SEGA Mega Drive Ultimate Collection on jokaisen nostalgikon märkä uni. Pelialan kultaisella 1990-luvulla televisioiden edessä viettäneet finninaamat saivat kokea mitä parhaimpia klassikkopelejä, joita monet muistelevat edelleen lämmöllä. Mega Drive jäi täällä pohjolassa hieman Nintendon jalkoihin, mutta tuskin kukaan voi olla täysin unohtamatta sinisen siilin seikkailuja tai konsolin lukuisia sivuvieritettäviä taistelu- ja seikkailupelejä. Nyt kelkasta jääneilläkin on mahdollisuus nautiskella mahtikonsolin tarjonnasta ja silmäteränsä menettäneillä naavaparroilla taas hyvä syy palata lapsuuteen, kun SEGA Mega Drive Ultimate Collection tarjoaa yli neljäkymmentä peliä nykypolven konsoleille.
ADHD-siili ja nyrkkeilevä kenguru
SEGA Mega Drive Ultimate Collection päivittää levyltä löytyvät reilun nelisenkymmentä klassikkopeliä teräväpiirtosukupolvelle sopiviksi, mutta silti alkuperäismateriaalia kunnioittavaan kuosiin. Mikäli palikkareunat rasittavat, pelit voi filtteröidä kevyellä pehmennyksellä, mikä tosin heikentää myös tekstien laatua. Call of Duty 4:ta palvovat pikselintuijottajat voivat huoletta sivuuttaa kokoelman tyystin, sillä yhden Mega Drive -pelin kokonaisessa ruudussa on vähemmän pikseleitä kuin kapteeni Pricen mallinnetussa silmämunassa.
Se mikä grafiikassa hävitään, otetaan takaisin peleissä. Neljänkymmenen pelin seassa suurin osa on huttua, tai tarkemmin sanoen huonoja valintoja. Kaikkien kolmen Golden Axen tai Streets of Ragen sijaan pelisarjoista olisi mieluusti ottanut ainoastaan sen parhaimman, ja sisällyttänyt muiden tilasta kokoelmaan sieltä puuttuvia klassikoita. Toisaalta Altered Beastin ja muiden konsolin avausjulkaisujen mukanaolon ymmärtää, mutta ei se näistä peleistä yhtään sen mielekkäämpiä tee. Sen sijaan konsolin terävimpään kärkeen lukeutuvien pelien kuten Battletoads (vaikkakin Nintendo-porttaus), Gunstar Heroes, Earthworm Jim (& 2), Shadowrun, Toe Jam and Earl sekä Sunset Ridersin uupuminen on huutava vääryys. Shadowrunia ja Jimejä lukuun ottamatta kyseessä on edelleen ensiluokkaisia kaksinpelejä. Yksinpelattava kaksikko edustaa taas Mega Driven roolipeli- ja sivuvieritettäväosaston priimaa samaisessa järjestyksessä.
Mega Driven pelivalikoimasta löytyy kuitenkin paljon helmiä, ja monet ovat löytäneet tiensä julkaistuun kokoelmaan. Sinisen siilin seikkailut ovat kaikki mukana. Ensimmäiset neljä ovat yhä loistavia ja nopeatempoisia sivuscrollereita, mutta Sonicin 3D-irvikuva sekä eri genretyyppien epäonnistunut sekamelska Spinball olisi sietänyt jäädä arkistoihin. Roolipelin ystäville molemmat Shining Forcet sekä neljä ensimmäistä Phantasy Staria tarjoavat haastetta kokeneimmillekin konkareille. Jälkimmäisestä saagasta on kiittäminen myös nykyistä RPG-suuntausta, sillä ensimmäinen Phantasy Star oli pioneeriasemassa laajamittaisten juonivetoisten roolipelien esiinmarssissa. Shining Forcen koukuttava vuoropohjainen taistelu ja hahmokehitys näkyy taas sellaisissa nykyisissä käsikonsolihelmissä kuten Final Fantasy Tactics. Tappelupeleistä Golden Axe - ja Streets of Rage -trilogiat ovat erinomaisia moninpelejä, joiden yksilölliset hahmot, hankala vaikeustaso ja puhdas viihdyttävyys ovat omiaan nautinnollisen kokemuksen takaamiseksi. Määrällisesti olisi tosiaan selvitty vähemmällä, sillä kokoelmasta löytyy muitakin genren edustajia. Ecco the Dolphin -duo on julkaisun seikkailupelien helmiä, joskin tunnettuja myös niiden äärimmäisestä vaikeudesta. Levyltä löytyvä tarjonta on kaikkinensa kattava, vaikka urheilu- ja autopelit onkin jätetty pois.
Helpotuksia ja historiaa
Konsolikäännös tuo mukanaan modernin maailman mukavuuksia. Pelien yleinen vaikeustaso huomioon ottaen tallennusmahdollisuus milloin tahansa on monelle kaivattu ominaisuus. Mikäli akuutti tarve kutsuu toisaalle kesken hankalan pomotaistelun, voi tilanteen tallentaa täsmälleen siihen kohtaan, eikä jatkaa ensi kerralla taas kentän alusta saakka. Osin ominaisuus syö hieman peli-iloa, sillä tällöin menetetään tekijöiden hakema haastavuus. Toisaalta lisäystä ei ole pakko edes käyttää. Pelit voi läpäistä vanhaan tuttuun tapaan näiden omia tallennuspaikkoja käyttäen.
Lisäominaisuudet jatkuvat pelien rajallisessa muokattavuudessa. Kontrollien, ohjaustuntuman ja äänien suhteen osa peleistä sallii pelaajan tehdä pienoisia säätöjä haluttuun suuntaan. Nostalgisen tunnelman saamiseksi coop on luonnollisesti säilytetty sitä tukeviin peleihin, joskin verkkopuoli on jostain syystä unohdettu kokonaan. Toimivan nettikoodin lisääminen ei luultavasti olisi ollut iso homma. Kokoelman julkaisut pystyy myös rajaamaan omien mieltymysten mukaan tähtiarvosanoilla tai vaikkapa genren, iän tai aakkosten mukaan, jolloin lempiräimeet löytyy helpommin. Historiikeille on vielä erillinen pelimuseo, josta löytyy jokaiselle nimekkeelle kansikuvataidetta, pientä infoa sekä usein kieli poskessa tehtyjä anekdootteja. Viimeisenä julkaisu sisältää vielä kätkettyjä lisiä. Tietyn tavoitteen saavuttaminen saattaa avata esimerkiksi yhden yhdeksästä lukitusta pelistä tai tekijöiden haastattelun. Jälkimmäisiä löytyy yhteensä kahdeksan kappaletta.
Nostalgikon ikioma aarrearkku
SEGA Mega Drive Ultimate Collection on hieman oudoista pelivalinnoistaankin huolimatta sisältönsä arvoinen. Tietty peleihin pitää olla erityinen mieltymys jo ajalta, jolloin nämä ilmestyivät, sillä nykysilmin tuhruiset sprite-grafiikat ja kankea käyttöliittymä saattavat aiheuttaa suurimmalle osalle kakomisreaktioita. Hinta-laatu-suhteeltaan reilu neljäkymmentä peliä alle täyden pelin hinnalla on kuitenkin tarjous, josta on paha mennä kieltäytymään. Etenkin, kun moni peleistä on edelleen laadullisesti päteviä.
