The Dark Descent
Päähenkilö Daniel herää vanhasta linnasta muistinsa menettäneenä. Miehen itsensä kirjoittamat kirjeet kutsuvat syvemmälle linnan uumeniin selvittämään merkillisiä tapahtumia. Pian käy ilmi, että pahuus vaanii joka puolella, ja linnakin tuntuu olevan elossa.
Daniel ei osaa taistella, joten varovaisuus ja piiloutumistaito tulevat tarpeen. Mielenterveyskin on tiukilla kaikenlaisten kauhistuttavien tapahtumien keskellä. Onneksi valo sekä juonen edistäminen pitävät miehen järjissään. Pimeyttä valaisevan lyhdyn käyttämä öljy sekä kynttilöiden sytyttämiseen tarvittavat tulukset ovat kuitenkin sen verran tiukassa, että ajoittaista pimeyttä on vain siedettävä, vaikka kauhistunut päähenkilö ei osaa edes kävellä suoraan paniikin iskiessä.
Varsinkin alussa tekisi mieli laskea ohjain koko ajan alas ja lopettaa, mutta on vain pakko jatkaa, jotta juoni aukeaisi. Kokonaisuus onkin rakennettu mestarillisesti. Rytmitys kauhun, tarinan sekä pulmakohtien välillä on juuri sopiva ja yllätyksellinen. Ruudulla ei näy minkäänlaisia pelillisiä elementtejä, mikä syventää kokemusta huomattavasti. Lisäksi päähenkilön mielen rakoilu tuo oman jännityksensä touhuun.
Ulkoasu oli jo kahdeksan vuotta sitten siinä rajoilla, mutta nyt se on auttamatta vanhentunut. Varsinkin karut savuefektit pistävät silmään tekstuureista puhumattakaan, mutta viimeistään monsterin näkeminen lähietäisyydeltä saa kasvot painumaan kämmeniin. Tunnelma on kuitenkin kohdallaan, mistä käy kiittäminen loistavaa äänimaailmaa. Yläkerrasta kuuluvat askeleet saavat ihokarvat pystyyn, linnan murinat tuntuvat vatsanpohjassa, ja pikkutytön itku jossain lähellä suorastaan pysäyttää. Osa toistuvista tehokeinoista käy tosin tylsäksi pelin edetessä, mutta tunnelmaa se ei juurikaan latista.
Käännöstyö on tehty varsin mallikkaasti ja erityisesti käyttöliittymä istuu loistavasti konsolin ohjaimelle. Pientä ruudun nykimistä esiintyy ajoittain, ja tekoäly voisi olla parempi, mutta Danielin seikkailun parissa viihtyy erinomaisesti.
Justine
Justine on eräänlainen kieroutunut versio Portalista. Päähenkilö joutuu sairaaseen peliin, jossa pulman ratkaisemalla voi pelastaa vangiksi joutuneen ihmisen hengen. Eteenpäin pääsee myös ratkaisematta tehtävää, mutta silloin uhrit kuolevat mahdollisimman tuskaisilla ja brutaaleilla tavoilla.
Ympäristössä vaanii jälleen monia vaaroja, joita vastaan ei voi taistella muuten kuin piiloutumalla. Tallennusmahdollisuutta ei ole, joten koko homma täytyy läpäistä yhdeltä istumalta. Tämä onnistuu onneksi helposti, sillä aikaa kokonaisuuteen kuluu vain reilu tunti.
A Machine for Pigs
A Machine for Pigs alkaa jotakuinkin samoilla vinkeillä kuin edeltäjänsä. Päähenkilö herää ikävän oloisesta kartanosta, ja kohta taas selvitellään, mitä oikein on tapahtunut. Muisti palailee pätkittäin, ja pahuus vaanii joka toisen nurkan takana.
Kehittäjän vaihdoksen huomaa, eikä suinkaan hyvässä mielessä. Ensimmäisen osan jännitys, oivaltavuus sekä kiinnostava tarina on heitetty romukoppaan. Tilalla on suoraviivainen kävelysimulaattori, joka ei pelota oikein missään vaiheessa. Enemmistö tavaroista on vain kosmeettista kulissia, melkein kaikki ovet pysyvät lukittuina ja öljyä syövä lyhtykin on korvattu taskulampulla. Pelaaja siis vain kävelee putkessa ja odottaa, että jotain tapahtuu. Välillä etsitään kahvoja seiniltä ja taulujen alta tai kuskataan roinaa paikasta toiseen. Kokemus on varsin erilainen verrattuna edeltäjään, ja olisi ollut parempi jättää Amnesia-etuliite kokonaan pois.
Grafiikat eivät tälläkään kertaa vakuuta, mutta äänimaailma erottuu jälleen edukseen. Tunnelmaa piisaa, vaikka tarina ei yhtä hyvin imaisekaan mukaansa. Ruudun nykiminen häiritsee välillä todella pahasti ja joitain esineitä nostaessa koko peli tuntuu jumiutuvan.
Hyvä paketti
Vaikka osa kauhusta on karissut vuosien saatossa, ei tunnelma ole siitä juurikaan kärsinyt. Varsinkin The Dark Descent sekä Justine ovat erinomaisia kauhupläjäyksiä, jotka kannattaa kokea. Ei jatko-osakaan varsinaisesti huono ole, mutta se istuu heikosti kokonaisuuteen.
