Tähtien sotaa olohuoneessa
Lucasartsin, Factor 5:n ja Nintendo osittaisen yhteistyön tuloksena syntyi vuonna 1998 Star Wars: Rogue Squadron, joka tarjosi taattua Tähtien Sota -elokuviin pohjautuvaa toimintaa siihen aikaan suhteellisen näyttävällä graafisella toteutuksella varustettuna. Peli saavutti varsin mukavia myyntilukuja ja sai osakseen myös ylistystä osalta kriitikoista. GameCuben kehitysilmoituksen yhteydessä Lucasarts demosi Rogue Squadronin jatko-osaa, joka kulki työnimen Rogue Leader alla. Tuolloin esitelty välianimaatiopätkä herätti aikoinaan ansaittua ihastusta ja tästä uutuukaisesta odotettiinkin GameCuben julkaisun todellista myyntirakettia. Marraskuun 18. päivä 2001 tapahtuneessa GC:n Yhdysvaltojen julkaisussa samaan aikaan myyntiin tullut lopullinen versio Star Wars Rogue Squadron II: Rogue Leader olikin monille juuri se peli, jonka takia Cube alunperin myös hankittiin. Sittemmin hype on jo ehtinyt hieman laantua, mutta GameCuben Euroopan lanseerauksen mainoskoneiston käynnistyttyä täydellä teholla myös Rogue Squadron II nousi jälleen takaisin parrasvaloihin. Pelin ennakkomyyntiluvut olivat jälleen kerran lupaavia ja RSII nousi myös Euroopan Cube-julkaisun myyntivaltiksi Nintendon oman Luigi's Mansionin ohella. Lupaaviin myynteihin vaikutti varmasti myös pelin ilmestyminen suhteelliseen samaan aikaan, kun odotettu Tähtien Sota Episodi II: Kloonien Hyökkäys -elokuva saapui ensi-iltaan. Varsin komeat puitteet ovat siis rakenneltu, mutta onko itse pelistä mihinkään? Se selvitetään seuraavaksi.
Heti alkuvalikoista lähtien on selvää, että Factor 5 on ottanut Tähtien Sota -lisenssistä kaiken irti. Taustalla pauhaa kuuluisan John Williamsin säveltämä myös itse elokuvista tuttu mahtipontinen orkesterimusiikki ja valikoissa pyörii useille tuttuja pätkiä Star Wars -leffoista, kun pelaaja etsii tietään varsinaisiin tehtäviin. Näitä kenttiä on alussa pelattavana vain kaksi kappaletta, hiekkaplaneetta Tatooinen harjoittelutaso sekä pelin komeasti avaava ensimmäisen kuolontähden pinnalla käytävä eeppinen taistelu. Aina jokaisen tason läpäisyn jälkeen seuraava avautuu pelattavaksi ja samaa kaavaa toistetaan, kunnes jokainen pelin yhdestätoista kentästä on läpäisty. Näiden 11 missionin lisäksi tarjolla on myös muutama salatehtävä, jotka saa pelattavaksi tehtävistä kerättävillä Pronssi-, Hopea- tai Kultamitaleilla. Lisäksi kirkkaimpia mitaleita keränneille on luvassa kaikenlaisia lisäherkkuja, kuten eräänlaisia DVD-ekstroja, joissa kerrotaan mm. pelin tekemisestä. Elinkaari on siis ainakin paperilla kunnossa, mutta käytännössä tämä on vain puoliksi totta.
Rogue Squadron on nimittäin kaikesta huolimatta lyhyt peli. Varsinainen seikkailu on läpi todella nopeasti vain muutamassa tunnissa vähänkään asiansa osaavan pelaajan käsissä ja imperiumi on kukistettu ehkäpä liiankin nopeasti. Parisenkymmentä Star Wars -maailmoihin sijoittuvaa rataa ei todellakaan ole tarpeeksi, mutta elinkaaren pelastaa tekijöiden kunniaksi kerrassaan mainio uusintapeluuarvo, sillä kaikenlaista kerättävää löytyy paljon. Tämä innoittaa pelaajan läpäisemään jokaisen radan vähintään muutamaan otteeseen, jotta kirkkaimmat mitalit tulisivat ulottuville. Ensimmäisellä läpäisykerralla tarjotaan nimittäin yleensä korkeintaan vain pronssista mitalia, joten uusintapeluuta myös korostetaan tekijöiden toimesta. Kaikenlaista lisäekstraa on tarjolla mukavasti, mutta jos kenttien yhä uudelleen ja uudelleen pelaaminen ei miellytä, niin Rogue Squadron II ei ehkä ole se oikea valinta sinulle.
Herkkua silmille ja korville
Nintendo on tietojen mukaan antanut täyden teknisen tukensa Factor 5 -tekijätiimille, joten ei olekaan mikään suuri yllätys, että RSII on graafinen mestariteos. Julkaisupeliksi kyseessä on erittäin hieno visuaalinen saavutus ja suuri sulka tekijöiden hattuun. Heti ensimmäisestä lasersäteiden täyttämästä kuolontähti -kentästä jääplaneetta Hothin eeppiseen selviytymistaisteluun sekä lukuisiin eri avaruustaisteluihin asti kaikki on saumattomasti hiottu yhteen tehden Rogue Squadronista varteenotettavan graafisen taidonnäytteen. Harppaus edelliseen N64 -osaan nähden on huomattava ja jokaisen kenttän hiomiseen on selvästi käytetty paljon aikaa graafikoiden toimesta. Etenkin edeltäjästä kokonaan puuttuneet eeppiset avaruustaistelut ovat komeaa katseltavaa, kun kymmeniä tai jopa satoja vihollisia näkyy ruudulla samanaikaisesti pelimoottorin pyöriessä jatkuvasti täydellä teholla.
Myöskään äänipuolella ei jäädä paljoa jälkeen. Dolby Pro Logic II -äänimaailma on tuettuna ja asiaankuuluvien laitteiden omistajat saavatkin nauttia tästä hienosta ominaisuudesta. Muista Cuben julkaisupeleistä vastaavaa tukea ei löydy. Muiden äänien osalta RSII tarjoilee tuttua Star Wars -teemaista orkesterimusiikkia, joka kieltämättä sopii pelin yleistunnelmaan hyvin. Myös efektiosio on hyvin toteutettu ja onkin suoranainen ilo kuunnella lasersäteiden viheltävää ulinaa tai vaikkapa jykevien pommien räjähdysääniä, kun ne putoavat pahaa-aavistamattomien imperiumin kätyrien päälle.
Näin ollen RSII on loistava visuaalinen ja audiovisuaalinen taidonnäyte. Jos heti julkaisussa pystytään tämänkaltaiseen tasoon, niin GameCuben tulevaisuus näyttää ehdottomasti erittäin ruusuiselta ainakin tekniikan puolelta.
Ohjain solmuun
Lucasartsilla GameCuben ohjain on todellakin pistetty käyttöön, sillä kaikki nappulat ovat käytössä Rogue Leaderissä. Analogisesta tikusta ohjataan alusta, ristiohjaimesta annetaan yksinkertaisia käskyjä muille aluksille, C-tikusta kontrolloidaan kameraa, A-nappulasta ammutaan pääaseella ja B-nappulalla kakkosaseella, X-nappulasta vaihdetaan kamerakulmaa, Y-nappulasta käytetään tähtäystietokonetta, Z-nappulasta voi vierittää alusta, R-nappulasta kiihdytetään ja L-nappulasta jarrutetaan. Vaikka tämä nappuloiden määrä voi ehkä kuulostaa hieman monimutkaiselta, niin Cuben ohjain soveltuu tämänkaltaiseen peliin kuin nyrkki silmään. Tekijät ovat selvästi tehneet kotiläksynsä ja ohjaus on todellakin jatkuvasti pelaajan hallussa.
Pelattavuuden erinomaisuutta korostaa myös uusi tähtäystietokone. Imperiumin mustia TIE Fighter- ja TIE Interceptor -hävittäjiä on joissain kentissä vaikea erottaa tummaa taustaa vasten, joten tähtäyssysteemin käyttö mahdollistaa vastustajien helpomman paikallistamisen. Erityisnäytön kytkeydyttyä päälle kaikki viholliskohteet ja neutraalit kohteet värittyvät ruudulle eri värisinä. Targetin Systemin jatkuva käyttö kuitenkin voi tiputtaa tehtävästä saatavaa arvosanaa, joten tarkkana on oltava.
Erilaisia aluksia on pelattavana muutama: X-Wing, Y-Wing, A-Wing, B-Wing ja Airspeeder ovat mukana muutaman sala-aluksen ohella. Näistä X-Wing on kapinaliiton perushävittjä, Y-Wing raskas pommikone ja muut koneet edellisten eräänlaisia välimuotoja. Viimeisin eli Lentokiituri on rajoitettu aitoon SW -henkeen leijumaan vain muutaman metrin korkeudella maan pinnasta, jolloin esimerkiksi TIE Fighter -hävittäjiä vastaan ei kannata Airspeederillä alkaa uhittelemaan. Sensijaan raskaiden leffoista tuttujen AT AT -kävelijöiden kaataminen metallikaapelin avulla onnistuu vallan mainiosti. Useimmissa tehtävissä voi valita muutaman eri alusvaihtoehdon väliltä, joten vaihtelua tulee näin mukavasti. Myös sala-alukset ovat sen verran jytyä tavaraa, että ne nostavat Rogue Squadron II:n arvon kokonaan uudelle tasolle elokuvien fanien keskuudessa.
Valomiekka heiluu
Vaikka Rogue onkin loppujen lopuksi vain yksinkertainen lentelypeli, niin se yhdistelee silti hämmästyttävän hyvin Tähtien Sota -elokuvien parhaita paloja saumattomaksi kokonaisuudeksi. On erittäin hienoa huomata, että vaikka SW -lisenssiä käyttävät pelit ovat viime aikoina saaneet suuren yleisön keskuudessa varsin rahastavan maineen, niin Star Wars: Rogue Squadron II on siitä iloinen poikkeus, että se täyttää suurimman osan siihen kohdistuneista valtavista odotuksista. Kyseessä on erinomainen pelinavaus Factor 5:ltä ja vaikka varsinainen pelikokemus onkin todella lyhytikäinen, se on sitäkin laadukkaampi.
