Mäiskettä mummotunnelissa
Metroid Prime Remastered on oikeastaan täydellinen paikka lähteä tutustumaan Metroid-sarjan monimutkaiseen ja pitkäikäiseen tarinaan. Se istuu hitusen irrallaan jatkumosta, mikä tarkoittaa ettei sen pelaaminen vaadi huimaa tietoa menneestä tai tulevasta. Tärkeintä on se, että pelaaja ottaa Samus Aranin, galaksin parhaimman palkkasoturin, haarniskan harteilleen ja lähtee tuntemattomaan maailmaan etsimään pakokeinoa vaarallisten Metroid-otusten keskeltä. Loput tarinasta kyllä selviää matkan varrella.
Yksinkertainen lähestymistapa onkin pelin suurimpia vahvuuksia. Metroid Prime Remastered edustaa aikakautta, jolloin tarinaa pystyi änkeä levylle vain tietyn verran, kunnes rajoitukset alkoivat pistää hanttiin. Näin ollen kaikki olennainen kerrotaan minimaalisesti ja tehokkaasti toiminnan keskellä. Samaa kikkaa käytettiin vuosikymmentä myöhemmin DOOM -sarjan päivityksessä, mikä herätti nostalgiaviboja kaikissa, jotka muistivat miten tarkkaan ekspositiota piti ennen käyttää.
Toki osa kerronnasta on nyt auttamattoman kömpelöä. Varsinkin Metroidien datakansioiden plärääminen on suorastaan puuduttavaa. Mutta se johtuu enemmänkin siitä, että peliala ei ole tosiaankaan kehittynyt tästä melkein mihinkään. Nykypäivän pelit käyttävät vielä tismalleen samoja puistattavia keinoja tarinankerronnassa, kuin Samus hurjat neljä konsolisukupolvea sitten.
Uudet meikit vanhoilla kasvoilla
Osa-alue, jossa Metroid Prime Remastered todellakin voi juhlia, on sen audiovisuaalinen toteutus. On häikäisevää ajatella, että kyseessä on 20 vuotta vanha peli. Tietenkin kaikkea on päivitetty ja ehostettu. Varsinkin vanhat tekstuurit ja valaistukset ovat saaneet kyytiä, mutta pohjimmiltaan kyseessä on silti samat rakenteet, joihin ihastuttiin jo Gamecuben aikoina. Tällä saralla Samuksen seikkailu ei häpeä mitään. Kaikki näyttää ja kuulostaa upealta, mikä korostaa entisestään pelin nerokasta kenttäsuunnittelua.
Metroid-sarja on aina ollut hienon kenttäsuunnittelun juhlaa, minkä ansiosta sille ristittiin oma alalajityyppi metroidvanian muodossa. Prime Remastered ei sorki alkuperäisen menoa ollenkaan, mikä on vain hyvästä. Sen sijaan päivitetty versio keskittyy päivittämään niitä osa-alueita, jotka kaipaavat piristystä. Ohjausmekaniikka on pistetty täysin uusiksi Nintendo Switchiä varten, mutta masokistit voivat pelata yhä vanhalla tavalla, jos sille päälle sattuvat.
Muut päivitykset ovat enemmän elämänlaatua parantamassa. Tyhjät huoneet sisältävät nyt enemmän tavaraa, valikot ovat selkeämpiä ja pelin ruudunpäivitys on tasainen 60 kuvaa sekunnissa, mikä on oikeastaan vähintä, mitä miltään peliltä toivoisi nykypäivänä. Tiukemmat kontrollit ja sulava toteutus varmistavat myös sen, että Samuksen tasohyppelyt tuntuvat aikalaisittain suorastaan hauskoilta. Mikä ei ole itsestäänselvyys nykypäivänä.
Tunnen oloni vanhaksi
Metroid Prime Remastered on esimerkillinen tapaus siitä, miten vanhoja klassikoita tulisi päivittää nykypäivään. Se korjaa vikoja niiltä osin, mitä pitää, mutta jättää valtaosan alkuperäisestä omaan muotoonsa. Se luottaa siihen, että ihmiset rakastuivat peliin syystä, eikä lähde luomaan uusia latuja niille poluille, joita ketään ei kiinnosta tarpoa.
Samalla se on kuitenkin muistutus siitä, että iso osa näistä innovaatioista nähtiin jo niin kauan sitten, että maailmaa tuskin tunnistaa samaksi paikaksi. Metroid Prime oli aikanaan ilmiömäinen uutuus, koska se teki asioita, joita tältä lajityypiltä ei odotettu. On ällistyttävää, että ikoninen sarja oli näin aikaansa edellä jo tuolloin, mutta sitäkin hämmentävää, että olemme edistyneet pelisuunnittelussa näin vähän sen jälkeen.
Ehkä vanhassa vara on sittenkin parempi?
