Vain muutaman suolakurkun tähden
Vuonna 1998 startannut The Powerpuff Girls esitteli maailmalle uudet supersankarit, ylisöpöt pikkutytöt nimeltä Blossom, Bubbles ja Buttercup - suomalaisittain Papu, Pipa ja Poppana. Tätä Emmylläkin palkittua piirrettyä on voitu seurata Suomessa jo jonkin aikaa, ja täällä se tunnetaan nimellä Tehotytöt. Arkkivihollistaan Mojo Jojoa vastaan taistelevat pikkutytöt ovat lasten suosiossa, mutta aikuismaisen huumorinsa takia sarja vetoaa myös vanhempaan katsojakuntaan. Sarjan suosion vanavedessä markkinoille on ilmestynyt jo lukuisia The Powerpuff Girls -pelejä, jotka ovat kuitenkin paljastuneet järjestään valitettavan kehnoiksi yrityksiksi. BAM! Entertainment tuo nyt jo PlayStation 2:lla nähdyn The Powerpuff Girls: Relish Rampagen Nintendon kotikonsolille, mutta onnistuuko se nostamaan tasoa edeltäjiinsä nähden?
Pelin tapahtumat sijoittuvat jo sarjasta tuttuun Tuusvilleen, jossa järjestetään ennalta varmalta vaikuttavat pormestarinvaalit. Kuvioita tulee kuitenkin sotkemaan vanha tuttu Mojo Jojo, joka asettuu pormestari Mayorin vastaehdokkaaksi. Äänestäjiä vippaskonstein manipuloiva Mojo Jojo muuttuukin yllättäen vakavaksi uhaksi, jonka eliminoimiseen Papu, Pipa ja Poppana ovat omiaan. Kamppailu synnyttää kuitenkin uuden ongelman, kun Mojo Jojon toimet saavat vahingossa ulkoavaruuden suolakurkkuhirviöiden kiinnostuksen heräämään. Pian koko Tuusville on sekasorron vallassa suolakurkkujen vallatessa koko kaupungin, ja näin tehotytöillä on taas tukku uusia pulmia ratkottavanaan.
Kourallinen laiminlyöntejä
Pelaaja ohjastaa kolmen lentävän tytön ryhmää, jonka jäsenistä yksi lentää kärjessä ja muut sivuilla. Ryhmän kärjessä lentävä tehotyttö hoitaa aina kaiken taistelun, lukuun ottamatta Papun, Pipan ja Poppanan yhteishyökkäyksiä. Ohjaamisen oppii helposti, mikä on täysin yksinkertaisten kontrollien ansiota. Lentokorkeutta voi muuttaa tarpeen mukaan, samoin nopeutta. Kameraa voi ohjata C-tatilla, mutta siihen harvoin on tarvetta. Yksinkertaisista ja helposti opittavista kontrolleista huolimatta tyttöjen ohjaaminen on valitettavan kankeaa puuhaa, ja etenkin vihollisiin lukittautuminen on tehty erittäin hankalaksi. Liipaisimella toimiva lukitussysteemi tuntuu valitsevan kohteensa täysin sattumanvaraisesti ilman, että pelaaja voisi siihen kunnolla vaikuttaa. Taistelun kulun kannalta tällä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, koska vihollisten piekseminen on erittäin yksinkertaista. Jokaisella tytöllä on perushyökkäysten lisäksi omat erikoisiskunsa, jotka ovat kuitenkin käytännössä täysin hyödyttömiä. Kahakoissa kun pärjää mainiosti pelkästään muutamalla perushyökkäyksellä, sillä aivottomista vihollisista ei ole vastusta nimeksikään. Käytännössä kaikki taistelut hoituvat lukittautumalla viholliseen, minkä jälkeen pelkkä kohteen ympärillä pyöriminen ja perushyökkäysten käyttö riittää. Satunnaiset välipomot eivät tästä kaavasta poikkea, sillä jokainen niistä hoituu viimeistään muutaman yrityksen tuloksena.
Taisteluiden lisäksi tehotytöt joutuvat hoitelemaan myös muita tehtäviä, joita ovat tärkeiden kohteiden suojelu sekä määrättyjen tavaroiden kuljettaminen paikasta A paikkaan B. Tehtävät ovat perusluonteeltaan erittäin yksinkertaisia ja helppoja, mutta niiden vaikeus johtuu täysin keinotekoisista aikarajoista, joiden puitteissa toimeksiannot pitää saada suoritettua. Esimerkiksi kaikissa keräilytehtävissä tämä tarkoittaa sitä, että kerättävien esineiden taikka asioiden paikat on opeteltava tarkalleen ulkoa, sillä haahuiluun ei ole yhtään ylimääräistä aikaa. Lisäksi toimeksiannot toistavat aina samoja teemoja, joten pelin reilusta paristakymmenestä tehtävästä kolmasosa on tavaroiden hakemista ja kuljettelua, kolmasosa vihollisten eliminointia ja kolmasosa jonkin kohteen suojelua. Samojen ideoiden rankka kierrätys syö peli-iloa entisestään, sillä kaikki tehtävätyypit tulevat tutuiksi jo ensimmäisten minuuttien aikana, eikä vaihtelua ole jatkossa luvassa.
Pelin cel-shading-tekniikalla toteutettu graafinen ulkoasu on piirrossarjalle uskollinen, sekä erittäin kaunis. Grafiikka myös pyörii pääsääntöisesti erittäin sulavasti, ja iloisena yllätyksenä peli tukee myös laajakuvatelevisioita. Ääninäyttelystä vastaavat sarjasta tutut näyttelijät, joista etenkin Mojo Jojolle äänensä lainannut Roger L. Jackson erottuu edukseen. Valitettavasti pelin muu äänimaailma on jätetty täysin retuperälle. Kaupunki kuulostaa kuolleelta, sillä satunnaisia autojen ääniä, suolakurkkupahisten örähtelyitä taikka ihmisten kirkumista lukuun ottamatta äänimaailma on erittäin laimea. Kaiken huipuksi pelin aikana kuultava musiikki täyttää kaikki kidutuksen tunnusmerkit, mutta sen voi onneksi kytkeä pois päältä.
Lyhyet, tylsät ja mitäänsanomattomat
TV-sarjasta tuttu loistava huumori loistaa poissaolollaan. Episodien välissä nähtävät välivideot ovat tylsiä - eivätkä satunnaiset puujalkavitsit ainakaan paranna tilannetta. Lisäksi seikkailu on erittäin lyhyt, ja ärsyttävistä aikarajoista huolimatta sen läpäisee noin kuudessa tunnissa. Tosin tuotoksen lyhyys tuskin jää ketään surettamaan, sillä kokonaispaketti on niin keskeneräinen, ettei lisää jää kaipaamaan. Peliin on kuitenkin piilotettu muutama minipeli pelikokemusta pidentämään, mutta allekirjoittaneella ei into niiden avaamiseen riittänyt. Potentiaalia hyvään peliin olisi vaikka millä mitalla, mutta se hukataan lahjakkaasti - aivan kuten lisenssipeleissä yleensä. BAM! Entertainmentin luomusta voisikin jakaa pelintekijöille oppimateriaalina siitä, kuinka lisenssipelejä ei kuulu tehdä.
Tehotytöt jäävät siis tälläkin kertaa ilman arvoistaan peliä. Vaikka Relish Rampagen kohdeyleisönä on selvästi perheen pienimmät, löytyy heille kuitenkin markkinoilta paljon parempia vaihtoehtoja. Edes sarjan vannoutuneimmat fanit eivät saa rahoilleen vastinetta, joten tätä tekelettä on erittäin vaikea suositella kenellekään.
