Suuri ja mahtava
Kommunismi elää ja voi hyvin. Kylmän sodan aikaan amerikkalaisia peloteltiin muun muassa sillä, että punaisen planeetan marsilaiset ovat paatuneita, verenhimoisia sosialisteja. Nyt asian voi todeta päivitetyssä muodossa. Red Faction: Guerrilla nimittäin hyödyntää kahta kommunismiklisettä: sissitoimintaa ja Mars-planeettaa. Nämä toimivat kuitenkin vain löyhinä lavasteina, sillä Guerrillassa tarkoituksena on pistää kaikki palasiksi. Juonen tai aattellisuuden sijaan pelin keskiössä on tuhoaminen.
Guerrilla on järjestyksessään kolmas Red Faction -peli. Monet muistavat ensimmäisen, niin ikään Marsiin sijoittuneen julkaisun. Se oli ensimmäisen persoonan perspektiivistä kuvattu, PlayStation 2:lle julkaisu toimintapeli, jonka parasta antia oli tuhoutuva maasto. Maapallolle sijoittunut Red Faction II oli sen sijaan pettymys. Se ei kyennyt hyödyntämään ensimmäisen pelin potentiaalia vaan tuntui rahastukselta.
Kolmas kerta toden sanoo. Guerrilla tekee monta asiaa oikein. Se ei yritä peitellä yksinkertaisuuttaan, siirtyminen kolmannen persoonan kuvakulmaan on toimiva ja peli tarjoaa roppakaupalla viihdyttävää toimintaa.
Ei mikään perinteinen sissi
Pelistä huomaa ensimmäisenä hyvän fysiikkamoottorin. Siinä missä kaksi sarjan ensimmäistä peliä tapahtuvat enimmäkseen maan alla, Guerrillassa liikutaan laajoilla ulkoalueilla. Hajotettavaa on paljon. Maastoa itsessään ei valitettavasti saa juuri muokattua, mutta ihmiskäden pystyttämät rakennukset ja härvelit saa kyllä paukuteltua taivaan tuuliin. Pelin perusase on heti alussa saatu, kotelon kannessakin komeileva leka. Sillä saa miehekkäästi lanattua melkein mitä tahansa. Tulitaistelussa moukarista ei tosin ole juuri mihinkään, mutta räjähteet ja erityyppiset konetuliaseet auttavat. Välineitä saa kantaa mukanaan vain neljää kerrallaan, mutta se riittää tuhon aiheuttamiseen. Vähäinen tarvikemäärä myös korostaa pelin yksinkertaista luonnetta. Päähahmo Alec Mason saattaa olla sissi, mutta hänen toiminnassaan ei ole mitään salamyhkäistä. Päinvastoin: kaikki pannaan halki, poikki ja pinoon. Che Guevara kääntyisi haudassaan.
Pelaajan kontolle jää Marsin vapauttaminen sotilaallisesta ikeestä. Vastustaja kontrolloi kuutta eri sektoria, joista jokainen on vapautettava yksinpelikampanjan läpäisemiseksi. Sektorit koostuvat lukuisista tehtävistä, joita voi pelailla haluamassaan järjestyksessä. Paperilla tehtävät vaihtelevat, mutta sisimmässään ne ovat vain paikkojen laittamista remonttiin. Ainoa variaatio tulee siitä, millä tavalla kohteet haluaa tuhota. Pelaaja voi esimerkiksi valita, käyttääkö suorasukaisempaa lähestymistapaa, kuten moukaria, vai vaikkapa räjähteitä. Välillä saa myös huristella ajoneuvoilla, joiden rooli on tosin toimia vain liikkumisen nopeuttajina.
Vaikeustasoja on muutamia, ja Insanity-taso avautuu ensimmäisen läpäisykerran jälkeen. Valittu asetus vaikuttaa lähinnä vihollisten kestävyyteen, joten tälläkään saralla ei omaperäisyydellä juhlita. Ei se mitään. Silmitön tuhoaminen kun vain on yksinkertaisesti hauskaa sen lyhyen ajan, jota yksinpelin läpäisyyn kuluu. Tämän jälkeenkin kenttiin palaa mielellään päästämään höyryjä. Lisäarvoa tuovat uudet minikampanjat, joita voi imuroida verkosta.
Sitten on vielä moninpeli. Ajoneuvoilla ei valitettavasti pääse netissä huristelemaan, mutta jalkaisinkin eteneminen on hauskaa. Maksimissaan 16 ottelijan verkkopeli tarjoaa normaalia kamppailua, lipunryöstöä tai joukkueotteluita. Näiden lisäksi on tarjolla muutakin hauskaa. Siege-muodossa joukkueet kilpailevat siitä, kumpi saa aiheutettua enemmän maastossa tuhoa. Damage Controllissa puolestaan tuhotaan tiettyjä paikkoja ja rakennetaan ne sitten uudestaan. Näiden variaatio on vain jaetulla ruudulla pelattava Wrecking Crew. Siinä pelaajat tuhoavat tiettyä osaa kentästä. Moninpelissä maastoon on ripoteltu pakkauksia, joista pelaajat saavat lisäetuja. Näihin kuuluu esimerkiksi lääkintäpakkaus, jolla voi parannella omaa ja muiden terveyttä. Lisää iloa tuo mahdollisuus rakentaa uudestaan jo tuhottuja rakennnelmia. Nettipeli toimii hyvin, vaikka toiminta äityykin usein hektiseksi.
Positiivinen yllätys
Mars on tunnetusti melko mitäänsanomaton planeetta. Se on iso ja punainen, mutta suurimmaksi osaksi autio. Niinpä Guerrillankin pelimaailma koostuu suurista avonaisista alueista, joilla ei ole paljon mitään. Punertavaa pölyä leijailee siellä täällä, kukkulat peittävät näkyvyyden. Tämä on hinta, joka tuhottavasta pelialueesta pitää maksaa. Toisaalta karttoihin ei näin myöskään eksy. Avuliaat nuolet ja toimiva kartta avittavat myös oikean paikan löytämisessä. Peli ei siis ole mikään pelisuunnittelun tai näyttävyyden riemuvoitto, mutta ainakin räjähdyksissä ja muissa efekteissä on potkua. Ääninäyttely, muut efektit ja musiikki ovat nekin käypää, vaikkakin taka-alalle jäävää tavaraa.
Red Faction: Guerrilla jatkaa hävikin aiheuttamiseen keskittyvää pelisarjaa kunniakkaasti. Toisin kuin monet muut saman lajityypin pelit, se ei yritäkään olla Hollywood-toimintaelokuva. Guerrilla on virkistävän rehellinen julkaisu. Se on yksinkertainen, mutta sisältää silti tarpeeksi vaihtelua pitääkseen kiinnostuksen korkeana. Uusin Red Faction on paras aivoton toimintapeli vähään aikaan.
