Hyvin kääntyy
Lasten lisenssipelien julkaisemiseen erikoistuneen Outright Gamesin uutukainen esittelee Pipsa Possulle uuden ystävän, kuten pelin suomalainen nimi Ystäväni Pipsa Possu paljastaa. Julkaisijan historiaan peilaten teos kuuluu yhtiön ehdottomiin onnistujiin. Aiemmin ilmestyneiden Ryhmä Hau -pelien laatu on vaihdellut hurjasti, olihan PAW Patrol: Mighty Pups Save Adventure Bay pätevä näkymys Jännälahden sankareista, kun taas uusin PAW Patrol the Movie: Adventure City Calls paljastui yhden tähden tekeleeksi.
Ystäväni Pipsa Possu esittelee audiovisuaalisesti uskottavan seikkailun animaatiosarjan hengessä. Piirrosjälki ja ääninäyttely ovat kuin suoraan piirretystä, ja mukana on myös kaikki tutut hahmot dinosauruksista pitävästä Jyristä Ukki Possuun. Ääninäyttelystä vastaa osittain samat nimet kuin animaatiosarjasta, ja sen huomaa. Kääntötyö ja ääninäyttely ovat ensiluokkaista: ei tyhmiä kielikukkasia tai omituisuuksia. Dialogia riittää yllättävän paljon, toisin kuin muissa julkaisuissa, joissa perheen pienimpien suosikkihahmot huutelevat vain samoja latteuksia kohtauksesta toiseen. Ystäväni Pipsa Possu on kuin alle kouluikäisten South Park: The Stick of Truth.
Pitkä animaatiosarjan jakso
Pelaajan hahmo, Pipsan uusi ystävä, saapuu Possuille kylään. Peli alkaakin roolipeleistä tutulla hahmon luonnilla, jossa valitaan hahmolle eläinrotu, vaatetus ja ihonväri. Itse lähdin oranssilla ketulla liikkeelle, päähäni heitin tyylikkään lierihatun ja päälle vihreän paidan. Tämän jälkeen lyhyt tutoriaali opettaa perustoiminnot, joita ei periaatteessa ole kuin kolme. Vasemmalla tatilla liikutaan oikealle tai vasemmalle, A-napilla tehdään kaikki toiminnot ja X:llä hahmo ääntelee oman eläinkuntansa perusteella. Däp däp, sanoo kettu. Yksinkertaista, ehkäpä jopa vähän liiankin.
Ystäväni Pipsa Possu tuntuu suoralta jatkumolta tv-sarjalle. Innokas Pipsa perheineen esittelee uudelle bestikselleen muutamia lähialueen kohteita. Pelimaailma on alusta asti periaatteessa avoin, vaikka osa paikoista aukeaakin vasta tiettyjen tapahtumien jälkeen. Käydään Tuulisella tornilla ihailemassa maisemia, rannalla leikkimässä, päiväkodissa laskemassa liukumäkeä ja tietenkin perunakaupungissa. Nähtävää on kiitettävästi, mutta ainakin aikuisen näkökulmasta tekemistä olisi voinut olla vieläkin enemmän.
Pelattavaa ei riitä kuin muutamaksi illaksi, jos maailmaa tutkii ahkerasti. Sama ongelma näkyy myös todella suoraviivaisissa pulmissa ja tehtävissä. Välillä tuntuu, että kontrollit ovat jopa liian pelkistettyjä, vaikka kohdeyleisö onkin pääasiassa alle kouluikäisiä tai hieman sitä vanhempia. Paina A-nappia kerran, toisen ja kolmannen kerran. Jos ohjain pysyy lapsen kädessä ja tattien käyttöä on tuttua, niin Pipsan kanssa ei joudu pulaan.
Pituutta lisää ja se olisi siinä
Harvoin tulee vastaan yhtä vakuuttavaa lokalisointia kuin Ystäväni Pipsa Possu. Olikin ilo huomata kuinka molemmat omista lapsista nauttivat tuttujen hahmojen taianomaisesta tavasta herätä henkiin videopelin muodossa. Lopputulos ei ole täydellinen joka osa-alueelta, sillä pelattavaa olisi voinut olla enemmän ja tehtävät olisivat kaivanneet edes pientä haastetta. Pientä miinusta myös, ettei mitään välivideoita tai keskusteluja voi skipata tai perua.
Siitäkin huolimatta Ystäväni Pipsa Possu on yksi parhaista lasten pelien toteutuksista pitkään aikaan. Sympaattinen, hauska ja ennen kaikkea suunniteltu lasten ehdoilla.
