Juuri kun maalailin kauhukuvia osoita ja klikkaa -pelien kuolemisesta Yesterday Origins -arvostelussa, The Little Acre saapuu kumoamaan väitteen. Indietiimin teos on hyvin perinteinen seikkailupeli, joten ehkä vanhalla lajityypillä on sittenkin vielä toivoa.
Kotitila, paras tila
Irlantilaisen Pewter Gamesin debyytti The Little Acre on sympaattinen tarina kehittäjien kotimaasta 1950-luvulla. Pelin nimeä kantavalla tilalla asustaa väkeä kolmessa sukupolvessa. Eräänä päivänä isoisän kadottua Aidan sekä hänen pieni Lily-tyttärensä päätyvät elämänsä seikkailuun, joka vie kaksikon absurdiin rinnakkaismaailmaan vaarin hullunkurisen teleporttauslaitteen kautta. Seuraava parituntinen tarjoaa kauniin mutta lyhyen kokemuksen käsinpiirretyssä pulmailussa.
Piirrosmainen ulkoasu yhdessä sulavien animaatioiden kanssa tuovat vahvasti mieleen 70-luvun Disney-piirretyt. Niin hahmot kuin taustat näyttävät erinomaisilta, ja ääninäyttely viimeistelee ehjän audiovisuaalisen kokemuksen. The Little Acre on ajoittain kuin pelattava animaatioelokuva.
Siinä missä pelin ulkoasu ja animaatiojälki ansaitsevat suitsutusta, pulmat ja tarinan kesto eivät. Seikkailu on parissa tunnissa läpi, eivätkä maatilan tai raunioituneen rinnakkaismaailman puzzlet tarjoa haastetta nimeksikään. Suurimman osan ajasta seuraava tavoite on selkeästi tiedossa, eikä pelimaailmassa ole edes mahdollista haahuilla. Alhainen vaikeustaso on samalla siunaus tarinalle. Fokus pysyy käsikirjoituksessa ja hahmoissa kertomuksen soljuessa melkeipä itsestään eteenpäin. Seikkailupeleille tyypillinen turhautuminen ei kuulu The Little Acren kokemustarjontaan.
Karvakorva kaverina
Perheen Dougal-koiran ja Lilyn yhteishetket ovat ylivoimaisesti The Little Acren parasta antia. Koomisissa tilanteissa on pilkahdus aitoutta, jota peli olisi kaivannut lisää. Poikatyttömäinen rämäpää kiipeilee ja puuhastelee uhkarohkeasti koirulaisen seuratessa perässä. Karvakorva pelastaa Lilyn huomaamattomasti vaaratilanteista aivan kuten luotettavan ystävän kuuluukin. Näitä kohtauksia vahvistaa aikaisemmin kehumani animaatio- ja piirtojälki. Varsinkin ihmisen parhaan ystävän ilmeikkyys ja liikehdintä nostavat hymyn huulille. Harmittavasti Dougal ei ole kuin muutamassa alkupään puzzlessa mukana.
Noin puolet ajasta pelataan Aidanilla ja puolet Lilylla. Sama jakauma pätee myös oikean ja rinnakkaismaailman suhteen. Happoinen vaihtoehtouniversumi on mielenkiintoinen paikka omituisine eläimineen ja hahmoineen. Kahden hahmon välillä hyppiminen rikkoo tosin tarinan rytmityksen, koska vierailut Aidanin ja Lilyn välillä ovat pahimmillaan minuutin mittaisia. Juuri kun pelihahmoon ja ympäröivään miljööseen tottuu, siirrytään täysin toisenlaiseen tunnelmaan ja ympäristöön. Ongelma eskaloituu tarinan puolivälissä, jolloin hahmosta toiseen vaihdetaan käytännössä jokaisen ratkotun puzzlen jälkeen. Loppua kohden tilanne rauhoittuu hieman, ja synkkä satu saa ansaitsemansa päätöksen.
Lyhyestä virsi kaunis?
Pikkustudion ensimmäiseksi peliksi The Little Acre on mallikas suoritus, mutta se olisi ehdottomasti kaivannut lisää lihaa luidensa päälle. Kaksi tuntia on aivan liian lyhyt kesto seikkailupeliltä, vaikka siinä ajassa ehtiikin kertoa ehjän tarinan. Olematon vaikeusaste alleviivaa ongelmaa. Pelissä on paljon hukattua potentiaalia. Pari kertaa teos väläyttää veijarimaista mahtavuutta ennen kuin palaa takaisin tasapaksuun pulmanratkontaan. Graafisesti kaunis The Little Acre on ajoittain hauska, toisinaan surullinen – mutta loppujen lopuksi siitä haluaisi pitää enemmän kuin se ansaitsee.
