Vuonna 1996 PlayStationilla julkaistu Rayman oli erittäin mieluinen yllätys tasohyppelypelirintamalla. Peli oli erinomaista vastinetta rahoille. Se yhdisti upean grafiikan massiiviseen pelimaailmaan sekä loppuun asti hiottuun pelattavuuteen. Yleisen mielipiteen mukaan koko seikkailun ainoa huono puoli oli äärimmäisen korkealle hilattu vaikeustaso, joka kuitenkin kaikesta huolimatta pidensi projektin elinkaarta huomattavasti. Itse en PSX-versiota missään vaiheessa ole päässyt kokeilemaan, ja kun Ubi Soft julkaisi Game Boy Advancelle Rayman Advance-pelin (joka on siis suora käännös tuosta yllättävänkin kauan aikaa sitten julkaistusta PlayStation-versiosta) Nintendon taskukonsolin julkaisun yhteydessä, minulle avautui ensimmäinen mahdollisuus kokeilla tätä Ubi Softin työstämää mestariteosta. Tästä eteenpäin en siis vertaile GBA- ja PSX-versioita keskenään, mutta sanottakoon vielä, että jos olet Pleikkariversiota pelannut, ei Game Boy Advance-versio ole hankittavan arvoinen, koska pelit ovat itse tekijöidenkin mukaan TÄYSIN identtisiä.
Juoniosastolla Rayman Advance tarjoaa seuraavan kokonaisuuden: Mr. Dark on kaapannut Raymanin maata kansoittavat Protoonit, jotka antavat Raymanille kaiken hänen voimansa. Ilman Protooneita sankarimme on siis vain tavallinen, ei erikoisvoimia omaava kaveri. Tästä alkaa seikkailu, joka levittäytyy kuuteen jättimäiseen maailmaan tarjoten pitkälti yli 60 erilaista kenttää.
Heti ensimmäisestä kentästä käy ehdottomasti selväksi, että GBA-versiosta vastuussa oleva Digital Eclipse on luonut graafisen mestariteoksen. Pelin sarjakuvamainen tyyli on uskomattoman hieno. Jokaisen pelin tason taustat ovat todella hienoja ja käsinmaalatun näköisiä, animaatio sekä Raymanilla että hänen ystävillään/vihollisillaan on selvästi pitkälle hiotun näköistä ja muukin grafiikka on ehdottomasti hyvin hoidossa. GBA:n julkaisupeleistä Rayman on Tony Hawk's Pro Skater 2:n ohella ehdottomasti erinomainen osoitus Game Boy Advancen tehosta visuaalisella puolella.
Musiikki on tietojen mukaan täysin identtistä PSX-version kanssa, ja ehkä se on pakko uskoa, koska grafiikan ohella myös musiikkipuoli on erittäin hyvin kunnossa. Se ei edelleenkään nostata kovinkaan suuria tunteita, mutta musiikkipuoli hoitaa hommansa eikä missään vaiheessa tee mieli kääntää kaiuttimia pois päältä. Sama pätee luonnollisesti myös ääniefekteihin.
Pelattavuuspuolella Rayman Advance ärsyttää varmasti monia alussa suunnattomasti, koska heti alkuun pelin sankari ei osaa lainkaan liikkeitä, vaan liikkeitä opitaan seikkailun varrella erilaisilta hahmoilta. Mitä pidemmälle seikkailu etenee, sitä paremmin meno alkaa maistumaan uusien liikkeiden muodossa ja Raymanin nimikirjoitusliikkeet, kuten hiusten käyttäminen helikopterina ovat kaikki yhä tallella koskemattomana.
Tämän arvostelun alkajaisiksi kerroin yleisen mielipiteen mukaan alkuperäisen Raymanin huonoksi puoleksi todella ärsyttävän kovan vaikeusasteen. Game Boy Advance-versio noudattaa samaa linjaa tarjoten enemmän kuin muutaman tason yli kuudenkymmenen joukosta, joiden ansiosta GBA voisi mainiosti lentää ikkunasta ulos. Tästäkin huolimatta, RA on niin addiktiivinen, että tasoja jaksaa pelata niin kauan, että ne lopulta menevät läpi. Kyllästyminen ei iske missään vaiheessa, joka on erittäin hyvä merkki pelintekijöiden ammattitaidosta. Peli-iloa lisää myös varsin kätevä tallennus suoraan levykkelle, eikä näin peliä ole siis pilattu typerillä kooditallennussysteemeillä, joita muutamassa GBA-julkaisupelissä (GT Advance tulee lähinnä mieleen) on jo ehditty näkemään.
Kaikkiaan, on hyvin ikävää, että Rayman Advance ei ole kokonaan uusi peli, vaan muutaman vuoden takaisen PlayStation-version suora käännös. Silti, kyseessä on yhä todella hyvä, joskin todella vaikea, tasohyppelypeli, joka voittaa Mario Advancen mennen tullen ja siirtyy ainakin GBA:n julkaisupelien osalta tämän 32-bittisen taskukonsolin parhaaksi tasoloikkapeliksi.
