Supersankari supersankareiden saappaissa
Kaukana avaruudessa ihmisten ja muiden eliömuotojen suurimmaksi huviksi on muodostunut Dreadzone - televisioidut gladiaattoriottelut. Dreadzone-otteluissa kaksi enemmän tai vähemmän omasta vapaasta tahdostaan mukana olevaa kilpailijaa ottelee toisiaan vastaan tarkoituksena runnoa vastustaja intergalaktiseksi pölyksi. Katsojalukujen perässä ohjelman tuottaja on alkanut siepata gladiaattoreiksi supersankareita eri puolilta maailmankaikkeutta, minkä vuoksi myös ystävämme Ratchet on mukana. Ainoa keino päästä vapaaksi on menestyä turnauksessa vanhoja mestareita vastaan.
Pelin perusideana on läpäistä erityylisiä gladiator-ratoja, joiden perussisältö koostuu vihollisten niittaamisesta vaihtelevalla asearsenaalilla. Ammuksia ja rahana käyviä muttereita ansaitaan lisää herkällä liipaisinsormen refleksillä, mikä on välttämätöntä parempien aseiden ja varusteiden saamiseksi. Ratchet: Gladiatorin paras puoli on sen addiktiivisuus, josta suuri osa aiheutuu aseiden kehittymisestä käytön mukaan. Tarpeeksi korkealle kehityttyään esimerkiksi raketinheitin ampuu kerralla useamman osittain hakeutuvan ohjuksen. Kun aseisiin on vielä pultattavissa kiinni erilaisia päivityksiä, on keräilyaddiktio valmis.
Eräs huomattavimmista Ratchet: Gladiatorin saavutuksista on vaikeustason saavuttaminen reiluin menetelmin, sillä äkkikuolemapaikkoja ei juuri pelistä löydy. Ensimmäinen läpipeluukerta kestää kohtuullista tempoa pitäen hieman alle kymmenen tuntia, mutta kerran pelin läpäisemisen jälkeen aukeaa pelattavaksi challenge-pelimuoto, jossa alkuperäisistä aseista on tarjolla entistäkin tehokkaammat ja hintavammat versiot. Usein pelatessaan huomaaa keräävänsä rahaa vain nähdäkseen seuraavan aseen tai vielä näkemättömän asemodifikaation.
Uusimmassa Ratchetissa retropelaajaa eniten ilahduttava ominaisuus on co-operativen reinkarnaatio. Kaverin kanssa yksinpelin pelaaminen saa uusia ulottuvuuksia ja taktikointimahdollisuuksia, mutta tärkeimpänä seikkana yksinpelin idea kestää myös toisen pelaajan mukana olon. Jo pelkkä co-operative-moodi tarjoaa mukavasti lisäarvoa tuplaten pelin keston – toki sillä oletuksella että kaveripiriin kuuluu hyvällä pelimaulla varustettu tasoloikkamonsteri. Co-operativen lisäksi pelin sisältämä neljän pelaajan jaetun ruudun moninpeli toimii kohtuullisesti, mutta menettää suuren osan hohdostaan pelin muututtua tutuksi deathmatchiksi. Verkkopelin luvataan tukevan kymmentä samanaikaista pelaajaa.
Mutterit löysällä?
Teknisellä puolella kehittäjätiimi on tehnyt Clankin tarkkaa työtä, mikä näkyy pelin graafisen ulkoasun lisäksi grafiikkamoottorin mahdollistamasta monipuolisesta kenttäsuunnittelusta. Suurimpia yhteenottoja lukuun ottamatta maisemat soljuvat sulavasti ruudulla juoksevista mönkiäisistä huolimatta. Ainoat näkyvät notkahdukset ruudunpäivityksessä aiheutuvat aseiden ja ympäristön aiheuttamista räjähdysefekteistä, jotka muutoin ovat ulkoasultaan vakuuttavia. Tekstuurit ovat PS2:n muistirajoitukset huomioiden toteutettu hyvin, mutta ennen kaikkea ne on saatu sovitettua kenttäsuunnitteluun siten, että esimerkiksi värimaailma on sulava katsella.
Kontrollit on Ratchetin ohjastamisen osalta tehty yksinkertaisiksi, eikä ulkoavaruuden taistelurobottienkaan ohjaaminen ole koskaan ollut näin helppoa. Jotain kontrollien yksinkertaisuudesta kertonee se, että ohjaimen olkanapeille on ollut varaa sijoittaa samoja toimintoja kuin itse toimintanäppämillekin. Suoraviivaiseen toimintapeliin yksinkertaistettu tuntuma puree kuin piraijaparvi turistisukeltajaan, eikä monimutkaisempien kombojen näpyttelyä tule kaivattua.
Ratchet: Gladiator on harvinaisen viihdyttävä ja jämäkkä viihdepaketti, jota voi miltei varauksetta suositella kaikille paitsi jo Ratchetin edellisosiin kyllästyneille tai genreä inhoaville. Addiktio syntyy harvinaisen helposti, vaikka mitään mullistavaa ei olekaan tarjolla. Kyseessä on siis kaikkiaan laatupeli, piditpä pelityypistä tai et.
