Totuus on täällä tänään!
Alien-invaasion estäminen on vanhaa kaurapuuroa jopa pelimarkkinoilla, joten tällä kertaa pelaajalle tyrkätään pelättyjen avaruusvalloittajien rooli. 50-luvun b-tieteisrainoista kierrätettyihin kliseisiin on otettu lähes yhtä hulvaton lähestymistapa kuin Tim Burtonin mustalla - tai ainakin pimeällä - huumorilla höystetyssä Mars hyökkää! -leffassa. Laajamittainen operaatio onkin sijoitettu b-leffojen hengessä viime vuosisadan puolenvälin tienoille, minkä myötä totuus ufo-havainnoista ja pelaajan aiheuttamista tuhoista yritetään salata jo poliisiradiossakin. Mikäpä olisikaan helpompaa kuin pistää kaikki kommunistien ja säähavaintopallojen piikkiin?
Crypto, eli pelaajan ohjastama furon-rodun edustaja, on jokseenkin suoran toiminnan alieni. Naurussa onkin piteleminen, kun tämä tyly pieni muukalainen lähetetään ensi töikseen tutustumaan planeettaamme, aloittaen tietenkin keskeltä heinähattujen kansoittamaa jenkkimaaseutua. Siinä sitä sitten kökötetään keskellä maissipeltojen luvattua valtakuntaa luotaamassa lehmien syvällisiä ajatuksia ja harjoittaessa elikoihin jopa telekinesiaa! Sieltä matka jatkuu suuremmille apajille, kuten Washingtoniin. Vapaasti tutkittavat alueet ovat yllättävänkin laajoja, ja pelatessa mieleen tulee useita yhtäläisyyksiä Grand Theft Auto -sarjan peli-ideaan.
Pim! Olet hypnotisoitu!
Vekkuleihin muukalaistaitoihin lukeutuvat myös hypnotisointi sekä aivojen eristäminen, joita muiden kykyjen tavoin ladellaan vaivattomasti yhdellä tai kahdella napinpainalluksella. Crypto kykenee myös ottamaan hetkellisesti ihmismuodon, jolloin pieni valloittajamme voi tallustella huomaamattomasti kaiken kansan keskuudessa. Alien-taitoja hyödynnetään yleensä tiettyyn pisteeseen asti kunnes haluttu kohde on löydetty, minkä jälkeen pistetään ranttaliksi. Samalla on muistettava eristää ja napsia parempaan talteen ihmisten aivoja, joiden DNA:lla voidaan käydä kauppaa ase- ja avaruusalus-päivityksistä.
Psyykkisten aseiden lisäksi varsinainen asevalikoima kattaa monenmoisia muukalaispyssyjä, joista anaaliluotain lienee se hulvattomin ainakin ajatuksena. Kaikenkarvaiset sähközappereit sun muut ionituhoajat ovat ehdottomasti yksi pelin kantavista voimista muiden kolmannesta persoonasta kuvattujen ammuskelupelien rinnalla. Jokaisella aseella saadaan aikaiseksi itsensä näköistä jälkeä: sarjakuvamaisen räikeät latingit saattavat muuttaa eliön kuin eliön vaikkapa höyryäväksi tomukasaksi.
Myös oman lentävän lautasen puikkoihin hyppääminen on mukava tapa rentoutua, eikä aluksen aseistus jätä tuhovoimansa suhteen ketään kylmäksi. Erilaiset räjähdykset ovatkin graafisten efektien näyttävimpiä ilmestyksiä, kun ympärillä olevat rakennukset romahtavat tulituksen voimasta. Vaikka ufon aseistuksesta löytyy runsaasti kaliiperia, Crypton perään lähetetyt armeijajoukot sekä tavanomaisemmat ilmatorjuntalaitteet antavat tarvittaessa kovan vastuksen. Ainoaksi aseisiin liittyväksi pulmaksi muodostuu tuhotuikuttimien selaaminen, joka onnistuu vain yhteen suuntaan. Paniikkitilanteissa tulee usein selattua haluamansa aseen ohitse, jolloin koko valikoima on käytävä läpi uudelleen.
Käyttökelvolliset ideat hieman puolitiessä
Tehtävät jakautuvat varsin tasapuolisesti itse Cryptolla ja hänen lautasellaan suoritettavien osuuksien kesken, mutta missioiden perusideat toistavat itseään kentästä toiseen. Alun omaperäisiltä ja monipuolisilta vaikuttavat ideat kääntyvät täten ehkäpä liiankin nopeasti melko tavanomaiseksi räiskinnäksi. Toki kansan manipulointi ja jekuttaminen on suhteellisen vahvasti mukana, mutta usein huikealta kuulostavien tehtävien toteutus jää varsin yllätyksettömäksi. Alien-hulluttelua olisi voinut siis tietyssä mielessä viedä huomattavasti pidemmällekin.
B-leffojen tunnelmaa alleviivataan niin grafiikka- kuin audio-puolella, mikä tekee pelin ilmapiiristä toimivan. Etenkin ääninäyttelijät ovat onnistuneet naulitsemaan ääniraidalle jenkkien tavanomaisimmat stereotyyppihahmot, ja onpahan itse Cryptokin yksi karismaattisimmista pikku tuholaisista, joita alan pätkissä on nähty. Sarjakuvamainen ilme pysyy suhteellisen hyvin kasassa sekä maalla että ilmassa, vaikkei pelimoottori tavanomaista hienompiin kikkailuihin venykään. On kyllä myönnettävä, että etenkin lennellessä päätään nostavat havaittavat piirtoetäisyysongelmat ja tyhjästä ilmaantuvat rakennukset. Varsinaiseksi ärsykkeeksi kuitenkin osoittautuu ufoa liian lähellä oleva kameramies, mikä hankaloittaa joka ilmansuunnasta ammuttavien ilmatorjuntahyökkäysten väistelemistä.
Destroy All Humans on ehdottomasti keskivertoa parempi ilmestys PlayStation 2:n pelitarjonnassa, vaikka lopputulos paikoitellen kompasteleekin tiettyjen ideoiden puolitiehen jäämisen takia. Samankaltaisia pelejä löytyy varmasti roppakaupalla, mutta jokin pelin b-leffamaisessa tunnelmassa ja huumorissa kolahtaa kuin salama kirkkaalta taivaalta.
