Kalsarit korviin ja menoksi
Alun perin vuonna 2004 PlayStation 2:lle ja kaikille sen kynnelle kykeneville kilpailijoille julkaistu peli on malliesimerkki kyseisen aikakauden tasoloikista. Menossa jäljitellään ujosti nykyistä avoimen hiekkalaatikon tyyliä, mutta isoilta näyttävät kentät supistuvat lopulta melko ahtaiksi pomppimisränneiksi. Lataustauot eri osioiden välillä värittävät vahvasti kokemusta, kun seuraavaan maailmaan suunnataan aina keskushubin kautta. Etenemisen edellytyksinä toimivat kentistä kerättävät esineet, ja maailmoja kuorrutetaan ylipäätään älyttömällä krääsämäärälllä.
Kovin perinteistä kolmiulotteista loikintaa väritetään antamalla mahdollisuus vaihtaa pelattavaa hahmoa tietyissä kohdin. Paavo Pesusienen ohella seikkailemaan päästään Patrikilla sekä Sannalla. Meritähti Patrikin erikoisuuksiin kuuluu yksinkertaisen luonteen lisäksi lähinnä ylipainon tuoma ylivoima tavaroiden kantamisen ja heittelyn saralla. Monipuolisin triosta on sukelluspukuunsa luottava Sanna-orava, joka hallitsee lasson heiluttelun sekä pitkälle liihottelun jalon taidon. Sankareiden tarkoituksena on yleisen sekoilun ja vaihtelevan tasoisen läpänheiton sivussa pelastaa rakas kotikylänsä aina yhtä ilkeän Planktonin organisoiman robottiarmeijan kynsistä.
Kaunista mutta kömpelöä
Ulkoasunsa puolesta pesusienen uudelleenkostutus kestää vertailun isomman luokan henkiinherätyksiin, kuten Crashiin tai Spyroon. Kyseessä ei ole siis pelkkä laiska resoluution nosto, vaan grafiikat päivitetään huolella nykypäivään. Värikylläiset piirrosmaisemat ja esikuviaan ilahduttavasti muistuttava hahmokaarti lämmittävät animaatiosarjan fanien lisäksi muitakin pirteiden tasoloikkien ystäviä. Kameratyöskentelyn suhteen jälki ei ole yhtä hyvää, sillä kuvakulman kanssa joutuu painimaan huomattavasti enemmän kuin mihin nykypeleissä on totuttu. Audiopuolella hahmojen huonot läpät alkavat toistaa itseään turhan nopeasti, eikä musiikkiraitakaan varsinaisesti juhli monipuolisuudellaan.
Pelattavuus on kameran kankeuden unohtaen kohdillaan, ja loikinta sanalla sanoen leppoisaa. Samalla meno on hieman liiankin lupsakkaa, sillä mitään koukkua lukuisten kenttien etenemiseen ei pääse syntymään. Viimeistään parin tunnin jälkeen itseään toistava krääsän keräily ja nurkkien koluaminen viimeisen avaimen toivossa alkaa maistua yli 15 vuotta vanhalta vitsiltä. Peliä testattiin myös 7- ja 9-vuotiaiden toimesta, eikä tällä kertaa ruutuajan ylityksestä tarvinnut murehtia, sillä kumpikaan ei viihtynyt Paavon omalaatuisen maailman parissa varttia pidempään. Asiaa ei auttanut lokalisaation puute, kun englanti ei nuoremmalla väellä vielä taitu. Uutena jippona mukaan tungetaan kaverin kanssa pelattava aaltopuolustusmuoto. Se kuitenkin tuntuu lähinnä keinotekoiselta jälkiaatokselta, eikä oikeastaan paranna kokonaisuutta.
SpongeBob SquarePants: Battle for Bikini Bottom – Rehydratedia on nätistä ulkoasustaan huolimatta vaikea suositella muille kuin alkuperäisteoksen nostalgianälkäisille faneille. Vuodet eivät ole kohdelleet pelin itseään toistavaa ydintä järin lempeästi. Ainakin uuden sukupolven houkuttelu mukaan seikkailuun saattaa osoittautua Paavon poppoolle melkoisen vaikeaksi urakaksi.
