Entinen True Crime: Hong Kong on nyt ulkona nimellä Sleeping Dogs. Julkaisijavaihdoksen tuoma lisäaika on selvästi tehnyt pelille vain hyvää. Avoimen maailman rikostarina ei ehkä voita palkintoja omaperäisyydessä, mutta suoraviivaisuus ja selkeys tekevät juonesta helposti seurattavan. Sleeping Dogs ei ole yhtä vakava kuin Grand Theft Auto, muttei myöskään yhtä överiksi vedetty kuin Saints Row.
Kliseinen tarina toimii
Sleeping Dogsin lähtökohdat ovat suorastaan masentavan kliseiset jokaiselle, joka on pelannut paljon avoimen maailman rikospelejä. Vajaa kolmikymppinen poliisi Wei Shen soluttautuu Hong Kongin järjestäytyneisiin rikollispiireihin eli triadeihin. Aikaa myöten hän kohoaa hierarkiassa joutuen jatkuvasti tekemään tekoja, jotka pakottavat hänet miettimään omaa identiteettiään poliisina. Samalla matka rikollisuuden syövereihin muuttuu alati henkilökohtaisemmaksi. Peli etenee hyvin tarinavetoisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että tehtäviä aukeaa hiljalleen sen mukaan, miten pitkälle päätarinassa on päässyt etenemään. Pelaaminen on tyypillistä kaahaa, tappele ja ammu -osastoa, mutta onnistunut dialogi ja tarinankuljetus yhdessä tekevät tapahtumien seuraamisesta mielekästä. Monivaiheisten missioiden välissä on tallennuspisteitä, mutta liian harvassa. Onneksi tämä muodostuu ongelmaksi vain ajoittain, sillä peli ei ole erityisen vaikea.
Tehtäviä on kolmea päätyyppiä. Poliisitehtävät ovat pitkälti samaa kuin triaditehtävätkin, mutta kumpikin kasvattaa omaa kykypuutaan. Kolmantena tulevat face-tehtävät, joiden suorittaminen antaa Wei Shenille etuja sosiaalisen piirin laajenemisen muodossa. Hän voi esimerkiksi ostaa autoja mustasta pörssistä hieman halvemmalla tai soittaa paikalle uuden kärryn pelkällä puhelinsoitolla. Hahmonkehitys on sidottu varsin tiukasti tehtävien suorittamiseen, vaikka jotain pientä saa myös kaupunkiin piilotettuja tavaroita keräilemällä. Erilaisten hanttihommien tekeminen kannattaa, koska taistelu- ja ajokykyjen karttuessa kokemus muuttuu helpommaksi. Osansa on toki silläkin, että ajan kuluessa oppii paremmin hyödyntämään pelin antamia työkaluja.
Enemmän nyrkkiä kuin luotia
Muista lajityypin peleistä poiketen taistelujen pääpaino on rehellisissä turpasaunoissa. Taistelumekaniikka muistuttaa eräänlaista Batman: Arkham Asylumin ja Assassin’s Creedin hybridiä. Tärkeintä ei ole silmitön nappien hakkaaminen, vaan oleellista on liikkeiden ajoitus ja ennen kaikkea vastaiskujen hyödyntäminen. Ympäristöä voi ja kannattaa hyödyntää: vihulaisen pään tunkeminen tuulettimeen on paitsi hauskaa, myös kokemuspisteitä kartuttavaa. Tulitaisteluihin päästään varsin myöhään, ja kolmannen persoonan räiskintä muistuttaa vahvasti Unchartedia. Toisin sanoen homma toimii, mutta ampuminen on varsin staattista ja hidasta verrattuna nyrkkitappeluihin. Toisaalta lienee ihan uskottavaa, että tuliaseet muuttavat taisteluiden luonnetta merkittävästi.
Kaupunki on valoisan ja elävän oloinen. Hong Kongissa on vasemmanpuoleinen liikenne, joka on mallinnettu peliin uskollisesti. Tämä on omiaan aiheuttamaan tahatonta komiikkaa vielä usean tunnin pelaamisen jälkeen. Ajo-ohjeet piirtyvät ylälaidan pikkukarttaan hyvin, ja kourallinen radiokanavia huolehtii ajoviihteestä. Kaupungilla kruisaileminen on yksinkertaisesti kivaa. Äänimaailma tukee kaupunkimaista tunnelmaa olematta kuitenkaan liian korviin pistävä. Ääninäyttely ei ole erityisen loistavaa, muttei se pääse ärsyttämäänkään.
Kertakäyttöinen, varma pelikokemus
Sleeping Dogs on yhden pelaajan kokemus, eikä kaverien kanssa olla tekemisissä muuta kuin kaikenlaisten tilastojen muodossa. Pitkälti tämän vuoksi peli on kertakäyttöinen. Sleeping Dogsia voi kuitenkin suositella niille, jotka eivät ole vielä saaneet yliannostusta avoimen maailman rikospeleistä.
Galleria:
