkeen. Helpoimmilla tasoilla eläinmuotoja lähestyy vain kolmesta suunnasta, mutta myöhemmissä jopa kuudesta. Siksi vaikeimmilla tasoilla paniikki iskeekin pelaajaan todella usein. Samaa voi sanoa Blindistä, koska siinä kaikki eläinmuodot muuttuvat harmaiksi ja täten vaikeammin tunnistettaviksi kiinnitäydyttyään ZooCubeen. Onneksi värit tulevat näkyviin, jos jonkin palikan pari lähestyy juuri samaista riviä, mutta useimmiten koko puuhastelu jää kuitenkin pelkäksi epätoivoiseksi yritykseksi pelaajien osalta. Knockoutissa ZooCubeen on liimautunut jo valmiiksi erilaisia palikoita, jotka on kaikki poistettava edetäkseen. Tämä onkin Classicin ohella varsin toimiva idea ja sitä jaksaa pelatakin muutamamaan otteeseen ihan mielenkiinnolla. Ja kuten arvatakin saattaa, Blind Knockout on kahden edellä mainitun moodin sekoitus.
ZooCubea voi pelata myös kaveriporukalla, mikäli sellaisen sattuu omistamaan. Pelin kahdessa moninpelimoodissa tehdään joko yhteistyötä tai kilpaillaan toisia vastaan. Tiimityöskentelyä vaativassa moodissa eläimiä pelastetaan vain kahden hengen turvin, mikä on huomattavasti pitkävetisempää puuhaa kuin neljän hengen voimin käytävä kilpailu. Jälkimmäisessä pääseekin tekemään pelitovereille jäynää sen minkä ehtii – mukana on nimittäin erikoistarvikkeita, joilla voi hankaloittaa muiden pelaajien elämää mukavasti. Mikäli älypelit kolahtavat kavereihin, on kyseinen kamppailu ainakin testaamisen arvoista hupia.
Viidakko kutsuu
Graafisesti ZooCube on tyypillinen genrensä edustaja - se ei käytä konsolista irtoavia tehoja läheskään niin hyvin kuin olisi mahdollista. Eläinpalikat muistuttavat jonkin verran niistä vapautuvia eläimiä, tosin pidemmälle päästessä muodoissa voi havaita paljon samankaltaisuutta. Taustalla avartuvat taustat ovat melko vaisuja, eikä niissä juurikaan ole katselemista pelin aikana. Tosin eipä tämäntyyppisissä peleissä hirveämmin ehdi maisemia tutkailla, koska pelaajan on herkeämättä pysyttävä pelin tiimellyksessä mukana. Siksi kenties voisikin sanoa yksinkertaisuuden olevan kaunista – ainakin älypeleissä. Audiopuolelta ei löydy juurikaan mitään mainitsemisen arvoista, tosin vaikeimmilla tasoilla äänimaailma täyttyy eläinten ääntelyllä, jolloin voisi helpostikin kuvitella olevansa keskellä otuksia kuhisevaa viidakkoa. Musiikillinen anti on varsin neutraalia – ei huonoa, mutta ei erityisen hyvääkään. Yleensä melko rauhalliset kappaleet eivät kuitenkaan täysin sovi pelin tempoon.
ZooCube on aluksi varsin viihdyttävä peli, sillä siihen pääsee nopeasti sisään ja se jaksaa pitää mielenkiintoa yllä suhteellisen kauan. Samanlaista vetovoimaa kuin Tetriksessä siinä ei kuitenkaan ole, mutta se saattaa johtua myös siitä, että Tetris on aina se aito ja oikea. Ehkä erilaisten räjähteiden ja erikoispalikoiden tunnistamisella on jotain osuutta asiaan, tosin kyllä nekin ajan mittaan oppii – vaikkakin kantapään kautta. Kun homma lähtee pyörimään sujuvasti, ZooCube ei loppujen lopuksi ole kovin vaikea peli. Aluksi kärkilistan ykköstuloksen päihittäminen saattaa tuntua jopa mahdottomalta, mutta kevyen ponnistelun myötä senkin tavoittaa melko helposti. Sen jälkeen voi yrittää lyödä omat tuloksensa, mutta siihen se sitten jääkin. Vaikka kaksi moninpelimoodia ovat varsin mukava lisä, ZooCube jää tarjonnaltaan hiukan vaisuksi sen hintaan nähden. Mikäli peli irtoaa halvalla, voi se tarjota älypelien ystäville useita rattoisia hetkiä hektisten pelisessioiden ja veikeiden elukoiden parissa.
