Varsinaista tarinaa jatkanut Last of Us Part II saapui sekin kauppoihin jo pari vuotta sitten, minkä vuoksi Naughty Dogin into palata sorvaamaan ensimmäistä osaa vielä kertaalleen aiheutti jopa hieman ihmetystä ja närää studion uusia seikkailuita odottavassa pelaajayhteisössä. Tuorein PlayStation 5 -painos maistuu kieltämättä jo kovin tutulta, mutta rahastuskorttia heiluttavia raivopäitä rauhoittanee tieto, että uusioversion tekniseen toteutukseen on panostettu aidosti isolla kädellä.
Auringonsäteitä ja lasinsirpaleita
Part I näyttää millä tahansa mittarilla tarkasteltuna poikkeuksellisen komealta. Kenttärakenne ja alkuperäisen putken mitat pysyvät samoina, mutta ympäröivät kulissit ovat päätyneet täydelliseen remonttiin. Ero tänäkin päivänä varsin nätiltä näyttävään Remastered-painokseen on välittömästi silmiinpistävä ilman pikselien laskentaakin. Tästä pitävät huolen muun muassa dramaattisempi valaistus, dynaamisemmin tulitaisteluiden aikana hajoavat ympäristöt sekä yksityiskohtaisemmat hahmomallit. Etenkin ilmeikkäämmät ja eläväisemmät kasvot teroittavat tarinankerronnan tehoa pykälällä. Kokonaisuus tuntuu yksinkertaisesti autenttiselta ja äärimmäisen hiotulta jokaista maastossa lojuvaa roskaa myöten. Resoluutioon ja suorituskykyyn panostavien tilojen välillä valitseminen on helppoa: Sulavammassa moodissa silmä lepää maisemia ihastellessa, eivätkä satunnaiset nykimiset pilaa immersiota.
Vajaa kymmenen vuotta sitten Ellien ja Joelin matka tuntui paikoin jopa puuduttavan pitkältä, kun vuodenajat ja vihollisjoukkojen sävyttämät vastoinkäymiset seurasivat toisiaan. Nykypelien paisuessa liian usein absurdeihin mittoihin on paluu ensimmäisen Last of Usin maailmaan jopa piristävä kokemus, joka tuntuu tällä kertaa sopivan tiiviiltä ja mietityltä paketilta. Tarinakokonaisuus ja rytmitys toimii itse asiassa paremmin kuin tuoreessa muistissa olleen Part II:n vielä synkempi kostokertomus. Ahdistavan raadolliseen maailmaan tuodaan sopivasti keveyttä satunnaisen huumorin sekä erityisesti pääosaa vetävän parivaljakon nokkelan sanailun avulla. Mukaan sisällytetty Left Behind -lisuri tarjoaa vielä oivan jälkipalan pääosan läpäisyn jälkihehkuihin.
Toimivaa taistoa hengestä
Kehittäjien markkinointipuheissa myös tekoälyn ehostamisen parissa on tehty kosolti töitä. Ero taisteluissa ja hiippailutilanteissa ei ole visuaaliseen puoleen verrattava parannus entiseen, mutta homma toimii joka tapauksessa tälläkin kertaa erinomaisesti. Pelaajasta tietämättömien vihulaisten hassuttaminen on yksinkertaista selkään hiippailua, kun vastaavasti täyden rähinän alkaessa joukot pyrkivät saartamaan sankareita edes näennäisen älyn avulla.
Jatko-osassa esiteltyjä temppuja, kuten esineiden alta tai ruohikossa ryömimistä, ei ikävä kyllä päästä harrastamaan. Myös Ellie on edelleen tyystin näkymätön vihollisille säntäillessään holtittomasti suojasta toiseen, mikä on huvittava mutta pelaamisen mielekkyyden kannalta ainoa oikea ratkaisu. Toiminta muodostaa hienosti soljuvan sekoituksen hiiviskelyä, räiskintää, entistä aggressiiviisemmilta tuntuvia lähikahakoita sekä rajallisten resurssien hallintaa.
DualSensen kera pelailu on automaattisesti nautittavampaa kuin vanhempien konsoleiden epäergonomisilla kapuloilla räpeltäminen, minkä ohella ohjaimen mahdollistamia jippoja hyödynnetään sopivasti. Näppituntuman osalta ei sorruta ylenpalttiseen kikkailuun, vaan vastusta antavat liipaisimet sekä hienovaraiset tärinät tuovat miltei huomaamattoman pienen ekstransa tuttuun kokemukseen. Naughty Dog on lisännyt uusioversioon myös nipun esteettömyystoimintoja, jotka keräsivät ansaittuja kehuja jo Part II:n julkaisussa.
Pelinä erinomainen, ostoksena kyseenalainen
Muilta osin varsinaiset pelilliset uudistukset jäävät kovin vähiin. Masokistit nauttinevat kuoleman lopullisuudesta muistuttavasta permadeath-muodosta, ja joku hätähousu saattaa innostua speedrun-tilasta. Tällaiselle kasuaalimmalle kaverille nämä kuulostavat täysin turhilta lisäyksiltä vahvasti tarinavetoiseen kokemukseen.
Vaan entäs se tärkein kysymys, eli onko Last of Us Part I ostamisen arvoinen? Kuten aina uusioversioiden kohdalla, vastauksen voi kukin pelin parissa aikaansa jo viettänyt miettiä hiljaa itsekseen. Kolmas kierros samaa settiä kymmenen vuoden sisään kuulostaa toisaalta melko paksulta, mutta se ei poista Part I:n erinomaisuutta pelinä. Kyseessä on yksi markkinoiden parhaista tarinavetoisista selviytymisseikkailuista, joka pärjää käytännössä millä tahansa osa-alueella kilpailijoilleen. Ehkä tämä kaikki kertoo lopulta karua kieltään enemmänkin muiden kehittäjien kyvyistä nostaa rimaa. Mikäli Last of Usin ensimmäinen luku on syystä tai toisesta jäänyt tyystin kokematta, nyt on tuhannen taalan paikka korjata kyseinen vääryys.
