Kukapa ei olisi koskaan haaveillut päivästä Matlockin tai jonkun muun TV-maailman oikeustaistelijan saappaissa. Capcom päästää pelaajat askeleen lähemmäksi tämän toiveen toteutumista mainiossa oikeussalidraamassaan, Phoenix Wright: Ace Attorneyssä. Japanilaisen ylilyödysti, tietenkin.
Kasvutarinasta sankaritarinaan à la Japani
Phoenix Wright on nuori lakimiehenalku, jolta puuttuu kokemusta, muttei intoa tai älyä. Hän on puolustusasianajaja, joka uskoo täysin asiakkaidensa syyttömyyteen, vaikka tapaukset näyttäisivätkin aluksi hyvin yksiselitteisiltä. Hän joutuu ansaitsemaan kannuksensa viidessä toinen toistaan kiperämmässä murhamysteerissä apunaan Maya ja Mia Fey, henkimaailman asioihin perehtyneet siskokset. Muista hahmoista mainittakoon tohelo mutta hyväsydäminen etsivä Gumshoe sekä vastapuolen kunnianhimoinen syyttäjä Miles Edgeworth. Juuri hahmot ja hahmonkehitys ovat Ace Attorneyssä hienoa. Paperinohuiden perushyvisten ja -pahisten sijaan pelissä tavataan monitasoisia hahmoja, jotka oppii tuntemaan kunnolla vasta pelin edetessä. Aluksi keinoja kaihtamatonta Edgeworthia suorastaan vihaa - lopulta kun lisää yksityiskohtia paljastuu, hänestä alkaa jopa pitää. Juttuja ratkottaessa tavataan tyyppejä niin sanottua leetspeakia puhuvasta leffanörtistä keinoja kaihtamattomaan syyttäjä Von Karmaan, eikä värikäs sivuhahmokatras varmastikaan saa ketään tylsistymään.
Phoenixin rooli ei rajoitu pelkkänä asianajajana toimimiseen. Samalla kun todistetaan oma asiakas syyttömäksi etsitään todellinen kelmi käsiin ja ratkaistaan koko tapaus kerralla. Rikosten selvittämisessä on kaksi osuutta: johtolankojen ja todisteiden etsiminen rikospaikoilta sekä itse oikeudenkäynnit. Rikospaikkoja tutkitaan point 'n' click -tyyliin klikkailemalla mielenkiintoisilta vaikuttavia kohteita ruudulla. Tärkeiltä vaikuttavat todistuskappaleet tallentuvat todistesalkkuun, josta niitä on helppo tutkailla lähemmin. Rikospaikoilla myös haastatellaan silminnäkijöitä sekä muita tapaukseen liittyviä henkilöitä. Kun kaikki on tehty, aletaan valmistautua seuraavan päivän oikeusistuntoon.
Oikeus on sokea
Oikeusistunnossa todistajan korokkeelle nousee joku antamaan oman näkemyksensä tapahtumista. Lähinnä sellaisen, joka osoittaisi asiakkaan syylliseksi. Jos todistus olisi aukoton, viaton syytetty joutuisi linnaan. Siispä todistajan paikalla seisoskeleva puhuu eittämättä palturia, joko tietämättään tai tarkoituksella. Phoenixin tehtävä onkin etsiä tästä vääristellystä totuudesta ne pienet epäkohdat ja ristiriidat, jotka pala kerrallaan murentavat todistajan uskottavuuden.
Todistajanlausuntoa on kuunneltava hyvin tarkasti, sillä jokainen yksityiskohta on tärkeä. Jos jokin asia on ristiriidassa todisteiden kanssa, lausunto on kyseenalaistettava. Vastalauseen voi halutessaan huutaa itse, kiitos DS:n mikrofonin. Kun todistaja yrittää keksiä hätävalheen peittääkseen mokan, hän paljastaa samalla lisää aukkoja todistuksessaan. Jokainen ristiriita täytyy pystyä osoittamaan todisteilla, joten koko ajan on myös oltava hyvin selvillä siitä mitä todistesalkku sisältää. Virheellisestä ristiriidasta sakotetaan, ja tarpeeksi monta sakkoa johtaa oikeusjutun häviämiseen. Välillä pelaaja on voinut hyvällä päättelyllä arvata syyllisen ennalta, kun Phoenix vielä ihmettelee jotain aivan muuta, mutta vielä on osoitettava pahis sylliseksi. Peli on täysin lineaarinen, eli vaihtoehtoisia toimintatapoja ei ole. Välillä joudutaan vastaamaan oikein/ väärin-kysymykseen, mutta väärästä arvauksesta selviää yleensä enintään sakotuksella. Joskus väärä vastaus taas johtaa kerralla koko jutun häviämiseen. Koska puolet pelistä on kielellisten ristiriitojen etsimistä todistuksista, vaatii Ace Attorney hyvän englannin taidon. Käytetty kieli ei ole aivan sieltä yksinkertaisimmasta päästä, joten vaikka pelin pystyisi tappelemaan läpi sanakirja toisessa kädessä, siitä menettää paljon - erityisesti loistavan huumorin saralla.
Teemasta huolimatta kyseessä on vain peli, eikä tästä kannata ottaa mallia lakimiehen opintoja varten. Puolustusasianajajan toimenkuvana on lähinnä ratkaista rikokset eikä todistaa asiakastaan syyttömäksi, eikä rikospaikoilla palloilu ole yleensä mikään ongelma lain puolesta. Oikeudessa todisteiksi käyvät jopa esineet, jotka asianajaja on omin luvin käynyt tonkimassa epäilyttävän todistajan asunnolta. Yhtä kaikki, homma on silkkaa hupia, kunhan siihen ei suhtaudu liian vakavasti.
Genrejen sekamelskaa
Pelin lajityypin määrittäminen ei ole aivan helppo tehtävä. Toisaalta suuri osa peliä on rikospaikkojen tutkimista point 'n' click -seikkailupelien tapaan, mutta pelkäksi seikkailupeliksi lokeroiminen ei anna arvoa oikeussalidraamalle, joka on aivan yhtä tärkeässä roolissa. Virheellisen todistuksen romuttamisessa on välillä puzzlemaisia piirteitä, ja voipa peliä kuvailla myös interaktiiviseksi sarjakuvaksi. Vahvat hahmot sekä rikas kerronta taitavat kuitenkin vetää pelin sinne rooli- ja seikkailupuolelle. Tekstin paljoudesta johtuen pelin tempo on hyvin rauhallinen, ja vain yhden jutun ratkomisessa saattaa vierähätää muutama ilta. Suhteellisen aktiivisesti pelaamalla peli kesti muutaman viikon, joten tuntimääriä kärttäville noin 30 pelituntia voisi olla melko hyvä arvaus. Joka tapauksessa Ace Attorneytä ei suinkaan voi väittää lyhyeksi.
Murhamysteereistä ei mielikuvitusta puutu, ja rikosdraamasta vastaavat voisivat aivan hyvin kirjoittaa vaikkapa Kauniita ja rohkeita. Juonikuviot lyövät yli parhaimmillaan naurettavan rajusti, mutta ainakin hommassa pysyy mielenkiinto mukana eikä juuri mitään voi arvata ennalta. Pelin mangamainen graafinen tyyli toimii, ja taustalla soivat pimputukset toimivat enemmänkin tunnelmanluojina kuin hermojenkiristäjinä. Erityisen tärkeä rooli musiikilla on oikeusistunnossa: tilanteen kiristyessä myös musiikin tempo nousee. Kuva ja ääni toimivat hyvin yhteistyössä koko pelin ajan.
On aina ilo nähdä, ettei klassisia point 'n' click -seikkailupelejä ole sittenkään vielä kuopattu, mutta valitettavasti myös Ace Attorneytä vaivaa seikkailupelien ammattitauti: läpipeluun jälkeen sitä voi kyllä suositella kavereille ja hehkuttaa nettiboardeilla, mutta samojen pulmien ratkaiseminen uudelleen ei vain ole yhtä antoisaa. Tästä huolimatta nyt puhutaan kuitenkin DS:n pelivalikoiman kärkipäästä, joten uudelleenpelattavuuden puutteesta ei voi suuremmin sakottaa. Vaikka peli on kertakäyttökamaa, se on kaikin puolin niin hieno ja erilainen kokemus, ettei yhdenkään seikkailupelifanin kannata jättää sitä väliin. Ja harva nykypeli jaksaa viihdyttää edes niiden 30 tunnin ajan. Japanissa puhutaan jo jatko-osasta, enää täytyy toivoa, että se julkaistaan myös länsimaissa.
