Persian prinssin paluu
Lähi-itä on nykyisin pelintekijöille kovin vieras aihe, josta on kuitenkin saatu kehitettyä hienoja tuotoksia kautta pitkän pelihistorian. Ensimmäinen Prince Of Persia -peli vuodelta 1989 kuului teemassa onnistujiin, kun taas Dreamcastilla nähty Prince Of Persia 3D oli mitä pahinta roskaa. Ubisoftin Montrealin studiolla olikin pahan flopin jälkeen todellinen haaste saada herätettyä vanha klassikkopelisarja loistoon kehittäessään uutta Prince Of Persia -peliä. Pelitiimi kuitenkin osoittaa The Sands Of Timen kohdalla, ettei tehtävä ollut mahdoton.
Prince Of Persia: The Sands Of Time alkaa upeasti sotilasjoukkojen hyökkäyksellä intialaiseen Maharadzan palatsiin. Persian prinssi ja hänen isänsä johtavat suuria joukkojaan, ja lopulta he päättävät sotaretkensä menestyksekkäästi. Paikka tyhjennetään rikkauksista ja jotkut vastapuolen kuninkaallisista päätyvät vangeiksi. Mukaan tarttuvat myös erikoinen ajan tikari ja siihen liittyvä tiimalasi. Persian kuningas haluaa lahjoittaa jälkimmäisen ystävällisenä osoituksena eräälle tutulleen, mutta homma saa yllättävän käänteen, kun prinssi huijataan herättämään tiimalasissa olleet pahat henget jälleen eloon tikarillaan. Tämä johtaa suureen sekasortoon, jonka takia nuoren kuninkaallisen kaikki läheiset muuttuvat aivottomiksi hiekkahirviöiksi. Olennot yrittävät tietenkin tappaa prinssin, joka yrittää korjata sen mitä hän on tehnyt. Näin alkaa tarina pelissä, joka juonellisesti on mitä kiehtovin pienten alkukangertelujen jälkeen.
Mies, joka paljastui akrobaatiksi
Hyvin nopeasti pelissä käy selväksi, ettei sankari ole taidoiltaan mikään tavallinen kaduntallaaja. Persian prinssi osaa nimittäin käyttää monipuolisesti seiniä hyväkseen muun muassa juoksemalla niitä pitkin kuilujen yli. Myös muunlaiset temput ovat mahdollisia, kuten kieppuminen tankojen varassa ja ajankulun muuttaminen. Aika onkin pelissä hyvin tärkeässä osassa, sillä sitä voi hidastaa tai vaihtoehtoisesti vetää taaksepäin. Jälkimmäinen kyky on erittäin hyödyllinen, sillä epäonnistuminen haastavissa akrobaattista toimintaa vaativissa kohdissa johtaa mitä todennäköisimmin prinssin kuolemaan. Näissä kohdissa tarkoituksena on päästä lähtöpaikasta a paikkaan b. Aina uuteen huoneeseen tullessa lyhyt videopätkä esittelee huoneen, mutta hankalaksi homman tekee se, että päätepiste saattaa olla korkean huoneen katonrajassa, kun pelaaja aloittaa aivan lattian tasolta. Rapakuntoisessa palatsissa pelkkä portaiden ylösjuokseminen ei onnistu, joten prinssin tulee hyödyntää kaikkia mahdollisia kulkureittejä, kuten katossa roikkuvia putkia ja pieniä lankun pätkiä.
Edellä mainittujen kohtien lisäksi pelistä löytyy taistelukohtia, joissa hakataan hiekkahirviöitä hack ’n slash –pelien tyyliin. Viholliset lyödään maahan prinssiltä löytyvän miekan avulla ja lopetusliike tehdään ajan tikarilla, jotta vihollisista päästään lopullisesti eroon. Lisäksi tarjolla on liuta muita liikkeitä, kuten vihollisen yli hyppääminen ja hirviön pysäyttäminen. Loppujen lopuksi systeemi on hyvin yksinkertainen, mutta siitäkin huolimatta erittäin toimiva. Kyllästymisen tunne ei ehdi tulla ainakaan pelin ensimmäiseen läpipeluuseen kuluvan alle kymmenen tunnin aikana. Toisaalta tuskin kovin moni jaksaa pelata The Sands Of Timea toista kertaa läpi, sillä kaiken on jo nähnyt ensimmäisen pelikerran jälkeen. Kyseinen seikka ei kuitenkaan ole suuri miinus, sillä Prince Of Persia on jo ensimmäisellä kerralla kokemuksena niin vahva.
Sulavaa yhteistyötä
Tasapainottelu taistelukohtien ja muun etenemisen välillä on onnistuttu saamaan hyvin kohdalleen. Miekan heiluttelu ei ole pelissä pääasia, vaan suurin osa ajasta käytetään valtavassa palatsissa kiipeillen. Mukana ovat totta kai myös vipu- ja peilipulmat, jotka saavat pelaajan hieromaan aivonystyröitään. Oman lisäsäväyksen ongelmakohdille antaa prinssin kanssa ystävystyvä nuori nainen nimeltä Farah. He ratkovat yhdessä pulmia niin, että esimerkiksi naisystävä menee pienestä kolosta paikkaan jonne sankari ei pääse. Siellä hän vetää vipua, jonka avulla prinssi pääsee oven taakse ja pystyy jatkamaan matkaansa. Myös taistelutilanteissa ystävästä on hyötyä, sillä niissä hän pystyy käyttämään jousipyssyä, jolla hiekkahirviöitä pystyy hieman vahingoittamaan. Farahia ei pääse ohjaamaan, mutta onneksi tekoäly hoitaa naisen ohjauksen melko hyvin. Välillä kuitenkin tulee tilanteita, jolloin Farah jää jumiin omituisiin paikkoihin. Kyseinen seikka kertoo kieltään siitä, että The Sands Of Time olisi kaivannut vielä hiomista lopullisen pelikoodin osalta.
Farah ei ole mikään irrallinen hahmo, vaan hän on olennainen osa peliä. Nainen liittyy vahvasti juoneen, ja hän kuljettaa tarinaa eteenpäin prinssin kanssa käymänsä dialogin välityksellä. Keskusteluissa Farahin ääninäyttely on hoidettu erittäin mallikkaasti ja puhe on uskottavaa. Harmittavasti prinssin äänestä ei voi sanoa samaa. Hän nimittäin puhuu selkeällä brittiaksentilla ja kuivakka englantilaishuumori tuleekin pelaajalle tutuksi pelin edetessä. Jo pelkkä maalaisjärkikin sanoo, ettei tyylisuunta sovi peliin yhtään. Onneksi sentään äänimaailma on muuten hyvin onnistunut, sillä ääniefektit ja musiikki hoitavat tehtävänsä hienosti. Sähkökitaran käyttäminen taustalla soivissa kappaleissa on uskalias, mutta sitäkin onnistuneempi teko. Se luo taistelutilanteisiin oman mielenkiintoisen tunnelmansa samalla lisäten tilanteisiin jännitystä.
Äänimaailman tavoin ulkoasu on onnistunut, sillä grafiikaltaan Prince Of Persia: The Sands Of Time on uskomattoman kaunis. Yksityiskohtia viljellään vähän väliä ja paikat ovat arkkitehtuurisesti hienoja. Myös hahmot ovat iloa silmälle, mukaan lukien upean näköiset hiekkahirviöt. Lyhyesti sanottuna Prince Of Persia näyttää ulkoisesti aivan siltä, millaiseksi nykyihminen pelin aikakauden kuvittelee ja täten myös samaistuminen prinssin rooliin ei ole ollenkaan vaikeaa. Kaiken lisäksi on hienoa nähdä, miten tekijätiimi on halunnut panostaa mielekkääseen pelikokemukseen, sillä yhtenä harvoista PAL-peleistä Prince Of Persia tukee progressive scan –kuvamoodia eli juovatonta kuvaa. Käytännössä kyseisestä seikasta ei ole kuitenkaan kovinkaan monelle iloa, sillä progressiivista kuvaa saa ulos vain videotykeistä ja uusimmista kalliista televisioista. Silti ylimääräistä kiitosta on annettava.
Kontrollit kunnossa
Kontrollit on Prince Of Persiassa onnistuttu tekemään todella hyvin. Pelaajalle jää nopeasti mieleen tarvittavat nappulat ja tuntuma on muutenkin sopiva. Prinssiä ohjataan vasemmalla tatilla ja kameraa oikealla. Kuvakulmat ovat useimmiten toimivia, mutta välillä niiden kanssa tulee ongelmia. Kamera nimittäin toisinaan eksyy omituisiin paikkoihin ja jää niihin jumiin. Onneksi kyseiset tilanteet ovat harvassa eivätkä ne aiheuta suurempaa päänvaivaa. Toinen asia, josta jotkut saattavat saada harmaita hiuksia, on pelin turha helppous. Tallennuspisteitä löytyy nimittäin vähän väliä. Toisaalta kyseisen seikan ymmärtää, sillä aina talletettaessa prinssi näkee tulevaisuudesta lyhyitä pätkiä, joissa hän etenee palatsissa. Visiot eivät helpota ongelmakohtia kovin paljon, mutta ne tarjoavat pieniä vihjeitä tulevasta. Kyseinen idea on suhteellisen toimiva, mutta jokseenkin turha. Peli voisi nimittäin luottaa enemmän pelaajan taitoihin ja antaa hänen itsensä ratkaista eteen tulevat ongelmat.
Prince Of Persia: The Sands Of Time hipoo pelattavuudeltaan täydellisyyttä. Peli on parista mokasta huolimatta niin hiottu kokonaisuus, että sitä on nautinto pelata aina alusta loppuun asti. Koko paketin kruunaa vielä alkuperäinen Prince Of Persia, joka on saatavilla avattavana bonuksena. Vanhaa Persian prinssiä on hauska pelata ja kyseessä on mainio pelikäännös, vaikkakin The Sands Of Time pesee ikääntyneen pelin selvästi. Uudempi Prince Of Persia on nimittäin sellainen peli, jonka varmasti monet tulevat muistamaan vielä pitkälle eteenpäin – aivan kuten ensimmäisen Persian prinssin. Klassikko on syntynyt!
