Need for Speedien taival on ollut tasaista alamäkeä viime vuosien ajan. Pelejä on kritisoitu teknisistä heikkouksista sekä uusien ideoiden puutteesta. Viime vuonna EA sai kuitenkin käännettyä sarjan uuteen nousuun. Entistä realistisempi, rata-ajoon keskittyvä Need For Speed: Shift onnistui voittamaan kriitikot puolelleen. Tosin nimen lisäksi pelillä ei ole juuri mitään yhteistä aiempien osien kanssa. Tänä vuonna yritetään palata sarjan 90-luvun kulta-aikoihin nostalgisesti nimetyllä Hot Pursuitilla. Lähtökohta lupaa hyvää: pelistä vastaa Criterion Games, jonka kehittämät Burnoutit kuuluvat arcadekaahailuiden ehdottomaan eliittiin.
Onnistunut fuusio
Hot Pursuitia voisi kuvata Burnout Paradisen ja Need For Speed: Most Wantedin sekoitukseksi. Ohjaus tuntuu aavistuksen raskaammalta, mutta ajomallinnus juontaa selvästi juurensa Criterionin aiempiin peleihin. Mutkat vedetään sivuluisussa, ja lisäboostia tienataan ajamalla mahdollisimman vaarallisesti. Peli on kuitenkin aito Need for Speed. Tämän varmistavat poliisien kyllästämät takaa-ajokohtaukset sekä tietysti lisensoidut unelma-autot.
Kulkupelit jaetaan viiteen eri nopeusluokkaan, mutta mistään kauppakasseista ei voi puhua edes uran alkuvaiheessa. Hitaimpia menopelejä edustavat muun muassa urheilulliset BMW Z4 ja Mazda RX-8. Eksoottisimmassa luokassa vauhdit nousevat todella hurjiksi, kun pelaaja päästetään esimerkiksi superauto Bugatti Veyronin rattiin.
Uraa voi pelata mieltymystensä mukaan lain molemmilla puolilla, ja kummallekin löytyy erillinen kehityspolkunsa. Näiden välillä luovitaan yksinkertaisesti valitsemalla mieleisensä tapahtuma kartalta. Uusia autoja ja muuta kivaa avautuu tasaisen tappavaan tahtiin kisoista saatujen kokemuspisteiden avulla.
Yksinpeli koostuu käytännössä neljästä eri pelimuodosta, joista nähdään lukuisia erinimisiä variaatioita. Poliisien pääasialliseksi tehtäväksi muodostuu luonnollisesti rikollisten kiinniottaminen Burnoutin Road Rage -pelimuotoa mukaillen, mutta tällä kertaa apuvälineiden kera. Virkavallalla on käytössään auton perästä laukaistava piikkimatto sekä edellä ajavan auton lamauttava EMP-lataus. Lisäksi apuun voidaan kutsua tiesulkuja ja poliisihelikopteri.
Kaaharina ajetaan perinteisiä kisoja muita vastaan tai yritetään luovia poliisien seassa taistellen samalla ykköspaikasta ja selviytymisestä maaliin asti. Lain väärälläkään puolella ei tarvitse tyytyä auton vakiovarusteluun. Vastalääkkeitä poliisien käyttämille välineille löytyy riittävästi, piikkimatosta ja superturbosta lähtien. Apuvälineiden kulloinenkin saatavuus määritellään kisakohtaisesti.
Molemmilla joutuu lisäksi ajamaan haastekisoja kelloa vastaan. Paino sanalla ”joutuu”, sillä nämä edustavat ehdottomasti Hot Pursuitin tylsintä antia. Ajotuntuma ja leveät radat on selvästi suunniteltu tarkkojen ajolinjojen sijaan näyttäviä takaa-ajoja varten. Näin ollen ihanneajan yksinäiseen metsästämiseen puutuu hyvin nopeasti. Menestyminen riippuu lähinnä oikoreittien hyödyntämisestä, ja aikarajojen tiukkuusasteet vaihtelevat luvattoman paljon.
Konepellin alla kaikki hyvin
Teknisesti peli edustaa taattua Criterion-laatua. Ruudunpäivitys pysyy tasaisena tiukoissakin tilanteissa, ja kontrollit toimivat kuten odottaa sopii. Tinkimättömyys näkyy myös visuaalisuudessa. Autot on mallinnettu upeasti, ja Seacreast Countyn mielikuvitusmaisemissa riittää vaihtelua lumihuippuisista vuoristoista palmurantoihin. Kisat käydään yhtenäisestä kartasta huolimatta pääosin suljetuilla reiteillä, joten muuten avoin maailma jää suurimmaksi osaksi hyödyntämättä.
Oman lisämausteensa grafiikkoihin tuovat vuorokaudenajan ja säätilan vaihtelut. Ajojahdin tunnelma on käsin kosketeltavissa esimerkiksi pimeällä metsäpätkällä poliisin vilkkuvalojen heijastuessa märästä asfaltista. Törmäyksissä ei aivan päästä Burnout Paradisen näyttävyyteen, mutta kun kyseessä ovat lisensoidut autot, täytyy jälkeä silti ihailla. Vastustajan torppaaminen kaiteeseen tutun hidastusefektin ja kipinäsuihkujen saattelemana jaksaa nostaa hymyn huulille kerta toisensa jälkeen.
Ääniraita on perinteiseen EA-tyyliin lisensoitu kovilla nimillä (mm. 30 Seconds to Mars & Weezer). Efektit sekoittavat onnistuneesti Need For Speedien maukkaita moottorinmörähdyksiä ja Burnoutien törmäysääniä.
Yhteisöllisyys on päivän sana
Etukäteen runsaasti markkinoitu Autolog-ominaisuus pyörii taustalla Facebookin kaltaisten yhteisöpalveluiden tapaan. Seinälle ilmestyy tieto, jos kaverilistan jäsen päihittää oman ajan. Lisäksi pelissä otettuja kuvia voi jakaa kavereiden kommentoitavaksi, seinälle voi kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa ja niin edelleen. Osaapa systeemi bongata ja suositella myös Hot Pursuitia pelaavia kaverien kavereita omille listoille. Tosin järjestelmä tuntuu ottavan huomioon myös pelkkää demoa pelanneet, mikä väärentää otantaa.
Varsinaiseen nettipeliin liitytään perinteisemmällä tavalla, eli matchmakingin kautta. Tekninen toteutus on ihailtavan laadukasta: verkkoviivettä ei esiinny, eikä peleistä lennetä pois milloin mistäkin syystä. Yksinpelin kokemuspisteet karttuvat myös online-kisoissa.
Nettikarkeloissa ehdottomasti koukuttavimmaksi pelimuodoksi osoittautuu kahteen neljän hengen joukkueeseen jaettu Hot Pursuit. Kaikessa yksinkertaisuudessaan toinen tiimi yrittää päästä vain maaliin, kun taas virkavaltaa edustava joukkue pyrkii keskeyttämään laittoman kaahailun hinnalla millä hyvänsä. Maksimissaan kahdeksan pelaajan ottelut eivät paperilla kuulosta erikoiselta, mutta meno yltyy positiivisessa mielessä lähes kaoottiseksi helikoptereiden, tiesulkujen ja muun mukavan keskellä.
Kaahareiden elämä on aavistuksen helpompaa, sillä voittoon riittää yhden ainoan joukkueenjäsenen maaliinpääsy. Tilannetta tasoittavat poliiseille siunatut astetta tehokkaammat menopelit. Paremmin yhteen hiileen puhaltava joukkue yleensä kuittaa voiton nimiinsä – puolesta riippumatta. Ottelut ovat yleisesti ottaen mainiosti tasapainotettuja.
Uusi alku
Tähän saakka peli on saattanut kuulostaa selvältä viiden tähden tapaukselta. Useat pikkuseikat kuitenkin rokottavat kokemusta ja arvosanaa. Vaikka kelloa vastaan käytävät kamppailut ovat todella ankeita, pelimuotoa jostain syystä viljellään lain molemmilla puolin tylsistymiseen asti. Pelkästään erilaiset kilvanajon ympärille rakennetut tapahtumat riittäisivät mainiosti.
Toinen tunnelmaa latistava lapsus liittyy kuminauhaefektiä erittäin aggressiivisesti käyttävään tekoälyyn. Poliisin roolissa tämä tasoittaa tilannetta, mutta perinteisissä kisoissa ominaisuus kiristää pinnaa. Kärjistetysti voidaan sanoa, ettei kisan ensimmäisen puoliskon suorituksilla ole mitään väliä. Virheettömästä ajosta huolimatta kilpakumppanit saavuttavat pelaajan aina ennen viimeisiä mutkia. Mikäli tässä vaiheessa turbomittari näyttää nollaa, konekuskit puskevat yleensä ohi, ja ohjain tekisi mieli paiskata maata kiertävälle radalle. Turboja loppupuolella säästelemällä ongelma pienenee, mutta silti ilmiselvä huijaaminen ärsyttää.
Siviililiikenteeen vähyys myös harmittaa. Liekö syynä lisensoitujen autojen käyttö näidenkin osalta vai mikä, mutta meno voisi olla hektisempääkin. Criterion myös unohti rattituen lähes kokonaan, sillä ainakaan Logitechin ratit eivät toistaiseksi toimi. Päivitystä on kuitenkin lupailtu lähiaikoina.
Pienistä puutteistaan huolimatta Criterion onnistuu palauttamaan Need for Speedeihin sen, joka sarjasta on puuttunut liian pitkään – nimittäin pelaamisen hauskuuden. Yksinpeli alkaa puuduttaa pidempään yhtäjaksoisesti pelattuna, mutta runsaan sisällön pariin jaksaa palata lyhyissä pätkissä vielä pitkään. Erityisesti nettikuskeille on luvassa riemukkaita hetkiä, ja online-puolen teknisestä toteutuksesta saisi moni muu kehittäjä ottaa mallia. Toivon mukaan Criterion jatkaa sarjan parissa myös tulevaisuudessa. Vaikka puutteita ja parannettavaa löytyy, pienellä hiomisella uusin Hot Pursuit olisi ehdoton nappisuoritus.
