Armoton erämaa
Aavikon julmuus tulee tutuksi heti ensimmäisten tuntien aikana. Jylhät korpimaisemat, karunpuoleinen ympäristö ja kaupanpäällisinä odottava tunnelma. Aivan tyhjästä ei onneksi tarvitse lähteä, sillä pienet opasteviestit auttavat alkuun. Virgil-tekoäly – ainoa ystävä lähimailla – neuvoo paikan, josta löytyy hieman vettä ja ruokaa. Siihen avustus sitten jääkin selviytymisen osalta.
Jokaista asiaa ensi kertaa tehtäessä ruutuun ilmestyy opastusviesti, mutta varjopuolena nälkä ja jano jouduttavat tuloaan jatkuvalla syötöllä niitä lukiessa. Taukonäppäin ja muutama muu toiminto on piilotettu ohjaimen keskellä olevan kosketuslevyn alle. Ihan heti ei kuitenkaan valkene, että niin levyn kulmat kuin sivutkin ovat käytössä, ja esimerkiksi tuikitärkeitä kontrolleja joutui haeskelemaan internetistä asti. Edes jonkinlainen näppäinopastus olisi ollut paikallaan.
Isolta tuntuva kartta toimii tärkeimpänä työkaluna. Virgilin antamat tehtävät vievät tarinaa eteenpäin, ja sivutehtäviä ponnahtaa näkyviin silloin tällöin. Kerta toisensa jälkeen pelaaja löytää itsensä samasta tilanteesta: ruoka ja juoma ovat kortilla. Silloin tällöin saattaa törmätä esimerkiksi marjoihin, ja tukikohdan läheltä on pieni lampi. Tilanne muuttuu heti, kun tehtävän jäljiltä vihollisten runtelema hahmo koettaa selvitä takaisin. Ruoka- ja juomamittarit nimittäin määrittelevät maksimin kestävyys- ja elämämittareille, jotka eivät palaudu ilman ravintoa. Pahimmillaan nälkäkuoleman välissä oli yksi vihamielinen kojootti, johon osuin jouskarillani pienen tuurin sävyttämänä ja söin otuksen raakana. Palkintona annettiin ruokamyrkytys, joka vain paheni juotuani keittämätöntä vettä lähellä olevasta lammesta.
Selviytyjästä seikkailijaksi
Vaikean alun jälkeen meno paranee huomattavasti. Tehtävät tuntuvat huomattavasti mielekkäämmiltä, kun sekä ruoka- että juomapuoli on kunnossa ja lääkintätarpeita on kohtalaisesti saatavilla. Lisäapuna tukikohtaan saa rakennettua erilaisia varustepisteitä, joita käytetään muun muassa aseiden, ammusten, vaatteiden, lääkkeiden ja puolustuskaluston tekoon. Etenkin mukana kuljetettavat peltiaidat antavat hyvän suojan.
Metal Gear Surviven paras osuus sijaitsee maanpinnan alla. Hiekkamyrskyjen saartamat alueet vaativat käytössä kuluvan happinaamarin, ja voi pojat sitä tunnelmaa, kun päästään seikkailemaan pimeisiin, katakombeja muistuttaviin ahtaaseen käytäväverkostoon! Kauhupelistä ei voida ihan puhua, mutta monta kertaa tuli säikähdettyä eri tilanteissa: Katossa olevasta aukosta kimppuun hyökänneen hämähäkkilauman tai viereisen huoneen usvassa partioineen Bomber-mörököllin kohtaamiset jäivät mieleen. Kaiken kruunaa Metal Gear -peleistä tuttu "ahaa"-ääniefekti vihulaisen havaitessa pelaajan.
Myös muutamat toimintakohtaukset ja haastavat pomotaistelut ovat hienosti toteutettuja, mutta näitä olisi kaivannut enemmän.
Tavoitteena kotiinpaluu
Ajan kanssa tukikohta laajenee myös henkilöstön osalta, sillä erämaasta pelastetut ihmiset sitoutuvat samaan tavoitteeseen: kotiinpääsyyn madonreikägeneraattorin avulla. Kyseinen masiina on johdattanut kaikki samaan tilanteeseen, mutta kukaan ei tunnu muistavan mitään tapahtuneesta. Hahmojen persoonat ovat varsin mielenkiintoisia mutta samalla köykäisen oloisia. Tosin verrokkina on omasta mielestäni sarjan paras tekele, Metal Gear Solid 2, jossa kaikki oli loppuun asti hiottua videoita, ulkoasua, keskusteluja ja tarinaa myöten (jopa lopulta päähahmo Raideniakin myöten).
Tarinan edetessä ja vaikeustason kasvaessa oman henkilökunnan pystyy jakamaan eri tehtäviin. Tämä mahdollistaa parempien varusteiden rakentamisen maastosta löydettyjen reseptien avulla. Toisinaan tukikohdan jäsenet antavat sivutehtäviä, mikä saattaa jäädä alussa huomaamatta. Kaverit saattavat vain tokaista "Ole ystävällinen ja kuuntele sanottavani!", ja vasta vilkaisu karttaan kertoo uudesta pestistä. Jotain on mennyt suunnittelupöydällä pieleen, kun pelaaja mieluummin välttelee kanssaselviytyjiä kuin kuulee samaa puheenpartta kolmattakymmenettäviidettä kertaa.
Hankalinta touhusta tekee muun porukan osaamattomuus, sillä eri ryhmiin sijoitettujen ihmisten taidot määrittelevät ryhmän arvosanan. Arvosana sen sijaan määrää, minkä tason varusteita pystyy valmistamaan. Kimuranteimmillaan oikeaan rooliin ei löydy ketään, ja henkilökunnan määrällä on katto. Typerintä onkin, että uutta työvoimaa ei voi tuoda ruotuun vanhojen tilalle, vaan ainoa keino päästä eroon on lähettää heidät itsemurhatehtävään pilaantuneiden ruokatarvikkeiden kera! Kuulostaa huonolta vitsiltä, mutta tämä on täyttä totta Survivessa.
Online pyydettynä, perattuna ja syötynä
Online-mittelöt ovat iso osa uutta Metal Gearia. 1-4 pelaajan selviytymistaistelua käydään muun muassa viidakossa, lentoasemalla ja raunioituneessa tukikohdassa. Aalloittain riesaksi tulevat viholliset ilmestyvät paikalle aikarajan umpeuduttua, ja väliajalla pelaajat tekevät yhteistyötä sivutehtävien ja maastosta löytyvien tarvikkeiden eteen. Yhteen hiileen puhaltaminen on tärkeää etenkin vaikeammilla tasoilla, sillä vihollistyypit vaihtelevat niiden mukaan. Puolustuksen pahin riesa on mortar-ryhmä, joka pommittaa tukikohtaa pitkän matkan etäisyydeltä. Muita "erikoisjoukkojen" örvelöitä ovat muun muassa esteiden yli loikkivat jäljittäjät, panssaroidut zombiet ja Bomberit, jotka räjäyttävät tieltään niin omat kuin vihollisetkin tuhoutuessaan. Unohtamatta massoittain eteneviä perusvihulaisia, joille kovakasvoisimmat otukset koettavat avata tien. Mukavan monipuolista menoa joka kerta.
Alkuun easy- ja normal-tasot menevät sopivana lämmittelynä, mutta vasta hard ja extreme tarjoavat sitä jotakin. Tehtävää edeltävässä tilassa voi rauhassa harjoitella erilaisten aseiden ja varusteiden toimivuutta ennen varsinaista tulikoetta. Harjoitushuone antaa myös mahdollisuuden pieneen kiusantekoon mukaan kutsutulle kaverille, joka voi perillä löytää itsensä piikkilanka-aitojen takaa miinakentän keskeltä. Ehdottomiin suosikkeihin kuuluvat öljyansat ja muut pienet ilkeydet, kuten vihollisia houkutteleva Snake-nukke, joka poukkoilee paikallaan päärynäpallon tavoin.
Taistelukentälle pystyy tilaamaan tehtävän aikana myös järeämpää kalustoa. Valittavina ovat esimerkiksi automaattitykit, laajempaa aluetta "lakaiseva" jättimäinen sotakone tai maanläheisempää osastoa edustavat Walkerit, joita ohjataan ihmisvoimin.
Kovin montaa erilaista aluetta ja tehtävätyyppiä verkkopuolella ei ole, mutta silti touhu on joka kerta yhtä innostavaa – etenkin osaavan porukan kanssa. Yksi varjopuoli täytyy kuitenkin mainita: Verkkopelistä saa niin paljon hahmonkehityspointseja, että ne saattavat tehdä yksinpelistä liian helppoa. Alle tason 20 ukolla verkossa saa helposti köniinsä haastavimmilta vihollisjoukoilta, mutta vahvempien kavereiden vetämänä "noobi" kokee arvaamattoman arvonnousun muhkeiden kokemuspisteiden ja kykypuusta valittavien taitojen muodossa.
3+4
Kokonaisuutena tarina jätti kohtalaisen hyvän maun. Konamin tekele on teknisesti huippuunsa hiottu ja antaa sopivan haasteen. Pienet lapsukset laskevat arvosanaa, eikä graafisesti tarjoa kovinkaan näyttäviä näkyjä. Tunnelmallinen synkkyys kuitenkin sopii moneen tilanteeseen, ja siirtymä selviytymisen jälkeiseen toimintaan tapahtuu luontevasti. Pituuden puolesta materiaalia on sopivasti keskihintaiseen julkaisuun, ja myös uudelleenpeluuarvoa on mukavasti. Läpipeluun jälkeen saa valita neljästä erikoistumissuunnasta, joiden lisäkyvyt parantavat kokemusta.
Verkkopeli sen sijaan ansaitsee kokonaisuutena hyvän arvosanan. Kokemus on tarinaa viihdyttävämpi. Jo musiikit sekä tauko- että pelitilassa tuovat näin retrohenkiselle pelaajalle upeita muistoja mieleen. Maastosta löydettävät piilopaketit sisältävät aiemmista pelisarjan osista tuttuja musiikkipätkiä, joiden kuuntelusta innostuu aina. Uudet kipaleet ovat nekin mainiosti sävellettyjä ja sopivat toiminnan keskelle kuin nenä päähän sekä yksin- että moninpelissä.
