Robotit lanaan
Mega Man on kiistatta yksi kaikkien aikojen suosituimmista videopelisankareista. Vuosikymmenien saatossa jo useissa kymmenissä peleissä esiintynyt Capcomin luoma superhahmo on pelastanut maailman useaan otteeseen, lähettänyt muutama tuhat robottia takaisin kokoonpanotehtaalle ja loikkinut siinä sivussa enemmän kuin lääkäri määrää. Sarjan konsepti on säilynyt pitkään lähes muuttumattomana, mutta viime vuosien aikana julkaistut Mega Man-pelit ovat valitettavasti olleet sekä laadullisesti että taloudellisesti melkoisia floppeja. Japanissa ei jostain syystä ole onnistuttu saamaan tätä etenkin 8-bittisten konsolien aikaista johtotähteä entisaikojen loistoonsa. Surullisia esimerkkejä sarjan laskusuunnasta löytyy etenkin PlayStationilta, jolle julkaistut useat saagan pelit on leimattu lähinnä halpamaisiksi rahastuksiksi.
Positiivisiakin poikkeuksia onneksi löytyy. Game Boy Advance on lyhyehkön elinkaarensa aikana saanut osakseen lukuisia laadukkaita Mega Man-titteleitä, jotka on otettu yllättävän hyvin vastaan sarjan miljoonien fanien toimesta. Peruskaavasta poikkeavina tuotoksina esiin nousevat etenkin kaksi Euroopassa GBA:lle julkaistua Mega Man Battle Network -titteliä, joissa on mukana täysin uusia vuoropohjaisia taisteluita ja täten ripaus aidon roolipelimaista toimintaa. Soppaa on lisäksi sekoitettu sopivalla juonenkuljetuksella. Aitojen hittien elkeet täyttävä Battle Network -kaksikko on saamassa pian seurakseen kolmannen osansa, mutta tämän lisäksi Capcom hämmentää rahastuskeittoa vielä muutamalla muullakin Mega Man-universumiin sijoittuvalla tittelillä. Näistä yksi on Mega Man Zero, joka merkitsee paluuta takaisin sarjan juurille muutaman uuden mielenkiintoisen idean voimin.
Tuttu keitos parilla uudella aineksella
Tarinankerronta hoidetaan aidon japanilaismaiseen tyyliin. Ongelmia on jälleen ilmaantunut universumissa, ja epätoivoinen Dr. Ciel onkin herättänyt pelin päähahmona toimivan Zeron satavuotisilta nokosiltaan. Mega Man X:n pahiksena paremmin tunnettu uusi sankari on pitkähkön unensa aikana muuttunut hyväksi ja nyt hänen tehtävänään on pelastaa reploidit uuden pääpahiksen "X":n yrittäessä samalla laittaa kapuloita rattaisiin. Maailmanvalloitushan on ilkeillä vastustajilla jälleen mielessä ja pelaaja lähteekin sankarilliseen taisteluun yksin koko maailmaa vastaan.
Yksinpelikampanja käydään läpi tehtäväpohjaisten tasojen kautta. Ennen jokaista kenttää Zero voi kävellä ympäri tukikohtaansa, jutella ihmisille, napata muutamia lisätavaroita ja tallentaa pelinsä. Varsinaisiin tehtäviin lähdettäessä pelaajalle tehdään heti selväksi, että päähahmo on periaatteessa standardi Mega Man uudella Cyber-Elf-apumoodilla varustettuna. Tämä sarjalle uusi tuttavuus on eräänlainen ohjelma, jossa on neljä eri toimintoa. Pelaaja voi Elf:ien avulla parantaa terveyttään tai ominaisuuksiaan. Lisäksi käyttöön voi ottaa ylimääräisen boostin ja esimerkiksi ajan hetkeksi kokonaan pysäyttävän tilanteenmuuttajan. Näiden apuominaisuuksien käyttö on ideana mielenkiintoinen ja sen opittuaan vaikeahkojen kenttien läpäiseminen osoittautuu huomattavasti luultua helpommaksi hommaksi. Heti alussa pelaajalla ei kuitenkaan Elfejä käytössään ole, vaan sankarimme täytyy ensin löytää niitä kenttiin piilotettuina salaisuuksina. Silloin tällöin näitä apuvärkkejä ilmestyy myös omaan tukikohtaan, kunhan seikkailussa etenee tiettyyn vaiheeseen. Oikein käytettynä Cyber-Elfit ovat toimiva uudistus, jota ilman Mega Man Zero ei totta puhuen toisi sarjaan mitään uutta.
Vanhaa tutunoloista yleistunnelmaa korostavat myös sivuttainrullaavat kaksiulotteiset tasot. Kentät etenevät tasaisesti jyskyttävän junan tavoin kohti lopullista päämääräänsä ja aina silloin tällöin vastaan tulee väliloppuvastus tai pari. Jokaisella normaalia isommalla vihulaisella on omat heikot puolensa. Pelaajan tehtävänä onkin käyttää mukana olevia elementtisiruja hyväkseen saadakseen taisteluissa parhaan mahdollisen lopputuloksen. Aitoon Pokémon-tyyliin tuli voittaa jään, jää voittaa salaman ja salama taas vastaavasti voittaa tulen. Oikean yhdistelmän löytäminen on elintärkeää pelin etenemisen kannalta. Käsikonsolia pitelevän wannabe-sankarin onkin löydettävä oikea yhdistelmä, tai muuten seinä tulee helposti vastaan. Tätä tunnetta edesauttaa myös huippuunsa nostettu vaikeusaste. Capcomin omien mainosten mukaan Zero on vaikein Mega Man -peli ikinä ja omien kokemusteni pohjalta voin sanoa, että yhtiössä ei todellakaan valehdella. Onneksi kokonaisuus on tarpeeksi addiktiivinen ja hauska. Muutamaan otteeseen GBA tekisi toki mieli heittää seinään, mutta useimmiten kuolon koittaessa pelaaja on heti valmis yrittämään uudelleen. Tämä on oiva osoitus pelisarjan edelleen suuresta vetovoimasta.
Vaikea, mutta palkitseva kokonaisuus
Kokonaisuus huokuu laatua. Loppuun asti mietitty taiteellinen toteutus tekee Mega Man Zerosta yhden Game Boy Advancen tyylikkäimmistä peleistä tähän mennessä. Näppärästi käytettävä väripaletti, muutama hieno erikoisefekti ja nätisti piirretty mielikuvitusta pursuava japanilaisvaikutteinen pelimaailma luovat kaikki kuvan huolitellusta yleisilmeestä. Samaa voi sanoa myös taidolla piirretyistä ja animoiduista sprite-pohjaisista tasoja kansoittavista pelihahmoista. Kevyen anime-elokuvamaista yleistunnelmaa korostaa myös fiilistä kohottava nopeatempoinen taustamusiikki, joka hoitaa oman leiviskänsä vakaalla ammattitaidolla. Silloin tällöin kuultavat pienet puhesamplet ja kotikonsolimaiset ääniefektit luovat yhdessä komean kirsikan upean audiovisuaalisen kakun koristeeksi.
Visuaalisesta ja auraalisesta herkuttelustaan huolimatta Mega Man Zero ei sovellu kaikille. Peli on suorastaan tuskallisen vaikea. Tasoissa eteneminen vaatii loppumatonta kärsivällisyyttä etenkin, kun tallentamaan pääsee vain jokaisen läpäistyn kentän jälkeen. Capcomin robottitehdas on käynnyt ylikierroksilla, sillä vihollisia lappaa päälle loppumattomalla syötöllä. Pientä helpotusta tuovat kenttien varrelle ripotellut energiapaketit, mutta nekin tarjoavat vain ohikiitävän hengähdystauon jatkuvan toiminnan keskellä. Useimmat meistä tuskin nauttivat Mega Man Zerosta täysin siemauksin. Turhautumiskynnyksen ja ylihaasteellisen kokonaisuuden unohtaen Zero voisi helposti olla yksi kaikkien aikojen parhaista sarjan titteleistä. Tälläisenään kyseessä on kuitenkin "vain" loistava seikkailu, jonka annista pitävät vain Mega Manin vannoutuneimmat ystävät ja haasteellisista kokemuksista pitävät hardcore-pelaajat. Capcom on osoittanut, että Mega Manissa on yhä voimaa vaikka millä mitalla. Toivottavasti yhtiön tulevat julkaisut ovat kuitenkin vaikeusastekertoimensa osalta tasapainotetumpia kokonaisuuksia.
