Maailma viisitoista vuotta sitten
Kauan sitten, kun maailma oli vielä viaton, ja Pandemic oli vain yhden pelistudion nimi, näki päivänvalon avaruusolentojen maailmanvalloitusta parodioiva Destroy All Humans!, josta KonsoliFINiinkin arvostelu kirjoitettiin. Nyt, kuin räjähtävä lehmä kirkkaan värisestä UFOsta, samainen peli tuodaan täsmälleen samansisältöisenä mutta päivitetyllä grafiikalla ja pelattavuudella tuoreemman sukupolven nautittavaksi. Koska muistan viimeksi neljä vuotta sitten kaapanneeni kyseisen tuotoksen PS4:lle Sonyn digitaaliselta kauppapaikalta, olin hiukan hämilläni kuullessani tästä uudesta paketista.
Uusintajulkaisuja on nähty monenlaisia. Toisaalta on yksinkertaisesti kääntäjän läpi pyöräytettyjä raha-automaatteja, kuten nyt vaikka se vuoden 2016 versio Destroy All Humansista: Itse peli on jopa ohjausta myöten identtinen PS2-version kanssa (peruutusnappi on ympyrän sijaan kolmio, ja ampumiseen käytetään R1-nappia). Oikeastaan ainoat muutokset ovat kovalevyllä sijaitseva emuloitu muistikortti ja trophy-tuki. Toisaalta on täydellisiä remontteja, joista parhaita esimerkkejä ovat hiljattainen julkaistu Final Fantasy VII tai vuoden 2016 Ratchet & Clank. Tässä tapauksessa tein videon, jolla vähän yritän havainnollistaa eroja:
Olen jo aiemmin perustellut, miksi uudet pelit ovat parempia kuin vanhemmat, ja tämä remake havainnollistaa erinomaisesti kaikkea sitä, mistä puhuin. Destroy All Humans ei ole ainoastaan paremman näköinen nyt kuin mitä se oli viisitoista vuotta sitten. Se on myös sisällöltään rikkaampi ja hauskempi pelata.
Eläkööt ne suuret erot
Kertauksen vuoksi: Destroy All Humans ottaa vaikutteita klassisista 1940-60-lukujen scifi-leffoista kuten It Came From Outer Space, The Day the Earth Stood Still ja tietysti kaikkien aikojen huonoimman elokuvan tittelistä tiukasti kamppailevasta Plan 9 from Outer Spacesta. Tyylilaji on huumori, ja pelimekaanisesti lajityyppi on kolmannen persoonan toiminta. Tapahtumat sijoittuvat kylmän sodan ajalle, kommunisteja pelkäävän Yhdysvaltain maaperälle. Oikeastaan Guardian Viperin viidentoista vuoden takainen arvostelu pätee melkein sellaisenaan tähänkin julkaisuun.
Juuristaan huolimatta uusi versio on puhdasverinen vuoden 2020 peli. Alkuperäistä ovat käsikirjoitus ja ääninäyttelyt, kaikki muu on pantu uusiksi. Audiovisuaalisesti se on täysin ajan tasalla, ja sekä tehtäväsuunnitteluun että pelattavuuteen tehdyt muutokset perustelevat välimallin hintalapun.
Hyvä esimerkki parannuksista on esimerkiksi tehtävien keskelle lisätyt tallennuspisteet, joihin pääalienimme palaa suorasääristen seurakunnassa käväistyään tai epäonnistuttuaan katastrofaalisesti jonkin välitavoitteen saavuttamisessa. PS2:llahan edesmenon jälkeen Crypto joutui palaamaan emoalukselle ja käynnistämään sieltä tehtävän kokonaan alusta. Virtaviivaisempi kokemus näkyy myös kontrolleissa ja ohjaustuntumassa.
Tehtäväsuunnittelu vasta onkin ottanut aimo harppauksia. Pariinkymmeneen päätehtävään on lisätty valinnaisia rajoitteita, joita noudattamalla ansaitsee ylimääräisiä DNA-pisteitä kykyjen kehittämiseen. Mutta ennen kaikkea lehmien kaappaamiseen, leijulaudalla karttojen halki kiitämiseen sekä tuhon ja hävityksen kylvämiseen keskittyvät sivutehtävät on remontoitu täysin. Pelkän on/off-pisteytyksen sijaan onnistumisesta palkitaan maksimissaan kolmella tähdellä, ja maksimisaavutukseen vaaditaan sekä kykyjen kehittämistä että suorituksen hiomista.
Jos kerran halutaan uudelleenversioida, niin...
Petri Kataja hiljattain kyseli toimituksen väeltä, mistä klassikoista kukakin haluaisi remasteroidun version. Ymmärrettävästi kukaan ei ehdottanut Destroy All Humansia, sillä harvalla varmasti on koko peli ollut aktiivisessa muistissa. Mutta jos tällainen peli päivitetään, niin onneksi se on tehty laadukkaasti. Kelpoa runkoa on hyödynnetty niin paljon kuin se on ollut mielekästä, ja kaikki uudistamista kaipaava on uudistettu.
Oikeastaan ainoa ongelma Destroy All Humansissa on, että se ei varsinaisesti erotu massasta. Se on ihan hauska, ihan kiva pelata ja ihan kivan hintainen, mutta vastaavia pelejä on satoja. Sitä uskaltaa kuitenkin suositella, jos Death Strandingit, Last of Usit ja Tsushimat on jo pelattu ja seuraavaa huippujulkaisua joutuu odottamaan pari viikkoa. Kyllä lehmien heittelystä jenkkisolttujen naamaan aina sen verran saa riemua revittyä.
