Kitara, taivas ja Lemming
Vuosia sitten myöhemmin myös Grand Theft Auton syntymään vaikuttanut Mike Dailly lounasti työkavereidensa kanssa ja sai päähänsä idean osoittaa, että kuinka pieni animoitu hahmo voi ruudulla olla. Näin yksinkertaisesta ajatuksesta sai alkunsa Lemmings, yksi historian suosituimmista peleistä. Alun perin Amigalle kehitetty teos osoittautui niin suosituksi, että Lemmings on vuosien saatossa käännetty käytännössä lähes kaikille mahdollisille alustoille, joilla ylipäätään voi pelejä pelata. PSP-käännöksen saapuminen markkinoille ei liene siis kaikkein suurimpia yllätyksiä mitä konsolipelimarkkinoilla on tapahtunut.
Seuraa kertaus Lemmingsin perusideasta niille, jotka jostain syystä eivät ole peliä aiemmin kokeilleet tai ovat muuten jättäneet läksynsä pelien lähihistoriasta lukematta. Pelissä pelaajan tulee auttaa pienet etäisesti sopulia muistuttavat olennot pisteestä A pisteeseen B. Tämä vaatii hieman kehittyneempää nokkeluutta pelaajalta itseltään, sillä sopuleita ei voi ohjata suoraan, vaan ne talsivat pöhköinä eteenpäin kunnes vastaan tulee seinä, jolloin ne kääntyvät toiseen suuntaan. Niin simppeli on lemmingin ajatuksen juoksu, ettei aivoton otus pysähdy vaikka edessä olisi järvi, ansa tai korkea pudotus, vaan kävely jatkuu omaan tuhoon asti. Pelaajan tehtävä onkin siis antaa lemmingeille käskyjä, joiden avulla mahdollisimman moni kenttään tuotu sopuli pääsisi onnellisesti loppuun asti. Lemmingin voi muun muassa käskeä kaivamaan tunnelia, kiipeämään seinää, rakentamaan siltaa tai toimimaan estäjänä, jolloin muut hölmöt sopulit eivät pääse hänen ohitseen. Voipa sopuleille antaa myös laskuvarjon virkaa toimittavan sateenvarjon, jonka avulla lemming voi pudota vähän korkeammaltakin ilman kuoleman vaaraa. Haastetta peliin tuo myös se, että käskyjä voi antaa vain tietyn monta kertaa, eikä kaikkia käskyjä joissakin kentissä ole ollenkaan käytettävissä. Ei siis ole mitenkään harvinaista, että pelaajan pitää pähkäillä kymmenien sopulien pelastamista esimerkiksi parin vaivaisen kaivajan, sillan rakentajan ja estäjän avulla.
Vuosien saatossa alkuperäinen Lemmings sai useita jatko-osia ja kokeiltiinpa välillä muun muassa siirtymistä vanhasta kunnon 2D-konseptista 3D:hen, mutta mikään ei kumonnut sitä tosiseikkaa, että se aito ja originaali on kaikkein viehättävin. Niinpä PSP:n versio on paluu juurille, vaikka joitain nykyajan hömpötyksiä onkin mukana mausteena. Kaikki ensimmäisen Lemmings-pelin 120 kenttää ovat PSP:n versiossa, joiden lisäksi on vielä 36 ennen näkemätöntä erikoiskenttää. Peliä ennen pelaamattomilla menee näissä pitkä tovi, mutta tekeminen ei lopu nopeasti mestareiltakaan kesken, sillä uusia kenttiä voi ladata muistikortille verkosta. Onpa mukana kohtalaisen toimiva kenttäeditorikin, joten pelaajien ladatessa toisten tekemiä kenttiä itselleen ei pelattavan tarvitse loppua koskaan.
Vain sua mä Lemming
Hiirellä lemmingsejään käskyttämään tottuneille Lemmingsin pelaaminen PSP:llä voi ajatuksena tuntua vastenmieliseltä. Toki PSP:n ohjaus saattaa aluksi tuntua kankealta, mutta Team 17 on onnistunut pelattavuuden toteutuksessa hyvin. Käskyt valitaan ruudun alaosassa olevasta valikosta olkanapeilla. D-pad korvaa hiiren melko hyvin, sillä osoittimella osuu pikkuruisiin lemminkeihin vaivattomasti, paitsi jos ne ovat kerääntyneet samaan pisteeseen rykelmänä. Asiassa auttaa zoom-toiminto, jolloin lemmingejään pääsee tarkastelemaan hieman lähempää. Pelaaja voi myös tauottaa pelin, jonka aikana lemmingseille voi antaa käskyjä, jotka ne toteuttavat heti tauon jälkeen.
Graafisesti Lemmings on PSP:llä erittäin pirteä. Vanhat kunnon sivuttain vierivät 2D-kentät ovat saaneet mukavasti modernia lisäväriä. Silti PSP:n kykyä pyörittää näyttävää 3D-grafiikkaa ei ole unohdettu, sillä taustat eivät ole enää pelkkää synkkää mustuutta, vaan tilalla on reaaliaikaisesti pyöriviä 3D-maisemia. Itse lemmingit ovat entistäkin söpömpiä ja talsivat sulavasti animoituina joissakin kentissä jopa satapäisenä ryhmänä.
Postikortti Lemmilästä
Äänet pelaavat Lemmingsissä varsin epäolennaista roolia, sillä ne eivät juuri tuo peliin erityistä lisätunnelmaa tai -informaatiota. Esimerkiksi sillanrakentajan kolmen viimeisen rakennuspalikan merkkikolahdukset näkyvät myös ruudulla, joten Lemmingsiä voi huoletta pelata ruuhkabussissa ilman ääniä. Ääntä ja musiikkia toki kuuluu sitä kaipaaville. Äänimaiseman täyttää suurimmaksi osaksi taustamusiikki, joka vaihtelee hermoja lepuuttavasta rauhallisesta harmoniasta suorastaan korvia riipivään karnevaalimölyyn. Itse ääniefektejä saa kuulla varsin vähän. Lemmingit kiljahtelevat palkitsevan iloisesti, mikäli vain maaliin pääsevät, mutta muuten Lemmilä vaikuttaa todella hiljaiselta. Itse olisin toivonut räjähtävän lemmingin päästävän joko miehekkään kaboom -äänen tai sairaalloisen splätsin ilmakuplan puhkeamiselta kuulostavan pop-efektin sijaan, mutta olenkin mieleltäni toisinaan hieman erikoinen.
Mielestäni PSP Lemmings kuuluu retropelijulkaisujen joukkoon vähän aikaa sitten julkaistun Namco Museum Battle Collectionin tapaan, jolloin on hankala antaa yksioikoista vastausta siihen, että kannattaako peliä ostaa kaupasta täyteen hintaan. Jos Lemmings on tyystin kokematta, niin peli kannattaa ehdottomasti katsastaa. Se sopii kaikista mahdollisista pelialustoista ehkä parhaiten käsikonsolille, koska pelisessiot voi pitää juuri niin lyhyinä kuin haluaa. Toisaalta Lemmings-konkareille kyseessä on sitä samaa vanhaa pinnallisen modernisaation kera, vaikka 36 lisäkenttää verkossa julkaistavien lisäksi ehkä kiinnostavatkin. Uudelleenjulkaisun tuoman taakan unohtaessamme voimme kuitenkin rehellisesti todeta, että PSP:llä Lemmings on vallan mainio peli.
