Ilmojen halki käy virtuaalikapteenin tie
Pelaaja istutetaan futuristisen ilmalaivan ohjaimiin. Käytössä on pari miehistön jäsentä sekä muutamia erilaisia tuhovälineitä. Vastaan asettuu kourallinen kilpailevia kapuja erilaisten haasteiden parissa.
Suurehkon ilmalaivan ohjaaminen on luonnollisesti kankeaa. Tiettyjä ominaisuuksia, kuten nopeutta, ampumista tai suojia voi tehostaa määräämällä miehistön jäsenen kyseiselle työskentelyasemalle. Muuten aluksen muokkausmahdollisuudet ovat kovin rajalliset, ja pääpaino jakautuu taistelun sekä kapteenien välisten suhteiden ympärille.
Melkein kuin ilmojen Kauniit & Rohkeat
Ottelut on jaettu kahteen erään. Toinen on vapaamuotoisempi aarteenmetsästys-tyyppinen seikkailu, jonka tiimellyksessä kohdataan vihamielisiä pienempiä lentohärveleitä kilpailevien alusten lisäksi. Toisessa osiossa kilvoitellaan ennalta määrätyn tehtävän parissa. Yleensä toimeksianto sisältää isomman pomovastuksen kohtaamisen. Suorituksista jaetaan pisteitä, jotka nousevat suureen rooliin kilpailun seuraavassa vaiheessa.
Homman juju on siinä, että otteluiden jälkeen kaksi vähiten pisteitä saanutta kapteenia on vaarassa pudota kisasta. Pudotus tehdään äänestämällä muiden kisaajien kesken. Tässä kohtaa esiin nousevat henkilökohtaiset suhteet. Kilpailun tiimellyksessä tulee nimittäin monenmoista ehdotusta aina koiran vahtimisesta toisen kilpailijan sabotoimiseen. Kaikkien kanssa ei voi olla hyvissä väleissä, ja luonnollisesti toisen palvelus on jonkun toisen karhunpalvelus. Aivan Kauniiden & Rohkeiden monitasoisen saippuaoopperan sfääreihin ihmissuhdepeli ei yllä, mutta tuo kuitenkin mukavan mausteen kiivaan taistelun keskelle.
Hetken hupia
Teos on varmasti hauskempi VR-pelinä, jossa suurehkot taistelut sekä game show -tyyppinen toteutus pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Normiversiossa kaikki on latteaa ja köykäistä. Ilmalaivoilla sotiminen on hauskaa, mutta sisällön vähyyden vuoksi hupia riittää vain muutamaksi tunniksi. Grafiikka sekä äänet tuntuvat Borderlandsin ylijäämäkamalta. Ulkoasu on paikoitellen ruma, suttuinen ja epäselvä, minkä vuoksi etäisyyksiä on välillä vaikea erottaa. Käyttöliittymäkään ei tunnu luontevalta etenkään näppäimistöllä ja hiirellä pelatessa. Ohjaimella hommaan tulee sentään hieman järkeä, mutta esimerkiksi miehistön käskyttäminen kesken taistelun on todella kankeaa.
Bow to Blood: Last Captain Standing on melko hauskaa yhden tai kahden illan viihdettä, kuten enemmistö VR-peleistä tuppaa olemaan. Parinkympin hintalappu ei ensivilkaisulla tunnu liialta, mutta sisältöön ja hauskuuden kestoon nähden siinäkin on reilusti liikaa.
