Hip, hop, hip, hop, PaRappa on pop
Ykköspleikkarin muistettavimpiin pelihahmoihin lukeutuu ehdottomasti räppäävä PaRappa-koira, jonka nimikkopeli oli monella tapaa mieleenpainuva. Kuin sarjakuvalehden sivuilta loikanneet paperimaisen litteät hahmot räppäsivät itsensä PaRappan johdolla pelaajien sydämiin, eikä vastaavanlaista – tietenkin Japanista rantautunutta – rytmihulluttelua ollut aiemmin nähty. Ketään ei siis varmaankaan yllättänyt, että PaRappa the Rapperin jälkeen nähtiinkin jos jonkinlaista musiikkipeliä. Klassikko on nyt julkaistu kannettavassa muodossa PSP:lle, mutta meno ei ole enää tänään aivan yhtä valloittavaa kuin vuosikymmen sitten.
Paperihauvelin seikkailu keskittyy tämän ihastuksen valloittamiseen, ja kuten arvata saattaa, pelin juonentapainen on aivan yhtä ohut kuin pelin hahmotkin. Tämä ei rytmipelissä ole kuitenkaan se pääasia, vaan räppääminen mitä kummallisimpien otusten kanssa. PaRappassa ei ole tilaa synkistelylle, ja peli käsitteleekin vain kevyitä aiheita, kuten kakun leipomista ja ajokoetta. Sanoituksissa ei ole mitään järkeä, mutta melodiat eivät hevillä häviä mielestä. Kappalevalikoima on PaRappan vahvimpia puolia, eikä UMD:n tilaa ole musiikin pakkaamisella säästelty. Äänenlaatu pääseekin kunnolla oikeuksiinsa vasta kuulokkeiden kautta nautittuna, eikä äänistä keksi pahaa sanaa edes nykystandardeihin verrattuna. Pelattavuuden suhteen homma ei valitettavasti toimi.
Kaikki tai ei mitään
Kappaleet räpätään läpi kunkin hahmon kanssa vuorotellen. Ensin räppipari latelee rytmit ruudulle, minkä jälkeen pelaajan on seurattava rytmikuvioita PaRappan roolissa. Periaatteessa menetelmä on lähellä tuoreempia rytmipelejä, mutta peli vain sattuu olemaan äärimmäisen ailahtelevainen ajoituksen suhteen. Rytmikuvioiden noudattaminen on raivostuttavan pikkutarkkaa puuhaa, mutta toisaalta peli palkitsee kaavoista irtautumisesta ja improvisoinnista. Peli voi siis tulkita pelaajan mielestä täysin onnistuneen kuvion vääräksi ja välillä palkita virheistä luullen niitä improvisoinniksi. Kaiken maailman kitarasankarit ja tanssivallankumoukset kolunneena PaRappan rytmijärjestelmä tuntuu sanalla sanoen turhauttavalta.
PSP-versio on suora käännös klassikosta, joten pelin pituudelta on turha odottaa kuutta alkuperäiskappaletta enempää. Monista 90-luvun tuotoksista poiketen PaRappan omalaatuinen grafiikka kestää tarkastelua vieläkin, ja PSP:n näyttöä varten on luotu laajakuvatila. Toki kuvan saa nostalgiafiiliksiä varten rajattua rumilla palkeilla alkuperäiseen 4:3-tilaan. Ainoiksi uudistuksiksi jäävätkin neljän pelaajan moninpeli sekä mahdollisuus ladata netistä uudelleenmiksauksia alkuperäisistä kappaleista, mikä ei tosin ollut toiminnassa vielä tätä kirjoittaessa.
Kymmenen vuotta sitten PaRappa the Rapper oli merkittävä suunnannäyttäjä rytmipelien suhteen. Pelin uudelleenjulkaisu PSP:lle kuitenkin osoittaa, että valitettavasti aika on melko lailla ajanut tämän pelihistoriallisesti tärkeän rytmiseikkailun ohi. PSP-versio on onnistunut käännös, mutta myös täysin turha. Sopiikin ihmetellä, mIksi ihmeessä peli on tuupattu täysihintaisena omalle levylleen, kun muitakin pleikkariklassikoita voi jo nyt ostaa PlayStation Storen kautta PSP:llä pelattaviksi.
