Tuoretta leipää pöytään
Coren taidonnäytteistä suurelle yleisölle ehkä tutuin on uhkealla naishahmolla eksoottisissa paikoissa mahtavan asearsenaalin avustamana seikkailu, Tomb Raider. Coren muutakin ansiolistaa katsoessa on vaikea uskoa, että Fighting Force ja Tomb Raider -viidakon syvyyksistä löytyy näinkin omaperäinen tuotos. Vai kuinka monta paimennuspeliä olette pelanneet? Aivan.
Herdy Gerdyn kantava idea on siis mitä oudoimpien eri eläintyyppien paimennus Gerdy-nimisellä miehenalulla. Kun tietty prosenttimäärä eläimistä on paimennettu omiin aitauksiinsa, on mahdollista siirtyä seuraavalle tasolle. Eri eläinlajeja on runsas määrä ja jokaisella on oma tyylinsä, kuinka niitä tulee paimentaa. Esimerkiksi Doopseja pitää ajaa takaa siten, että ne muodostavat tasaisen jonon, jolloin ne on helppo saada kerralla aitaukseensa. Grompseja puolestaan täytyy juosta verissäpäin karkuun ja johdattaa ne eri puolilta ratoja löytyviin ansaloukkuihin. Mutta Grompseja "paimennettaessa" täytyy varoa, ettei muita eläimiä osu johdatuslinjalle, sillä Grompsit syövät kaiken mikä liikkuu, ja menetät näin ollen hyvin tärkeitä paimennettavia eläimiä. Grompseja voi myös houkutella syömään ei-paimennettavia eläimiä joista Grompseille tulee paha olo ja ne joutuvat pitämään pienen tauon ennen kuin jaksavat taas jahdata. Vaikka sitä ei välttämättä ihan heti uskoisi, Herdy Gerdyssä pelaaja tarvitsee tietynlaista strategiansuunnittelutaitoa. Pelkkä "pelaan kunnes pääsen läpi" -asenne ei riitä.
Decisions, decisions...
Kun pelaaja paiskataan eläimiä pullollaan olevaan suhteellisen laajaan rataan, voi mennä helposti sormi suuhun. Pelaajan tulee itse keksiä mistä ja mihin ja missä järjestyksessä mikäkin eläinrykelmä pitäisi ohjata. Vielä kun et voi olla mitenkään varma siitä, että onko sinulla kaikki radan läpäisemiseen tarvittavat esineet, on hämmennys taattu. Tämän vuoksi niihin vähiin pelistä löytyviin ratoihin kuluukin yleensä pidempi tovi kuin mitä ensivaikutelma antaa ymmärtää.
Pelistä löytyy erilaisia esineitä jotka helpottavat pelaamista. Joidenkin eläinten paimennus vaatii erikoishuilua, kun taas tikkaiden kiipeämiseen tarvitaan Gerdyn höyhenenkevyeksi tekevää höyhentä. Useimmat tavaroista ovat kekseliäitä, eikä mikään niistä ole kertakäyttökamaa, vaan kaikki tulevat tarpeeseen tasaisin väliajoin. Koska esineet mahdollistavat mm. eri paikkoihin pääsyn, on valtaosaan radoista palattava takaisin tarvittavat esineet saatua. Tämä ottaa kaiken irti pelin radoista viemättä kuitenkaan niiden mielenkiintoa. Tosin ainoa, mitä useimmiten radoista tarvitsee tulla takaisin keräämään, on sata kelloa, jotka viemällä eräälle lehmien paimentajalle Meadow Villageen avautuu päävalikosta yksi lukituista salaisuuksista. Ne ovat pullollaan "behind the scenes" -tavaraa, eli niissä kerrotaan Herdy Gerdyn tekemisen eri vaiheista.
Eikö tämä ollutkaan demoversio?
Vaikka pelin grafiikka itsessään on ihan mukiinmenevää, löytyy siitä kuitenkin valitettavan iso huono puoli: kuvanpäivitys. Ei uskoisi, että mitään näin muutoin huolella tehtyä peliä päästettäisiin markkinoille tuommoisen päänsärkyä aiheuttavan, lähes tauotta pätkivän kuvanpäivityksen kera. Mutta näin vain on päässyt käymään. Monelle tämä on melkein suora vertaus pelin muusta grafiikasta. Näin ei kuitenkaan pitäisi ajatella, sillä Herdy Gerdyn piirrosmainen ulkoasu värikkäine ympäristöineen on mitä kauneinta katsottavaa, ja oikein pistää surettamaan, että muuten hyvä visuaalimaailma on pilattu vain ja ainoastaan kuvanpäivityksellä. Tämä ei tietenkään ole mikään huolimattomuusvirhe, sillä keskivertojääkiekkoilijakaan ei voi olla huomaamatta Herdy Gerdyn kuvanpäivityksen alhaisuutta.
Äänimaailma on kuitenkin lähes kaikin puolin positiivinen. Eläinten äänet on saatu hyvin luotua niin pelottavasta söpöön kuin avuttomasta yllätykselliseenkin, ja pelin musiikeilla suorastaan hemmotellaan korvia. Musiikit ovat aina juuri kyseenomaisiin tilanteisiin sopivia ja yleisesti ottaen kauniita sävellyksiä. Hauskaa on myös, että pelistä löydettävä Huilu soi sitä käytettäessä radan taustamusiikin tahdissa vihellysmäisellä sävelmällä.
Ääninäyttelystäkään ei löydä pahemmin valitettavaa. Joskus repliikit kyllä toistavat itseään, mutta eivät ikinä äärimmäisen hölmösti. Näyttelijöiden äänet ovat persoonallisia, ja suurin osa matkan varrella vastaan tulevista ihmisistä on erittäin hauskoja, niin puhetavoiltaan kuin käyttäytymiseltäänkin. Ainoa nokankoputtamisen aihe keskusteluissa on lähes idioottimainen tauko puhujan vaihtuessa ja koneen ladatessa uudet repliikit. Tämä voi saada keskustelun vaikuttamaan hitaalta ja kömpelöltä vaikka hauskat ääninäyttelijät onneksi helpottavat asiaa. Keskusteluissa näkyvät myös useat Gerdyn kasvonliikkeiden tunteentilojen ilmaisut. Itselleni nämä toivat mieleen Disneyn piirroselokuvat, varsinkin Leijonakuninkaan. Gerdy on kuin ilmetty Simba.
Voi tätä tuskaa
Yksi suurimmista valituksen aiheista kuvanpäivityksen ohella on pelin kamera. Vaikka se on oikealla tatilla täysin Gerdyn ympärillä pyöriteltävä, silti se aina jumittuu seiniin, tai mikä pahempaa, esim. kapeisiin luoliin mentäessä se jää kokonaan luolan ulkopuolelle. Myös silloin, kun pitäisi kiireen vilkkaa päästä juoksemaan Grompseja karkuun, tekee kamera temput ja menee niin huonoon asentoon, että eteenpäin on mahdotonta nähdä ja Gerdy jää auttamatta seiniin jumiin. Siitä huolimatta, että kameran etäisyyttä voi ihan mukavasti säädellä, tuntuu se aina löytävän huonoimman mahdollisen paikan, oli tilanne mikä tahansa. Huonosta kamerasta johtuen myös ohjattavuus kärsii. Sääli sinänsä, sillä pelin napit on aseteltu hyvin ja Gerdyn liikuttaminen on saatu erittäin toimivaksi. Valittamista löytyy myös pelin latausajoista, jotka ovat järkyttävän pitkiä. Jo pelkästään alkuvalikkoa peli lataa lähes minuutteja. Kun vielä valitset New Game tai Load Game, täytyy sinun odottaa sama aika uudestaan.
Herdyn Gerdyn jaksaa pelata läpi vain kerran. Pelin läpäisyaika heittelee kymmenen tunnin molemmin puolin, pelaajasta riippuen. Jos haluat kerätä joka radasta 100 kelloa ja avata siten jokaisen salaisuuden, voit vähintäänkin tuplata peliajan. Epäilen kuitenkin jaksaako suurin osa pelaajista pelata edes puolta mainitsemastani ajasta. On oikein surullista nähdä kuinka peli, jossa olisi ollut potentiaalia vaikka mihin, on pilattu niinkin tavanomaisilla virheillä kuin kuvanpäivitys ja pelikamera, yleensä kun pelien suurin virhe tuppaa olemaan omaperäisyyden puute, josta Herdy Gerdy ei todellakaan kärsi. Jos Core olisi jaksanut hioa Herdy Gerdyn täysillä loppuun saakka, olisi mahdollisuuksia ollut vaikka vuoden peli -ehdokkaaksi.
