Salainen agentti, high tech -varusteita ja vaarallisia tehtäviä - kuulostaa brittivakooja James Bondin hommalta, mutta ei. Agentin vastuun saa Vaarallinen Tehtävä -elokuvista tuttu henkilöhahmo Ethan Hunt. Mission: Impossible - Operation Surma on siis lisenssipeli, johon ei kuitenkaan ole saatu mukaan elokuvien päätähteä Tom Cruisea. M:I-2:sta tuttu Ving Rhames kuitenkin on mukana kasvoineen ja ääninäyttelijänä.
Ethan Huntin apuna on runsaasti IMF-ryhmän (Impossible Mission Force) kasvoja. Tekniikkanero Luther, ajoneuvoekspertti Baird, boheemi huijari ja näyttelijä Spelvin sekä tulokasagentti Curry. Näillä eväillä Ethanin pitäisi pelastaa maailma, jota uhkaa Surma Inc -yhtiön salajuoni. Ethanin asearsenaalista löytyy joukko näppäriä laitteita, joilla tehtävän kuin tehtävän pitäisi hoitua kotiin päin. Kätevin kaikista varusteista lienee monikäyttöinen EWG (Electronic Warfare Gun), jolla voi pimentää kameroita, asentaa jäljityslaitteita ja ammuskella ääniharhautuslaitteita. Muut laitteet ovat peruskamaa hiippailupelien saralla: mukana ovat muun muassa tainnutusase, yökiikarit ja laite, jolla voi nähdä esimerkiksi suljettujen ovien taakse. Myös elokuvista tuttua vaijerijippoa päästään käyttämään oikein urakalla.
Operation Surma alkaa sopivan mittaisella opastusosuudella, joka on jo itsessään pelin ensimmäinen tehtävä ja siinä opetetaan tärkeimmät peliohjaimen toiminnot. Opastus kannattaa käydä läpi, sillä siinä tulee esiin monia tilanteita, joista ei informoida enää pelin tiimellyksessä (esimerkiksi vartijan kolkkaaminen nurkan takaa). Ensimmäisen tehtävän jälkeen saadaankin jo vihiä Surma Inc -yhtiön maailmanvalloitussuunnitelmista. Seikkailua käydään läpi hyvinkin vaihtelevissa ympäristöissä, joihin kuuluu muun muassa valtavia tehdaskomplekseja ja pieniä linnoja.
Keskivertoa parempi hiiviskely
Operation Surmassa suurin osa peliin vaikuttavista tekijöistä näyttäisi olevan ns. keskitasoa paremmalla korokkeella. Grafiikka nousee keskinkertaisuuden suosta hieman, mutta ei sen korkeammalle. Muutamia hienoja efektejä on myös käytetty hyväksi, kuten esimerkiksi kosteasta jalkakäytävästä heijastuvat hahmot. Kaikenkaikkiaan suurin osa kentistä ja tehtävistä suoritetaan yön pimeydessä tai illan hämärässä.
Pelin parhaita puolia on ehdottomasti kenttäsuunnittelu. Tehtävät ovat niin ikään sopivan mittaisia, eikä aika käy pitkäksi, kun pelaaja yrittää keinolla millä hyvänsä välttää huomatuksi tulemista. Kenttiin on ripoteltu sopivassa määrin tarkistuspisteitä, että ne eivät tuntuisi silti liian laajoilta. Plussaa tulee myös siitä, etteivät kentät ole putkimaisia ja jokaisen tehtävän suorittamiseen on vaihtoehtoisia tapoja. Toisaalta joihinkin kenttiin voi helposti myös eksyä pitkiksikin ajoiksi niiden näennäisen laajuuden vuoksi.
Äänimaailma ei missään vaiheessa tee suurempaa vaikutusta, vaikka taustalla rullaava ääniraita antaa jonkin verran lisäjännitettä pelaamiseen. Luther paapoo Ethania kuin poikaansa ja jaksaa jaella neuvojaan pelin aikana useampaan otteeseen. Vastapuolen ääninäyttely on yhtä puuduttavaa kuten hiiviskelypeleissä yleensä. "What was that?!" tai "I'll sound the alarm!" -huudahdukset kaikuvat jokaisessa kentässä.
Pelin tekoäly on aika ajoin todella ärsyttävä. Esimerkkinä mainittakoon pelin vartijat, jotka saattavat kilometrienkin päästä nähdä varjoihin piiloutuneen agenttirukan, joka on uskonut ohjeiden neuvoon siitä, että pimeissä nurkissa pelaajaa ei havaita. Osa tehtävien tapahtumista on ennalta skriptattuja, tarkoittaen sitä, että tietty vartija on aina tietyssä paikassa ja lähtee sitten tiettyyn suuntaan, kun taas osa toiminnasta tapahtuu täysin sattumanvaraisesti.
Operation Surman pelattavuus on puolestaan jotain todella erinomaista. Pelistä löytyy toki kohtia, joissa vaaditaan millintarkkaa säätämistä: eräässäkin tehtävässä pitää mennä huoneen poikki piilotellen maalitaulujen takana automaattiaseiden tulittaessa niitä huoneen toisesta päästä. Erehdyksiin ei ole siis varaa.
Ethan Hunt vs Sam Fisher
Peli on paljon velkaa elokuvaesikuvilleen, mutta vielä enemmän se on velkaa Splinter Cell -pelille. Kaikesta huolimatta Operation Surma on varsin viihdyttävä kokonaisuus, jossa pelattavaa ja jännitystä riittää useammaksi päiväksi. Oikeastaan Ethan Huntin seikkailuille toivoisi jatkoa, sillä tässä konseptissa on potentiaalia. Ensin pelin pitäisi kuitenkin jotenkin onnistua irtautumaan Splinter Cellin varjosta.
Onko se sitten siunaus vai kirous, jos pelin lisenssi on niin ikään epätäydellinen? Tom Cruisen ääninäyttely ja mukaan skannattu naamataulu ei välttämättä toisi peliin mitään uutta ja kiehtovaa. Pikemminkin Operation Surma pärjää paremmin ilman Cruisea, omilla avuillaan ja se on hyvä seikka, luoden eräänlaista uskottavuutta pelille. Operation Surmalle antaa lisäpontta hieno tunnelma ja hyvä kenttäsuunnittelu - myös pelattavuus on kohdallaan, vaikka pelaaminen onkin välillä millintarkkaa näpertämistä.
Miksi Mission: Impossible - Operation Surmaa pitäisi yleensä lähteä vertaamaan Splinter Cell -peliin? Vaikka on ehkä väärin sanoa näin, mutta tosiseikka on, että Splinter Cell on määritellyt toimivan hiiviskelypelin standardit. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien genren pelien pitäisi pyrkiä samaan. Se olisi mahdotonta. Suosio joka tapauksessa määrittelee rajoja ja se asettaa myös tiettyjä tottumuksia. Operation Surma on kuitenkin omanlaisensa hiiviskelypeli, se tarjoaa kevyttä viihdettä anteeksiantavalla pelisysteemillään. Lopultahan kuitenkin maailma pelastuu - vai pelastuuko sittenkään?
