Pokémon-sarjan ilmestyminen DS:lle tuli tuskin kenellekään yllätyksenä, sillä ovathan taskuhirviöt valloittaneet maailmaa kaikilla Game Boyta uudemmilla konsoleilla. Mutta harvapa aavisti uusimman osan viskaavan sarjan taisteluareenoilta kilpajuoksuradalle.
Pikapikajuoksua
Pokémon Dashin pääosassa kirmailee kaikkien rakastama sähköhirviö, Pikachu, joka juoksee kilpaa viittä muuta taskuhirviötä vastaan. Juoksua, kuumailmapalloilua ja suunnistusta kevyesti yhdistelevissä kilpailuissa ravataan eri puolille aluetta sijoitettujen checkpointien välillä. Lähellä oleville rasteille juostaan, mutta kaukaiset tai muuten vain pahaan paikkaan sijoitetut pisteet tavoitetaan kätevästi leijaillen niiden luokse kuumailmapallolla.
Pikachu möllöttää alaruudun keskellä, joten eteenpäin nähdään hyvin vähän matkaa. Suunnistaminen tapahtuukin käyttäen lähinnä ylänäytöllä näkyvää tutkaa, joka näyttää läheisimmät checkpointit ja esineet. Pikachun yläpuolella leijailee seuraavalle rastille osoittava nuoli, joka yhdistettynä huonoon näkyvyyteen vain johtaa usein pitkiin harhamatkoihin. Matkalla seuraavalle rastille saatetaan nimittäin jossain vaiheessa tarvita kuumailmapalloa, mutta tätähän ei ylänäytön tutkakuva kerro. Joten ei kun vain kiertämään takaisin! Kun maastoa tarkastellaan kuumailmapallosta, tutkakuva vaihtuu kartanpalaan, jonka avulla suunnistetaan seuraavalle rastille.
Yksinpelissä on viisi eri aluetta, joita jokaista kiertää viisi rataa. Kun nämä on läpäisty – mikä onnistuu aloittelijaltakin ensiyrittämältä – aukeaa uusi vaikeustaso, mutta ei kuitenkaan lisää ratoja. Kaikki onkin nähty jo parin tunnin aikana, eli aivan liian nopeasti.
Kepitetään Pikachua
Hahmon liikutus ei tapahdu perinteisin keinoin nappeja painelemalla. Sen sijaan Pikachulle tuupitaan vauhtia liu'uttamalla kynää haluttuun suuntaan kosketusnäytöllä, mikä on kaikkea muuta kuin näppärää. Tuntuukin siltä, että ratkaisuun on päädytty vain siksi, että kosketusnäyttö saataisiin vedettyä mukaan kuvioihin edes jollain lailla. Uutuudenviehätys karisee hyvin nopeasti, ja Pikachun hipelöinti muuttuu itseääntoistavaksi tylsyydeksi jo ennen ensimmäisen alueen läpäisyä.
Risuja tulee myös äänimaailman osalta. Taustalla soiva ylipirteä popittelu rytmittää kyllä peliä sen ällösöpöön ilmeeseen sopivalla tavalla, mutta pilipalibiisien ohella äänimaailma koostuu ainoastaan Pikachun ääntelystä. TV-sarjasta ja peleistä tiedämme, että pokémonien sanavarasto rajoittuu pelkästään oman nimen hokemiseen. Tämän seurauksena aivosolut yrittävät pikapikaa kuolla kilpaa aina kun Pikachu ohittaa checkpointin, poimii tavaran tai tekee mitä tahansa muuta. Jokaista toimintoa siis koristaa kimeä "Pika!", "Pikapikaa!!" tai "Pikachuu!!" Peliä pystyykin sietämään paljon paremmin, kun vääntää DS:n äänenvoimakkuuden nollaan, ja laittaa vaikka television päälle taustameluksi. Itse asiassa jo pelkkä hiljaisuus on vain plussaa.
Kunniakierros jää tekemättä
Toki peli on lapsille suunnattu, mutta on vaikea uskoa, kuinka kaikille ikäluokille pelejä pakertava Nintendo on astunut näin pahasti harhaan. Puuduttavan ohjattavuuden, pienen ratavalikoiman sekä todella rasittavan äänimaailman jälkeen pelistä jää hyvin vähän hyvää sanottavaa. Fanit voivat ladata GBA:n Pokémon-peleistä taskuhirviöiden muotoisia ratoja, mutta koska pokémoneja ei ole kilparadoiksi suunniteltu, radat ovat vain lyhyitä, rumia ja tylsiä. Peliä voidaan vihata myös kuuden pelaajan moninpelinä, jota varten jokainen tarvitsee oman pelikasetin.
Koko Pokémon-teema tuntuu hyvin pinnalliselta ja päälleliimatulta. Eipä oikeastaan tule mieleen, miksei tästä olisi saman tien voitu tehdä vaikka Mario-, Kirby- tai jopa Metroid-peliä. Taskuhirviöitä DS:lle halajavien kannattaa kääntää katseet kauas Dashista, ja lievittää vieroitusoireita vaikkapa GBA-rooliseikkailuilla. Pokémon Dash on pelkkää tylsää ja latteaa lisenssin tuhlausta.
