Headhunter
Nimesi on Jack Wade. Työskentelit aikaisemmin Los Angelesin poliisivoimissa, mutta siirryit
myöhemmin lainvalvontaa nykyään hoitavan ACN-järjestön palvelukseen. Jossakin vaiheessa asiat alkoivat mennä pieleen. Et enää muista omaa menneisyyttäsi, mutta ainakaan tulevaisuutesi ei näytä kovin valoisalta. Heräät jonkinlaisen tutkimuslaitoksen leikkauspöydältä ja päätät paeta. Pakosi onnistuu, mutta voimasi ehtyvät saapuessasi tyhjälle kujalle. Heräät sairaalassa ja kuulet sekä potkuistasi että ACN-järjestön perustajan Charles Sternin murhasta. Asiasi alkavat olla kohtalaisesti päin persettä, mutta Angela Sternin tekemä tarjous tuo sinut takaisin peliin. Näin vauhdikkaasti alkaa Amuzen toimintaseikkailu, joka on vihdoinkin käännetty myös PS2:lle. Pelaajan tehtävänä on ratkaista ACN-järjestön johtajan murha ja selvittää oma menneisyytensä. Tämä onnistuu suorittamalla erilaisia tehtäviä ja ratkaisemalla kevyitä pulmia. Siinä sivussa pitää pistää pahoja poikia matalaksi.
Hiottu pelattavuus lämmittää
Kontrollit ovat sujuvat ja ne oppii nopeasti. Jack Waden ohjaaminen onnistuu hyvin pelistä löytyvien harjoitustehtävien suorittamisen jälkeen. Analogitatit hoitavat hommansa erittäin hyvin. Ohjaaminen on tarkkaa ja tunnokasta. Varsinkin Headhunterin moottoripyöräosion pelattavuus on pelin Dreamcast-versiota parempi. Parantuneen pelituntuman syy löytyy PS2:n peliohjaimen paremmista tateista, jotka tarjoavat tarkemman ohjaustuntuman kuin Dreamcastin kieltämättä hieman tunnoton analogitatti. Headhunterin ruudunpäivitys on ripeää, eikä peli nykinyt kertaakaan läpipelaamisen aikana. Suurempana ongelmana pitäisin pelin kameraa, joka hetkittäin kääntyilee aivan käsittämättömiin asentoihin. Tällainen sekoilu haittaa pahasti pelaamista, sillä vihollisia on vaikea tappaa, kun kamera on kääntynyt niin, ettei pelaaja näe mitä ampuu. Onneksi kameran sekoilut ovat vain ajoittaisia, eivätkä ne siten pääse kovin pahasti häiritsemään pelikokemusta. Silti niiden takia kuoleminen ottaa päähän.
Nättiä muttei kaunista
Headhunter näyttää kauniilta, mutta leukoja se ei pääse tiputtamaan paikoiltaan. Pelin grafiikka on
selkeää ja tunnelmallista. Graafisesti peli vaikuttaakin erittäin hyvin viimeistellyltä. Pienenä miinuspuolena pidän sitä, että pelin moottoripyöräosiossa Playstation 2 -pelikonsolista puuttuva antialiasing näkyy selvästi sahalaitaisuutena. Puolestaan pelaajan jalkautuessa pyörän satulasta, sahalaitaisuus ei pelinautintoa enää haittaa. Lisäpisteitä Headhunter kerää mahdollisuudesta valita 50 ja 60 hertsin pelimoodien välillä.
Ääninäyttely pelastaa äänimaailman
Pelaajan etenemistä tahdittava musiikki on hyvää keskitasoa ja onnistuu ajoittain vahvistamaan
pelitilanteen luomaa tunnelmaa. Sitä kuuntelee ihan mielellään vaikkei se ylläkään todellisten klassikkojen tasolle. Pelin ääniefektit ovat myös tuttua ja turvallista perustasoa. Ne eivät särähdä korvaan, mutta eivät myöskään anna aihetta hurraa-huutoihin. Lähinnä huomasin perustasoon vajoavat ja munakkuutta vaille jäävät aseiden äänet. Pelin antama vaikutelma pahoja poikia niittaavasta oikeuden puolustajasta kärsii hieman siitä, että nallipyssykin kuulostaa pelin konepistoolia paremmalta. Headhunterin ääninäyttelyä pääsee kuulemaan välianimaatioissa ja uutislähetyksissä. Ääninäyttely onkin jo huomattavasti parempaa jälkeä kuin keskitasoa olevat musiikit ja ääniefektit. Henkilökohtaisesti pidin eniten Jack Waden ääninäyttelijän esityksestä. Myös uutistenlukijoiden esityksiä voi pitää onnistuneina, sillä ainakin minulle muodostui elävä mielikuva amerikkalaisesta uutisankkuriparista.
Lievästi cyberpunkahtava tarina
Juonta kuljetetaan eteenpäin lähinnä välianimaatioiden ja psykedeelisten uutislähetysten avulla.
Pelimaailmassa lojuu myös dokumentteja, joiden sisältö johdattaa pelaajaa lähemmäksi loppuratkaisua. Valittu lähestymistapa toimii erittäin hyvin ja sopii pelin antamaan maailmankuvaan. Mielestäni uutislähetysten hektinen tapa kuljettaa tarinaa eteenpäin toimii paremmin kuin perinteisemmät välianimaatiot. Pelin juoni seurailee perinteistä linjaa, mutta muutamia pienehköjä yllätyksiäkin on luvassa. Kaiken kaikkiaan tarina on kuitenkin riittävän mielenkiintoinen, jotta peliin jaksaa uppoutua pidemmäksikin aikaa. Kaikenlaisten salaliittoteorioiden ystävien pitäisi kaiken järjen mukaan ihastua Headhunterin lievästi cyberpunkahtavaan juoneen.
Mitä jäi käteen?
Headhunter jättää jälkeensä positiivisen jälkimaun. Se tarjosi hauskan ja tunnelmallisen pelikokemuksen, jonka pääpaino keskittyi itse pelaamiseen ja joka ei loppunut liian lyhyeen. Hyvä pelattavuus, onnistuneet pulmat ja mielenkiintoinen juoni nostavat Headhunterin hankinnanarvoisten toimintaseikkailujen joukkoon. Tätä peliä voi suositella varsinkin niille pelaajille, jotka haluavat pelata välianimaatioiden katsomisen sijasta.
