101 Ways To Die on kuin takavuosien Lemmings käänteisenä. Toisaalta se tuo myös mieleen pulmanratkaisupeli The Incredible Machinen. Kahden erilaisen pulmapelin yhdistelmä kuulostaa hauskalta, mutta sisältö ratkaisee.
Hämärähommia
Hieman epäilyttävän professori Splattunfuderin elämäntyö on juuri tulossa päätökseen. Sattuu kuitenkin onnettomuus ja vuosien työ valuu hukkaan. Apuun kutsutaan löyhämoraalinen avustaja, jonka tarkoitus on auttaa professoria rakentamaan mestariteoksensa uudelleen.
Tehtävänä on etsiä mahdollisimman monta keinoa tappaa koekaniineina toimivia, osuvasti nimettyjä Splatts-otuksia. Kaikki tehdään tietysti valvotuissa laboratorio-olosuhteissa.
Zombeja muistuttavien otusten päämääränä on selvitä lähtöpisteestä maaliin pelaajan tehdessä kaikkensa, jotta näin ei tapahtuisi. Splattseille rakennetaan eräänlainen esterata, jonka toteutus riippuu tarjolla olevasta koetilasta sekä välineistä.
Erilaiset lättykestit
Osa tappamiseen käytettävistä välineistä on kiinteästi seinillä, katossa tai lattiassa. Näiden rakenteiden, kuten piikkimattojen sekä laavamonttujen hyödyntäminen on oleellisessa roolissa testin onnistumisen kannalta. Kiinteiden elementtien lisäksi käyttöön annetaan vaihtelevasti irtonaisia työkaluja, joihin kuuluvat esimerkiksi tykit, pommit, katapultit ja tuulettimet. Monessa kohtaa suurimmaksi haasteeksi nousee ajoitus. Ei välttämättä riitä, että välineet ovat oikeassa paikassa, vaan välillä vaaditaan erittäin tarkkaa napin painallusta. Välineiden asettelua helpottaa taktiikkaruutu, joka näyttää kaikki tasossa kiinteästi olevat piikkimatot ynnä muut.
Kun rata on valmis, Splattsit vapautetaan ja verikestit voivat alkaa. Hienoista tapoista sekä erilaisista yhdistelmistä saa tähtiä, joita tarvitaan pelissä etenemiseen. Esimerkiksi kakulla houkuttelu ja sitä herkuttelevan Splattsin liiskaaminen tykillä on aplodien arvoinen suoritus. Täydet kolme tähteä saadakseen täytyy kuitenkin saavuttaa ennalta määrätyt päämäärät, jotka voivat olla erittäin haastavia moniosaisia suorituksia. Tiettyihin temppuihin pakottaminen syö rankasti luovuutta ja peli-iloa, mutta haastetta on ainakin tarpeeksi. Välillä saattaa joutua palaamaan jo läpäistyihin tasoihin keräämään mahdollisesti puuttuvia irtotähtiä.
Pelin hauskin osuus on ehdottomasti oman suorituksen katsominen uusintana. Veren ja irtoraajojen määrä on silmiinpistävä mutta ei kuitenkaan yliampuva. Harmittavasti uusinnat ovat niitä harvoja hauskoja hetkiä 101 Ways To Diessa.
Muutaman tunnin hupia
Ikävä kyllä tämä mustalla huumorilla kuorrutettu kakku ei kestä pelaamista kovin montaa tuntia. Lähes koko pelin kattaus on nähty jo ensimmäisissä pulmissa, ja saman toistaminen yli 50 tasoa tuntuu melkoisen puuduttavalta. Erilaisia Splattseja on muutamia, mutta niiden vähyyden vielä kestää, kun taas asevalikoiman suppeus on jo häiritsevää. Mainostettuja kuolintapojakaan ei ole kuin kourallinen, ja niiden muunnelmia toistetaan tasosta toiseen. Hauska idea on tyritty unohtamalla monipuolisen sisällön merkitys. Kaikkea pitäisi olla enemmän, jotta peli jaksaisi kiinnostaa pidempään. Lisäksi ainakin tasoeditori ja omien luomusten jakaminen toisivat jonkin verran lisäarvoa.
101 Ways To Die on puzzlepelinä hyvä ja haastava mutta viihdetuotteena melko heikko. Tekijöiden olisi suosiolla kannattanut keskittyä verellä mäsäilyyn tai vakavahenkisempään ongelmanratkontaan. Nyt on jääty puolitiehen yhdistämällä nämä kaksi. Herkullinen potentiaali on jätetty hyödyntämättä ja peli jää unholaan heti läpipeluun jälkeen. Joillain jopa aiemmin.
