Mä joka päivä postia jaan
Aika kultaa muistot. Muistan edelleen lapsuudenkotini lankapuhelimen numeron. Ensin meni suuntanumerot uusiksi ja sitten vielä joku keksi laittaa seiskan numerosarjan eteen. 80-luvulla elämä oli muutenkin hieman erilaista, kun ei ollut matkapuhelimia, internettiä tai yli kolmea tv-kanavaa, joista valita. VHS-kasetit olivat sen verran uusi keksintö, että kaupungin ainoasta videovuokraamosta pystyi vuokraamaan myös laukkumallisen videosoittimen mukaansa. Postikin kulki ajoissa, eikä niiden jakajat ajaneet ruohoa.
Sitä elämää elää nyt myös Meredith, joka palaa kahdeksi viikoksi kotiin vanhempiensa talovahdiksi heidän ollessa Floridan rannoilla. Jonkun pitää täyttää myös isän postinjakajan kengät, joten koodarin hommia normaalisti painava tytär hyppää US of A:n postiauton rattiin ilman suurempaa koulutusta. Seudut ovat jo tutut entuudestaan, mitä nyt väestö on vanhentunut tai pikkaisen vaihtunut. Vaikka luulisi, ettei kauniin järven ympärille sijoittuvassa yhteisössä olisi liikaa tekemistä, niin nopeasti kalenteriin ilmestyy jos jonkinmoista aktiviteettia. Leffailta teinin kanssa, koska hänen vanhempansa eivät anna katsoa kauhua. Vanhan ystävän kanssa näköalatorniin muistelemaan menneitä. Ja pientä romanssiakin ehtii idyllissä viritellä, jos siltä tuntuu.
1986 soitti, se haluaa tekstuurinsa takaisin
Lake tuntuu peliltä, joka pitäisi pelata pienissä osissa kahden viikon aikana. Kerran päivässä, pelin sisäinen päivä kerrallaan. Aamupäivät koostuvat aina pakollisesta kirje- ja pakettipostin kuskaamisesta, mikä alkaa pidemmän päälle tuntumaan tuskaiselta pakkopullalta. Pakettiauton ohjattavuus ei ole kummoinen, radiosta raikaa pari samaa ärsyttävää country-biisiä, ja kaupungin tyhjiä katuja ei kanssaeläjät tallusta. Ehkä tätä voisi kuvailla ajelusimulaattoriksi kävelysimulaattorin sijaan, sillä tarina etenee pääasiassa vasta työkeikan jälkeen.
Illalla vaihdetaan kuulumisia paikallisten kanssa – tai ehkä tehdään etätöitä ison kaupungin sykkeessä megadiilistä soittelevalle pomolle. Pelaaja päättää miten Meredith käyttää aikansa, kenen kanssa haluaa seurustella ja kuinka sarkastinen tai mukava on. Sinänsä hauska ja sympaattinen tarina kärsii kuitenkin äärettömän tylsästä työosuudesta, jonka toki on tarkoituskin kuvastaa päähenkilön perusarkea kiireettömällä maaseudulla hektisen kaupunkielämisen sijaan.
Teknisesti Lake ei esitä ihmeitä. Maisemat ovat ajoittain ihan kauniit, mutta rosoisuuksia esiintyy jokaisen postilaatikon takana. Sahalaitaa varjoissa, hitaasti latautuvia tekstuureja, typeriä tekoälykuskeja ja muutamia muita bugeja huomaa vaikka niitä ei etsikään. Eipä pienet ongelmat tosin pelikokemukseen suuremmin vaikuta, mutta pistävät ne silti silmään. Visuaalinen tyyli pelastaa onneksi paljon, sillä luonnonhelmaan sijoittuvat reitit huokuvat pikkukaupungin tunnelmaa ja aikakautta.
Vaihtelua vailla
Pari viikkoa hujahtaa muutamassa tunnissa. Kuusi päivää viikossa jaetaan lähetyksiä, ja sunnuntaina sitten levätään hyvässä seurassa. Lake nojaa paljon nostalgiaan, varsinkin viittauksissa aikakauden hittielokuviin. Paikallinen elokuvaliike tarjoaa kurkistuksen kasarilapsen suosikkeihin Tappajahaista Paluu tulevaisuuteen.
Harmi, että viimeistelemättömyys ja toisto alkavat puremaan pikkukaupungin tunnelmaa parin postikierroksen jälkeen, eikä mielenkiintoisen tarinan takia jaksaisi ajella samoja teitä yhtään enempää. Ei ainakaan tarjotuilla fysiikoilla ja ajomallinnuksilla. Lake menee vahvasti kategoriaan ”ihan kiva”. Erityispisteet kuitenkin valitusta aikakaudesta ja positiivisesta yleisfiiliksestä.
