Musiikkipelit palaavat juurilleen
On ollut jo kauan selvää, että vanhalla PlayStationilla alkanut PaRappa The Rapper -sarja saa jatkoa, mutta eurooppalaisille markkinoille toista osaa on saanut odottaa aivan liian kauan. Peli ilmestyi Japanissa hyvissä ajoin viime syksyllä eikä edes käännöstyön hitaus ole kelpo selitys sen viivästymiselle. PaRappa The Rapper 2 on ajoitettu piristämään PlayStation 2:n pelivalikoiman kevätmyyntiä, mutta jää harmittavan tasapaksuksi vedoksi. Sonyn julkaisema peli saattaa näyttää monille liiankin lapsekkaalta. Ulkonäöstään päätellen piirroselokuvien maailmasta karanneiden hahmojen ei pidä antaa häiritä, sillä kyseessä on harvinaisen toimiva nimike oli ohjaimen ääressä sitten minkäikäinen pelaaja tahansa.
Rytmitaiturointiin keskittyvät pelit ovat etenkin Japanissa nousseet valtavaan suosioon viime vuosina. PaRappa The Rapper -saagaan kuuluvia pelejä ei voi väittää niinkään buumin aallonharjalla tasapainotteleviksi tekeleiksi vaan ykkösosa kuuluu pikemminkin trendin alullepanijoihin. NanaOn-Sha -tiimin peräsimessä heiluvalla Masaya Matsuuralla on pitkä ja kiehtova menneisyys vuorovaikutteisen musiikin parissa jo ennen peliviihteen syövereihin sukeltamistaan. Yksinkertaiset videopelit tuntuvat kuitenkin olevan paras väylä jakaa sävelillä leikkiminen ja luominen käyttäjän kanssa.
Musiikkipeleihin tutustuneet eivät ylläty PaRappa The Rapper 2:n pelinäkymää, sillä tekeleen perusmekaniikka noudattelee pitkälti genrensä perinteitä. Kentät ovat kuin kaksintaisteluita sillä erotuksella, että miekkojen ja muun aseistuksen sijasta osanottajat tukeutuvat pikemminkin sanansäilään. Vastustaja heittää riimin, joka ilmestyy ruudun yläreunaan rivimuotoon näppäinmerkintöinä jokaisen painalluksen vastatessa yleensä sanaa. Pelaajan tehtäväksi jää toistaa sanoma pysyen mahdollisimman hyvin tahdissa mukana. PaRappa The Rapper 2:ssa neljän toimintanapin lisäksi myös olkanäppäimet saavat töitä, joten tanssimatolla käyskennellessä voi tulla hätä käteen. Vaikka peli on hyvin tyypillinen lajityyppinsä edustaja, ei se äidy liian suoraviivaiseksi menoksi, vaan luovuus palkitaan. Hauskinta onkin käännellä annettuja näppäinyhdistelmiä oman maun mukaan toivoen, sitä paitsi parhaaseen suoritukseen ei ylletä pelkällä matkimisella. Matka käy läpi kahdeksan tason, jotka eivät valtavan pitkäkestoisia ole - toisaalta hyvä näin, sillä pelin keskeyttäminen taukoa ajatellen ei tule kysymykseen.
Nuudeleita ja kummallisia kavereita
PaRappa The Rapper 2 vie pelaajan mukanaan mitä erikoisimpiin paikkoihin ja tällä kertaa tarinaa pidetään kasassa nuudelien voimin. Tämän jauhosta ja kananmunista väännetyn tuotteen ympärillä on Parappa-paran elämä nimittäin jo pidempään pyörinyt. Hänen voitettua sadan vuoden nuudelivarastot ei pöytään ole vahingossakaan kannettu kuin nauhamakaronilla täydennettyjä lautasia. Parappa saa tarpeekseen rajoittuneesta ruokavaliostaan ja on vähiten ilahtunut, kun kotikylän rauhaa ilmestyy rikkomaan nuudeleista senkin edestä piittaava ilkeä joukkio.
Parappa-kaupungin huvittava väki viihdyttää pitkään, etenkin kun persoonallisiin henkilöihin on panostettu myös ääninäyttelyn osalta. Pääosassa läppää heittävä luppakorvakin kuulostaa asialliselta pipopäältä lyhyen totuttelun jälkeen, vaikka sivuhahmoissa enemmän omintakeista otetta onkin. Nimien keksimiseen ei sen sijaan ole paljoa aikaa käytetty, mutta pysyvätpähän ne näin paremmin muistissa. Parappan ystäväpiiriin kuuluu monenlaista porukkaa ja varsin värikkäistä veijareista onkin kyse. Auringon kanssa kilpaa säteilevä Sunny Funny saa puhtia Parappaan, vaikka tämä alinomaan epäileekin, pystyykö vastaamaan unelmiensa kohteen odotuksiin. Asiaa ei auta se, ettei sankarille enää kelpaa tyttösen ainaiset nuudelikeitokset. PJ Berri -nimeä kantava pehmonalle on Parappan uskollisimpia kumppaneita ja Sunny Funny varmasti kiivastuisi, jos saisi vihiä kahden karvakuonon intiimeistä hetkistä. Yksi pelin kekseliäästi nimetyistä hahmoista, Boxy Boy on erehdyttävästi kasettinauhuria muistuttava palikka, joka valmentaa Parappaa musiikillisiin koitoksiin. PlayStationilla omankin pelinsä kantta koristanut Lammy toimii tietenkin lujaa rokkaavan Milk Can -yhtyeen kapellimestarina.
Tunteiden sekamelska
Moneen suuntaan poukkoileva juoni kätkee alleen riipaisevan kasvukertomuksen, jonka myötä Parappa todistaa tyttöystävälleen Sunny Funnylle pystyvänsä kantamaan vastuun poikaystävän osasta ja pappa-Parappalle olevansa varteenotettava ehdokas pelastamaan kaupungin nuudelisyndikaatin hyökkäykseltä. Seikkailun etenemistä seurataan rasittavan usein sivusta, mutta tarkkaavaisuuttaan on turha tuhlata, sillä juonikuvioita ratkoessa menee helposti itsekin solmuun. Vaikkei tarinan väsänneitä voi ansioistaan ylistää, tulee pelaaja sentään tavanneeksi mukaansatempaavia esiintyjiä, jotka kutsuvat Parappan rap-mittelöön. Ehkä jännittävimmät tyypit löytyvät taipaleen alkupuolelta, joten seikkailu latistuu pahasti kohden finaalia. Romanttisen taistelutaiteen oppi-isä Chop Chop Master Onion näyttää, kuinka nyrkkejä heiluttamalla ja potkuja viskomalla voi levittää rakkauden sanomaa. Tämän lisäksi mestarin salilla pyörivät pikkusipulit esiintyvät pienimuotoisessa tiilien mäiskimiseen keskittyvässä bonuspelissä pelaajan läpäistyä kentän. Jo edesmennyt purilaisbaarin parrakas pitäjä on palannut syöttölänsä kyökkiin ja kääntää sämpylöitä ja leikkaa ruoka-aineksia letkeän biitin säestämänä.
Mielikuvituksellisten henkilöiden ympärille rakennettu maailma tarjoaisi mahdollisuuden repiä PlayStation 2:n sisuksista mitä tyylikkäintä graafista esitystä. On kuitenkin ikävää todeta, ettei pelistä ole saatu kovinkaan loisteliasta. Maisemat ovat todella yksinkertaista jälkeä, ja jos Parappa itse onkin muutamine kavereineen mainiosti piirrettyä tavaraa, ei harvemmin kuvassa näkyviin hahmoihin ole ylimääräisiä työtunteja tuhlattu. Taustojen epätarkkuutta ei voi sitäkään antaa anteeksi ja - oli tämä kuinka kulunut lausahdus tahansa - tuntuu melkein kuin Pleikkari ykkösen peliä katselisi.
Peli ei ylly missään vaiheessa haastavaksi saati vaikeaksi ja sen ehkä pahin ongelma onkin, ettei ohjainta rämpyttäessään saa juuri minkääntasoista vastusta. Myös lyhyys jäytää nautintoa: pariin tuntiin ehtii katsoa kaikki välipätkät ja vielä yrittää hankalampaa kenttää useamman kerran, jos ei heti ota onnistuakseen. PaRappa The Rapper 2 on tosiaan pian läpi ja kun koira karkeloi mukamas suuren seikkailun päättymisen merkiksi, on olo kuin lauantaiaamupäivän piirrossarjojen maratoonin jäljiltä. Tapahtumat ja juonenkäänteet ovat vilistäneet ohitse nopeammin kuin jännittäviin hetkiin on ehtinyt tarttua ja puoliunelias taapertaminen pelin läpi ei mahdu niihin ikimuistoisimpiin kokemuksiin konsolin ääressä. Taistelumoodi on asia erikseen, mutta tarinatilaan verrattuna siitä on nauutinto kaukana. Boxy Boy tarjoaa riimin, jota varioiden on päihitettävä tarjolla oleva kilpailija. Kun yrittää lyödä tietokoneen kontrolloimaa rap-taituria yhä hienommilla kuvioilla, nousee tahti etenkin korkeimmalla neljästä vaikeusasteesta suorastaan mielettömäksi eivätkä ihmissormet taivu vastaamaan nopeimpia näppäinkomboja. Tätä tilaa hyödynnetään kaksinpelissä ja siinä vastapuolen päihittämistä yrittääkin aivan eri innolla.
Valinnanvaraakin on viime aikoina alkanut löytymään tämän pelin ja sen lajitovereiden kesken. Siinä missä PaRappa The Rapper 2 on muutakin kuin orjallista esimerkin noudattamista Space Channel 5:n tyyliin, vie esimerkiksi Frequency pelityyppiä uuteen suuntaan. Myös paremmin raskaammista strategiaväännöksistään tunnettu Koei on julkaisemassa erittäin lupaavaa Gitaroo-Mania vielä kesän kynnyksellä. Lyhyydestään huolimatta PaRappa The Rapper 2:n pelaamista jaksaa jatkaa, sillä vaikkei läpipeluu turhan pitkät välianimaatiot skipaten vie aikaa taitojen kartuttua enää koko iltaa, viehättävät värejä säästelemättä luonnosteltu pelimaailma ja pirteä musiikkiraita pitkään.
