Puurokattilat punaisena
Dead Rising 4:ssä seikkaillaan julkaisuajankohtaan sopivasti jouluisissa tunnelmissa. Frank pestataan tutkimaan Black Fridayn jälkeen tyystiin uutispimentoon ajautunutta kaupunkia. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoituu juuri avattu ja samalla maailman suurimmaksi tituleerattu ostoskeskus, mikä tuo vahvoja mielleyhtymiä ensimmäiseen selviytymistaistoon. Koska jatko-osissa kaiken täytyy olla suurempaa, ei tällä kertaa tyydytä kirjaimellisesti ostoshelvetiksi muuttuneen kompleksin syövereihin. Temmellyskentäksi avautuu nimittäin ensimmäisen luvun selvitettyään kokonainen kaupunki, jonka kadut suorastaan kuhisevat epäkuolleita.
Suunnittelun keskiössä pidetään pelaamisen hauskuus liiallisen haasteen sijaan. Kymmenen vuoden takaisella Willametten vierailulla meno oli monella tavoin ahdistavampaa: tallennuksen mahdollistavia turvahuoneita jaettiin niukasti, aikarajat kiristivät vannetta pään ympärillä ja aseistuskin oli kertaluokkaa kehnompaa. Nykyään entistä epätodennäköisemmän kuoleman kohdatessa menettää korkeintaan parin minuutin pelailut, kiirettä ei tarvitse pitää kuin vapaaehtoisiin sivupuuhiin ehtiäkseen, eikä Frankin kättä pidempi arsenaalikaan jätä juuri toivomisen varaa.
Tehokkaimmat lahtaukseen kehitettävät lelut kasataan metsästämällä ympäristöön jätettyjä piirroksia ja haalimalla tarvittavat komponentit. Uusien juttujen kokeileminen viholliskatraaseen on yhä pelin ehdoton suola, eikä nelososa jätä mielikuvituksellisuudellaan ketään kylmäksi. Heiluteltavien härpäkkeiden lisäksi Frankin piileviä insinöörin kykyjä käytetään hyödyksi entistä tappavampien pyssyjen sekä ajoneuvojen luomiseen. Tuorein tuhomuoto apinoidaan häpeilemättömästi Call of Dutyjen tulevaisuudenvisioista, kun yleensä isompien välipomokohtaamisten ajaksi pelaajat puetetaan yli-inhimilliset voimat suoviin EXO-haarniskoihin. Pukuja on mahdollista myös päivittää, jolloin zombien kaadot mitataan helposti sadoissa.
Epäkuolleita vilisee tiheämmässä kuin koskaan, joten lukumääräisesti Capcom Vancouver ylittänee jälleen edelliset ennätyksensä. Entistä tappavamman Frankin käsissä paloiteltavat poloiset eivät tarjoa keskimäärin suurtakaan haastetta. Tilanteen tasapainottamiseksi vastaan asettuu myös armeijan edustajia sekä katastrofin jälkimainigeissa järkensä menettäneitä kylähulluja. Tarina tarjoaa tyypillisen sekoituksen mustaa huumoria, monimutkaisia ihmissuhteita sekä suuria salaliittoja selvitettäväksi. Ilman sivutehtäviin uppoutumista lopputekstit saavuttaa vajaassa kymmenessä tunnissa, mutta satunnaistapahtumia ja erilaista tutkittavaa pursuavaan maailmaan eksyy helposti pidemmäksikin aikaa.
Isompana ja vähemmän rumana
Kuten sarjan kehitystä seuranneet saattavat tekstistä jo päätellä, ei Dead Rising 4 lähde keksimään edeltäjiensä sorvaamaa pyörää uudelleen. Meno tuntuu kovin tutulta erityisesti parin vuoden takaiseen verrattuna. Xbox Onen julkaisuun kiirehditty kolmonen jätti kuitenkin teknisellä osastollaan niin paljon parantamisen varaa, että lisäajan ja -kokemuksen turvin työstetty jatko-osa nostaa rimaa helposti. Tärkeimpänä ehostuksena ruudunpäivitys ei lisääntyneestä zombipopulaatiosta huolimatta yskähtele häiritsevästi.
Vaikka kaupunki jaotellaan moottoriteiden avulla jälleen erilliisiin sektoreihin, on kokonaisuus kaikin puolin uskottavampi kuin viimeksi. Graafisella ilmeellä ei päästä suoranaisesti paukuttelemaan henkseleitä, mutta Willamette on joka tapauksessa sopivan värikäs ja monipuolinen temmellyskenttä. Jouluinen ajankohta luo oman säväyksensä tunnelmaan myös audiopuolella. Esimerkiksi menopeleillä kurvaillessa radiosta soivat ikivihreät sesongin klassikot muodostavat hulvattoman kontrastin pelaajan jyrätessä samanaikaisesti satamäärin epäkuolleita.
Frankin soolotarinan ohella zombeja kuritetaan yhteisen kivan merkeissä neljän hengen kimppamoodissa. Käytännössä tehtäväksi annetaan selviytyä tietty ajanjakso kampanjasta poimituissa osioissa. Lahtaushommilla tienataan pisteitä, jotka nostavat hahmon tasoa sekä ominaisuuksia. Moninpelin anti jää lopulta köykäiseksi. Ympäristöjä on ainoastaan kourallinen, ja osa niistäkin avautuu vasta kokemuspisteiden keruun kautta. Pahimpana ongelmana on kuitenkin rytmitys: toisin kuin aaltopuolustuspeleissä yleensä, ei sessioissa pääse syntymään toisinaan kaivattua paniikkia. Kaikki puuhastelevat rauhassa omiaan epäkuolleiden keskellä, kun ainoaksi todelliseksi haasteeksi jää eniten porukkaa lahdanneen sankarin selvittäminen.
Dead Risingiä voisi kuvailla yhdellä sanalla: hölmönhauska. Mitään sen syvällisempää kokemusta on turha odottaa. Aivottomana viihteenä Capcom Vancouverin kehitelmä eittämättä toimii, vaikka mukana on hieman turhaltakin vaikuttavia lisäyksiä, kuten kameran linssin läpi suoritettavia salapoliisiosioita. Verellä mässäilyyn, halpaan huumoriin sekä yleiseen hassutteluun panostavan pelin vetovoima riippunee vahvasti sarjaan kyllästymisen asteesta. Mikäli kolmas osa meni sivu suun esimerkiksi Xboxin julkaisusekoiluiden vuoksi, saattaa uutukainen tempaista helposti mukaansa. Vaikka tämänkertainen painos on vielä tervetullut lisä teknisten ehostustensa ansiosta, zombilahtauksien veteraaneille soisi sarjaa uudistettavan jo rohkeammin.
