Ed Boonin luotsaaman tiimin nimi on toki muuttunut tänä aikana Midwaysta NetherRealm Studiosiksi, mutta perusidea pelien takana on hyvin pitkälti ennallaan. Taistelukukkulan kuninkuutta jahdataan ennen kaikkea kilpailijoita brutaalimmalla menolla – ja kaava toimii yhä yllättävän iskevästi.
Aikaan eksyneet
Erittäin ansaitun K18-leiman ohella sarjan tuoreimpia teoksia yhdistää vahva panostus tarinapuoleen. Vaikka story mode jatkaa edellisten osien kaanonia, ei yöuniaan kannata menettää, vaikka kaikki käänteet eivät olisikaan tiedossa. Ajan ja erilaisten todellisuuksien kanssa kikkaillaan sellaista tahtia, että turhan vakavan logiikan voi heittää joka tapauksessa ikkunasta ulos – tämä käy viimeistään siinä vaiheessa selväksi, kun hahmot taistelevat menneisyydestä singahtanutta itseään vastaan ties millä verukkeella.
Ylilyöty älyttömyys kuitenkin sopii Mortal Kombatin maailmaan kuin se kuuluisa nyrkki silmään. Vauhdikkaasti kohteesta toiseen etenevä tarina tarjoaakin jälleen useamman tunnin edestä todella hauskaa viihdettä. Päivitetyn pelimoottorin ansiosta pitkähköjä ja entistä näyttävämpiä välivideoita katselee mielellään: pöhkön dialogin vastapainona nähdään melkoisen eeppisiä taistoja hyvisten ja pahisten välillä sekä sopivia nyökkäyksiä sarjan historiaan.
Pelimuotoja riittää valikoissa miltei ähkyyn asti myös tarinan ulkopuolella. Towers of Time sekoittaa pakkaa ylimääräisillä jipoilla, jotka oikeastaan aina aiheuttavat hallaa pelaajalle. Temppu on tuttu monista muista mätkinnöistä, ja perinteisesti sääntöjen muuttaminen piristää kokemusta. Jostain syystä tällä kertaa niskan sulattava happosade ja muut "yllätykset" onnistuvat lähinnä ärsyttämään kiivaiden matsien aikana. Niin ikään aiemmista osissa nähty Crypt on entistä laajempi. Kolmannessa persoonassa haahuilemalla availlaan arkkuja niin kauan, kunnes kahiseva tai mielenkiinto loppuu. Lähes loputtomalta tuntuva aarteenmetsästys kääntyy lopulta itseään vastaan, sillä homma taantuu turhanpäiväisen sälän haalimiseksi ilman sen suurempaa agendaa.
Paisumisen seurauksena Mortal Kombatin ote lipsahtaa pahimmillaan puhtaasta hauskanpidosta grindauksen puolelle. Astuupa mukaan vielä hahmojen kehittäminenkin. Kosmeettisen krääsän ohella keräillään uusia erikoisliikkeittä, aseita ja lopetusliikkeitä. Julkaisun aikaan edistyminen on tehty piinaavaan hitaaksi selkeästi mikromaksuja silmällä pitäen, mutta ilmeisesti asiasta nousseen älämölön jälkeen mallia muokataan isolla kädellä. Onneksi verkkopuolen ranked-otteluissa ei ylimääräisistä kuorrutteista tarvitse murehtia.
Verta pakkiin
Se tärkein, eli mätkintä, toimii erinomaisesti. Edelleen tiukasti kaksiulotteisena käytävät ottelut ovat aavistuksen aiempaa hidastempoisempia, mikä samalla nostaa väistöjen, vastaiskujen sekä torjuntojen hyödyntämisen tärkeämpään rooliin. Tuntuma on hyvin lähellä studion edellisen tuotoksen, Injustice 2:n, vastaavaa. Aseet ja hahmokohtaiset erikoisliikkeet höystävät toimintaa, ja iskuissa on kaivattua massaa.
Kenties näkyvimpänä uudistuksena X-Ray -iskut korvataan Fatal Blow -liikkeillä, jotka on saatu vieläkin brutaalimman näköisiksi kuin edeltäjänsä – ja samalla myös mielikuvituksellisemmiksi. Vastustajansa usein kirjaimellisesti rusentavat kombot saa aktivoida, kunhan oman hahmon energiapalkki alkaa lähennellä vaaran vyöhykettä. Näyttävyydestään huolimatta erikoisliikkeet eivät silti tee ylettömästi vahinkoa, mikä pitää epäreiluuden tunteet aisoissa. Kontrollit ovat loogiset ja iskostuvat nopeasti selkärankaan. Silti aloittelevien taistelijoiden kannattanee suunnata ensimmäisenä tutoriaalin pariin, sillä opetusnurkkaus on poikkeuksellisen hyvin tehty.
Kevyestä mammuttitaudistaan huolimatta Mortal Kombat 11 on ehdottoman onnistunut lisä saagaan. Entistä komeampi, brutaalimpi ja tarinamoodin kautta myös viihdyttävämpi paketti iskee varmasti kaikkiin sarjan ystäviin. Eivätkä entistä (hyvällä tapaa) karmeammat lopetusliikkeet ainakaan vähennä sitä pelille niin kovin oleellista shokkiefektiä.
