Shadow of the Beast kertoo Aarbron-nimisestä ihmislapsesta, joka joutui jo taaperona pahuuden hampaisiin. Ylipappi Maletoth muutti pojan verta janoavaksi pedoksi, joka teki niin kuin Maletoth halusi ja tuhosi kaiken tieltään. Edes hänen oma isänsä ei säästynyt veriteoilta, mutta ukon valon himmetessä peto vapautui velhon kahleista. Samalla osa hänen ihmisyydestään palasi takaisin. Teko herätti Aarbronissa koston liekin, mikä jätti päällimmäiseksi ajatukseksi vain yhden asian: Maletothin on kuoltava.
Kostoretki alkaa upeilta vihreiltä niityiltä, joiden värikylläisyys ja valoisuus luovat seikkailusta kaikkea muuta kuin synkän kuvan. Auringonsäteet sammuvat kuitenkin pikkuhiljaa paljastaen pelin todellisen luonteen. Taistelut ovat verisiä ja brutaaleja muistuttaen etäisesti God of Waria mässäilyllään. Matkan aikana kohdataan muun muassa ihmisiä ja jättiläismäisiä muurahaisia, jotka kaikki eroavat taistelutyyleiltään. Voittoa ei kuitenkaan saavuteta pelkästään hyökkäysnäppäintä naputtamalla. Jo latausruutu antaa olettaa, että mätkinnässä tärkeintä on puolustus. Torjuntaa tarvitaankin todella usein, sillä viholliset lähestyvät monelta suunnalta. Välillä ennakointi on rasittavaa, koska ajoituksen täytyy osua juuri oikein. Esimerkiksi kahden vihollisen samanaikainen hyökkäys on mahdotonta torjua.
Ennätysten rikkomista
Shadow of the Beastin toiminta on tehty koukuttavaksi. Iskukerroin kasvaa taisteluiden aikana kokoajan suuremmaksi, jos välttyy vihollisten huitaisuilta. Aarbronilla on lisäksi käytettävissään erikoishyökkäyksiä, jotka voivat jopa kahdeksankertaistaa saatujen pisteiden määrän. Kentän läpäisyn jälkeen pointsit nidotaan yhteen sekä oma tulos nostetaan palkintopallille.
Taistelun jäädessä huolettomaksi läpsyttelyksi kutsuvat Vainajalan portit kuitenkin aika nopeasti. Jokainen vastaanotettu isku tarkoittaa askelta lähemmäs kuolemaa, mutta onneksi menetyt elämät on mahdollista saada takaisin. Aarbron kerää voimiaan loikkaamalla vihollisen iholle purren pään irti. Vuodatettu veri nostaa palkkia takaisin yhdellä pykälällä.
Vaikka taistelusysteemi on palkitseva ja koukuttava, tekee se etenemisestä ajoittain haastavaa. Lopputuloksen hiominen täydelliseksi on vaikeaa, koska muutamakin väärä liike kostautuu lopussa. Räyhähenki on usein läsnä, kun muuten niin täydellinen suoritus epäonnistuu viimeisen taistelun kohdalla. Suorituksia helpottavat taikaesineet, joilla saa esimerkiksi lisäelämiä. Pedolle voi ostaa myös uusia taitoja, mikä tekee etenemisestä astetta jouhevampaa.
Lyhyt mutta viihdyttävä seikkailu
Vuoden 1989 Shadow of the Beastia mukaillaan uutukaisessa pituutensa puolesta, sillä tarina on ohi yhdessä illassa. Uudelleenpeluuarvoa seikkailu saakin pistejärjestelmästään ja sosiaalisista ominaisuuksistaan. Kenttiä on hauska läpäistä useasti, koska toisten tulosten päihittäminen on tyydyttävää. Matkan varrelle voi myös jättää erilaisia lahjoja muille pelaajille. Paketit sisältävät pullotettua elämän eliksiiriä, joka palauttaa takaisin kuolleista.
Lahjojen vastapainoksi pelaajat voivat syödä toistensa sieluja. Valinta laukaisee reaktiotestien tulvan, jonka jälkeen sormet ovat verillä kovasta naputtamisesta. Nopeat kädet palkitaan taisteluissa auttavilla pedon varjoilla. Taito on kätevä varsinkin vihollisluvun näyttäessä noin kolmeakymmentä.
Upea uudelleenjulkaisu
Shadow of the Beastin uusioversio on erittäin kaunis audiovisuaalinen kokemus. Musiikit tekevät kunniaa alkuperäisteokselle, sillä sävelet on muokattu modernimpaan muotoon. Myös ulkoasu näyttää hyvältä. Viholliset ovat persoonallisia ja taustalla loistavat maisemat istuvat täydellisesti muottiin.
Pomotaistelut ovat mahtipontisia sekä muistuttavat God of Warien vastaavia. Jätit ovat isoja sekä kuolevat vain tiettyä taktiikkaa hyödyntämällä. Helpoimmalla vaikeusasteella silti tuntuu, että rivivihollisten nirhaaminen on jopa hankalampaa kuin pääpahisten. Oikean taktiikan oivaltaminen helpottaa touhua kummasti.
Uusintajulkaisuun on lisäksi upotettu alkuperäinen Shadow of the Beast, johon verratessa on hauska huomata uutukaisen pysyvän uskollisena vanhalle ääniraitaa myöten. Amiga-version sisällyttäminen uuteen on oiva idea, sillä se tarjoaa hyvän tavan tutustua aitoon ja alkuperäiseen.
Se värjää hiuksesi punaisella
Shadow of the Beast sisältää lopulta verrattain vähän taistelukohtauksia. Pääpaino onkin enemmän tasohyppelyssä sekä pulmien ratkaisussa. Brutaaliset mättökohtaukset tuovat silti mukavaa tasapainoa, eikä niissä juuri säästellä verenvuodatuksella. Ruutu tahrautuu punaiseksi Aarbronin teurastaessa kaikki tielleen asettuvat.
Shadow of the Beast on koukuttava teos, vaikka se on lyhyt. Uudelleenpeluuarvoa seikkailu saa muun muassa vaihtoehtoisten loppujen sekä sosiaalisten ominaisuuksien ansiosta. Verinen tasoloikka ei välttämättä miellytä kaikkia mutta antaa rahoille vastinetta ainakin niille, joille Shadow of the Beast oli vuonna 1989 merkittävä teos.
