Zoinks!
Klassinen piirrossarja Scooby-Doo on hauskuuttanut katsojiaan jo ties kuinka kauan. Kummitusten, hirviöiden sekä muiden pahuuden voimien puuhia ratkova etsiväpoppoo on varmasti monille tuttu, sillä näytettiinhän kyseistä piirrossarjaa jokin aika sitten uusintana myös täällä Suomenkin kamaralla. Unohtaa ei myöskään saa jokin aika sitten ilmestynyttä Scooby-elokuvaa, jonka tähtikatras sisälsi muutamia melko nimekkäitäkin näyttelijöitä. Ei siis ollut kovinkaan suuri yllätys, että koiraetsivän valkokangasseikkailun jälkimainingeissa markkinoille ilmaantuu myös kyseisen hahmon nimeä ja vaihderikasta tarinalinjaa hyödyntävä peli. Piirrossarjan tunnelma onkin saatu peliin ihan mukavasti, mutta Scooby-Doo: Night of 100 Frights on tästäkin huolimatta melko yllätyksetön tasoloikkapeli.
Seikkailu lähtee käyntiin kun Scooby ja hänen ystävänsä Shaggy, Fred, Velma ja Daphne saapuvat Mystic Manorin tummansävyisiin maisemiin tutkiakseen professori Grahamin katoamista. Eipä mene aikaakaan, kun koko poppoo Scoobya lukuun ottamatta katoaa itsekin teille tietämättömille ja sössöttävä tanskandogi joutuu yksin ratkomaan lukuisia ongelmia hirviöitä kuhisevien maisemien keskellä. Vastaan tuleekin monia televisiosarjasta tuttuja viholliskasvoja, mutta tällä kertaa mysteeri ei näytä ihan niin simppeliltä kuin Scooby-tarinoissa yleensä. Tästäkin huolimatta täytyy kuitenkin myöntää, että juoni tihenee loppua kohti sarjalle uskolliseen tyyliin.
Koirankeksejä ja konnankoukkuja
Pelillisesti Night of 100 Frightsin alkuasetelmat ovat melko perinteiset. Pelaajan täytyy keräillä erilaisia esineitä aukaistakseen portteja, etsiä keksintöjä oppiakseen uusia liikkeitä sekä metsästää bonusesineitä mikäli intoa ja aikaa riittää. Välillä nahistellaan pomojen kanssa ja mittaillaan pelaajien nokkeluutta pienten puzzlejen muodossa. Aluksi etenemään pääsee vain muutamaan kenttään, mutta jonkin verran pelattuaan onkin edessä jo melkoisesti tutkittavaa. Pelialueina toimiikin itse Maniac Mansion, sekä sitä ympäröivä kylä puistoineen, kalatehtaineen ynnä muine lukuisine alueineen. Edestakaisin ravaaminen on olennainen osa peliä, mutta suureksi onneksi tätä seikkaa kuitenkin ovat helpottamassa useat teleporttipaikat, joilla pääsee kätevästi sinne minne ikinä haluaakin pelin 3D-maailmassa. Edellytyksenä tietenkin on se, että haluamasi portti on ensin aktivoitu.
Scooby-Doo yhdistelee pelattavuutensa kannalta 3D- ja 2D-elementtejä, mikä silloin tällöin tuokin peliin tuulahduksia hyvistä vanhoista NESin ja SNESin aikaisista tasoloikista. Ikävä kyllä toteutus mättää muun muassa kameraongelmiensa takia, sillä useimmiten Scoobyä saa ohjata sokkona siinä toivossa, ettei edessäpäin vaanisi vaaroja. Kamerakulmaa ei itse valitettavasti pääse säätelemään suuntaan taikka toiseen, mikä on varsin ikävää muun muassa rotkojen etäisyyksiä hahmotellessa. Rotkoon pudotessa tai energian loppuessa peliä jatketaan aina alueen alusta, mutta onneksi pelin 12 kenttää jakautuvat aina useaan pienempään osaan. Tämän ansiosta matkaa ei aina tarvitse aloittaa kovinkaan kaukaa, mutta tokihan pelistä löytyy perinteiseen tasoloikka-tyyliin muutamia hyppelykohtauksia joita saa tahkoa sen verran useaan otteeseen, että ohjaimen pahoinpitelyä saattaa tapahtua paikka paikoin.
Luojalle kiitos, etteivät pelin kontrollit ole yhtä huonosti toteutettu kuin kamerakulmat. Yhdessä ne olisivatkin luoneet hermoja raastavan yhdistelmän, mutta onkin ilo todeta kontrollipuolen olevan kunnossa. Scooby tottelee ohjaimen komentoja uskollisesti ja suurempia ongelmia harvemmin syntyy tällä saralla. Aluksi noin puolet Cuben ohjaimesta on toimettomana, mutta pian loputkin näppäimet joutuvat kulutukseen Scoobyn löytäessä sinne tänne piilotettuja keksintöjä. Näiden avulla hurtta oppii uusia liikkeitä, joilla on tietenkin olennainen osa etenemisen kannalta. Esimerkiksi saappaiden avulla päästään liikkumaan paremmin tahmaisilla alustoilla ja tömähdysliikkeellä painellaan vipuja ovien ja salaisuuksien avaamiseksi. Useimpien vihollisten kimppuun käyminenkin on mahdotonta ennen kuin Scooby saa haltuunsa kypärän päätään suojaamaan. Lisäksi tarvikkeisiin kuuluu muutamia soluttautumisvarusteita, joilla saataisiin itsensä Solid Snake vihreäksi kateudesta. Kyseessähän ovat, luonnollisesti, puputohvelit ja lampunvarjostin!
Uusia ideoita kaivattaisiin
Pelin maisemat ja värimaailma ovat uskollisia piirrettyjen ilmeelle sekä hengelle. Tummansävyiset maisemat onnistuvat usein pitämään hulvattoman asenteensa hauskasti animoitujen hahmojen ansiosta. Graafisesti peli onkin jonkin verran yli keskitason, mutta on sääli etteivät kehittäjät ole turvautuneet cell-shading -grafiikkateknologiaan. Sillä oltaisiin saatu helposti lisättyä piirrossarjan tunnelmaa mukaan, mutta hyvä näinkin. Varsinkin hahmot ovat mallinnettu uskollisesti esikuviaan vastaaviksi eikä niiden animaatiossakaan ole valittamista. Itse Scooby ilmeilee juuri sillä veikeällä tavalla kuin televisioruudussakin, sekä myös muut hahmot tunnistaa helposti heidän eleistään ja liikkeistään. Pelin yleisilme toimii mukavasti, vaikka suurempia yllätyksiä ei tällä saralla ilmenekään. Kokonaisuutta kuitenkin piristää huomattavasti se, ettei ruudunpäivitys juurikaan laske missään vaiheessa peliä. Äänimaailmassa on myös otettu huomioon sarjalle ominaiset piirteet. Tuttujen hahmojen ääninäyttelijät on saatu mukaan kuvioihin ja dialogin laatukin on kohdallaan - varsinkin Scoobyn ja Shaggyn huulenvääntö saa virneen naamalle aina silloin tällöin. Myös erilaiset ääniefektit ovat esinauruja myöten suoraan kuin piirretystä ja musiikitkin ovat mukiinmenevää kuunneltavaa. Melodioita on useita, joten vaihtelua riittää ja onpahan mukana myös hiukan synkempiäkin sävelmiä pirteän rallatuksen ohella.
Vaikka Night of 100 Frights pohjautuukin piirrettyyn, se ei tarkoita pelin kohdeyleisön olevan pelkästään lapset. Itse asiassa pelin muutamat kohtaukset saattavat jopa säikäyttää pienimmät taapertajat, sillä näin kävi myös vähän vanhempienkin henkilöiden keskuudessa. Hyvänä esimerkkinä toimii kaapeista tai muista paikoista yllättäen ilmaantuvat hirviöt. Vaikeustasoa ei voi vielä alkupäässä vaikeaksi sanoa, mutta mitä pidemmälle peli etenee, sitä vaikeammaksi peli muuttuu - aivan kuten pitääkin. Pelissä kuitenkin jäädään harvemmin junnaamaan paikalleen pidemmäksi aikaa, lukuun ottamatta muutamia hyppelykohtauksia.
Scooby-Doo: Night of 100 Frights on perinteinen tasoloikka, niin hyvässä kuin pahassa. Tuttua kaavaa seurataan sokeasti, eikä se juurikaan yllätä pelaajiaan missään vaiheessa. Uudet ideat ovat harvassa, mikä on harmi, sillä potentiaalia olisi ollut vaikka mihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei pelin parissa viihtyisi. Se on pikkuhauskaa puuhaa niin kauan kuin pelaajilla riittää intoa ja Scooby-Doo -lisenssiä on käytetty paremmin kuin voisi aluksi luullakaan. Mikäli siis tasoloikista sattuu pitämään ja kaikki muu on jo kokeiltu, on Scooby ainakin testaamisen arvoinen. Valitettavasti pelin muutamat ongelmat estävät sitä nousemasta GameCuben tasohyppelyiden kärkeen, mutta yritystä kuitenkin on ollut, sitä ei voi kiistää. Loppujen lopuksi pientä hiomista oltaisiin siis tarvittu, kuten myös jotain millä erottua massasta.
