Need for Speed: Most Wanted

Sakari Kaulaote ja Kyttäruutu

Need for Speed: Most Wanted yrittää yhdistää NFS-pelisarjan parhaat puolet: Underground-peleistä tulee mahdollisuus virittää autoaan ja aiemmista vauhtihurjasteluista taas kaahailijoita jahtaavat poliisit. Most Wanted on mielenkiintoiselta kuulostava yhdistelmäpaketti ja se kehitettiinkin pikavauhdilla joulumarkkinoille. Kovassa kiireessä tekijöiltä on tosin unohtunut viimeistely ja muutama muukin elintärkeä seikka.

Pelin suurin muutos on FMV-videopätkillä höystetty tarinalinja. Videoissa oikeiden näyttelijöiden päälle on vedetty tekstuurit, jotta nämä näyttäisivät enemmän videopelihahmoilta. Ratkaisu näyttää jääneen puolitiehen, sillä tarinalinja on, kuten autopeleissä on tapana, aivan uskomatonta kuonaa. Pelaaja ohjaa nimetöntä kuskia, joka joutuu lukemaan tiilenpäitä kaiken mennessä pieleen eräässä katukilpailussa. Kaltereiden takaa päästyään pelaaja on taas pohjalla, josta alkaa reilun kymmenen tunnin mittainen nousu kohti parempia apajia. Heti muutaman voitetun mittelön jälkeen kanssakilpailijoiden huumoripitoiseen herjaukseen alkaa kyllästyä. Sen jälkeen edessä onkin vain yksitoikkoinen kierros toisensa perään.

Kun Underground-peleissä kisailtiin kuudessa eri kilpailumuodossa, Most Wantedissa suoritetaan erinäisiä haasteita. Ylemmällä ranking-tasolla olevat tietokonevastustajat sanelevat ehdot, jotka suoritettuaan pääsee kisailemaan sitten itse päävastusta vastaan. Näihin ehtoihin kuuluvat esimerkiksi tietyn kisamäärän voittaminen tai poliiseja pakeneminen. Kaupungilla ei enää tarvitse harhailla, kuten Underground 2:ssa, vaan eteneminen on tasapainotetumpaa. Tämä onkin tärkeää, sillä Most Wanted ei nykyisilläkään meriiteillä innosta. Ainoa todellinen hauskanpito alkaa, kun perässä on kymmenkunta poliisiautoa ja helikopteri. Vasta silloin peli alkaa lunastaa siihen kohdistettuja odotuksia.

Elävänä tai kuolleena

Need For Speed –sarjan perinteeksi muodostunut kuminauhatekoäly on edelleen paikallaan. Kaikki autot etenevät kisan alusta loppuun yhtenäisessä letkassa. Kolareista ei liiemmin tarvitse huolehtia, koska kaarat eivät ota vahinkoa, ja pahimpienkin pyörähtelyjen jälkeen pelaaja pääsee nopeasti johtoautojen vanaveteen. Tekoälyttömyys näkyy etenkin siinä, että vaikeusaste nousee sykähdyksittäin. Yhtäkkiä tietokone vain ajaa paljon nopeammin kuin edellisessä kilpailussa, vaikka auto olisikin täysin sama. Tämä vie maun koko yksinpelistä ja koska moninpelikin on mahdollista vain jaetulla ruudulla, kaahailusta menee nopeasti kaikki idea.

Eräs tärkeä elementti pelissä on kuitenkin kohdallaan: autot. Most Wanted sisältää kolmisenkymmentä lisensoitua menopeliä aina Lamborghinia, BMWtä ja Porschea myöten. Vauhtihirmut voi ostaa joko osittain valmiiksi viritettyinä tai sitten riisuttuina versioina. Jälkimmäinen vaihtoehto on halvempi, mutta silloin kaikki virittely pitää tehdä itse. Onneksi autotallilla häärääminen on hauskaa ja monipuolista, kuten Need For Speedeissä on viime aikoina ollut tapana.

Itse ajaminen tuntuu sopivan kolikkopelimaiselta, vaikka auto pysyykin tiellä kuin liimattuna. Näppäimissä ja analogisessa sauvassa on hyvä tuntu ja radan kiertäminen tuntuu tyydyttävältä. Ohjaussysteemi on täysin identtinen kuin Underground 2:ssa, mutta kuten vanha sanonta kuuluu, on turha korjata mitään mikä ei ole rikki. Homma toimii ja kumi palaa.

Mönkään meni

Most Wanted on multiformaattipeli ja ulkoasultaan sen mukainen. Testissä ollut PlayStation 2 –versio näyttää ainakin Xbox-painokseen verrattuna selvästi kehnommalta ja paikoin jopa häiritsevän rumalta. Peli näyttää suurin piirtein samalta kuin Need for Speed: Underground 2, mutta ylimääräinen kiillotus on jäänyt tekemättä. Pelisarjan eväät nykyisellä sukupolvella näyttävät olevan kuitenkin jo syöty. Sen verran väsynyttä visuaalinen ulosanti on.

Ääniraita jyskyttää perinteisellä yhdistelmällä punkkia, rokkia ja hip-hoppia, mutta takaa-ajon alkaessa musiikki vaihtuu jännittävämmäksi elektroniseksi biitiksi. Erityisiä kehuja ansaitsevat moottorinäänet, jotka kuulostavat suorastaan erinomaisilta. Jokaisen virityksen jälkeen auto kuulostaa hivenen erilaiselta ja kunnon hevosvoimilla konehuoneesta lähtee jo kunnolla meteliä. Ääninäyttely on huonoa, mutta poliisit mutisevat radioonsa autenttisella tavalla.

Need for Speed: Most Wanted tuntuu väliinputoajalta. Paikoin se on viihdyttävä ja palkitseva, mutta paikoin taas ärsyttävä ja jo moneen kertaan koettu. Poliisien tuominen takaisin sarjaan on hyvä idea, mutta toteutus ontuu. Ajaminen on typerää puurtamista ja tekoäly naurettavan huono. Seuraavalla sukupolvella odottaisi Need for Speed –pelisarjalta jo ihan oikeita edistysaskeleita. Siihen asti allekirjoittanut palaa Underground -pelien pariin.