Eläimellistä menoa
Noin vuosikymmen sitten ensiesiintymisensä 16-bittisellä Megadrivellä tehnyt Sonic the Hedgehog on kiistatta yksi videopelihistorian merkittävimpiä maskotteja. Valoakin nopeampi sinisävytteinen vauhtisiili ravasi nopeasti tiensä niin kriitikkojen kuin pelaajienkin sydämiin. Turbosankarin voittokulun aloittanut, miljoonia kappaleita myynyt Hedgehog-trilogia, sai pian seurakseen ison tukun uusia Sonic-pelejä ja tähän päivään mennessä Segan oma supersankari on tehnyt lukuisia Mario-tyylisiä cameorooleja mm. lautapelissä ja jopa flipperissä. Tuoreimmat sarjan tuotokset ovat kuljettaneet siiliystäväämme kolmiulotteisempaan suuntaan, mutta Sonicin sydän on aina ollut kaksiulotteisessa maailmassa. Tästä oivana osoituksena on GBA:n elinkaaren alkuaikojen iloksi ilmaantunut Sonic Advance, joka eräänlaisena sivuprojektina yllätti monet tuoreella otteellaan. Vanhoja Megadrive-klassikkoja surutta kopioinut tuotos oli taloudellinen menestys, joten jatko-osa työnnettiin liukuhihnalle suhteellisen nopeassa tahdissa.
Sonicin uusin seikkailu rakentuu saagan pääpahiksen, Dr. Robotnikin, tuoreimpien toilailujen ympärille. Tällä kertaa huvittavalla ulkomuodolla varustettu pallopää on kaapannut sankarimme ystävät ja vanginnut heidät syvälle valtakuntansa uumeniin. Siinä ohessa myös Eggmaniksi kutsuttu roisto on napannut kaikki maailman eläimet ja muuttanut nämä verenhimoisiksi roboteiksi. Käveleviä öljykanistereita vältellen sankarimme on nyt lähdettävä seikkailuun ja ravattava maailmasta toiseen estääkseen Robotnikin koko universumin valloitukseen tähtäävät hankkeet.
Tätä suoritettaessa pelaajalle käy nopeasti selväksi, että Sonic Advance 2 liikuskelee uskomattoman kaavamaisilla linjoilla. Riemua ei herätä tieto, jossa seitsemän mukana olevaa maailmaa paljastuvat vain kahden alueen mittaisiksi pyrähdyksiksi. Muutaman minuutin mittaiset tasot eivät myöskään ole mitään vaikeuden huipennuksia. Näin yksinpelikampanjan seilaa läpi korkeintaan muutamassa illassa. Onneksi elinkaarta on pidennetty lukuisilla mukaan ängetyillä pelimuodoilla. Heti alussa saatavilla ovat pääpeli, time attack ja kahden pelaajan moninpelikisailu. Ahkeralla tahkoamisella on myös mahdollista aukaista ylimääräinen kenttä, viides pelattava hahmo, äänitesti, sekä loppuvastuksien ympärille rakentuva time attackin versio.
Todelliseksi arvoa nostavaksi elementiksi nousevat kuitenkin mukaan laitetut vaihtoehtoreitit. Kaaosjalokivien keräilyyn suunnatuissa tasoissa tavoitteena on selvitä maalilinjalle asti mahdollisimman monta rinkulaa mukanaan. Tällä kertaa homma toimii saumattomasti, sillä tasojen eri maskoteilla tapahtuvaa uusintapeluuta rohkaistaan tekijöiden toimesta. Moneen eri suuntaan versoavat kenttäkokonaisuudet tarjoavatkin tarvittavaa vaihtelua ja rohkaisevat pelaajaa etsimään niihin piilotettuja salaisuuksia. Menoa piristää entisestään mukana oleva Chao Garden, joka on taskukonsolimuotoon väännetty kopio GameCubella nähdyn Sonic Adventure 2:n vastaavasta moodista. Tämä jalokivien keräämisellä avattava chao-otuksien kasvatuskoulu mahdollistaa mielenkiintoisesti myös omien lemmikkien siirtämisen kotikonsolipeliin GC/GBA-linkkikaapelin ystävällisellä avustuksella.
Vauhtia ja vaarattomia tilanteita
Menoa säestävä vauhti on menestyksekkäästi pyritty pitämään tallella Sonicin toisessa GBA-seikkailussa. Korkkiruuvit, silmukat, nopeutta lisäävät turboalustat ja muut vastaavat elementit seuraavat toisiaan lähes loppumattomalta tuntuvana jonona. Visuaalisilta näytöiltään peli onkin vankkaa jälkeä. Tasosuunnittelu on saumatonta, eikä pelaaja koe turhautumisen hetkiä valtavasta nopeudesta huolimatta. Viholliset tulevat vastaan suvantokohdissa, eivätkä putkahda hahmon kulkureitille ilman ennakkovaroitusta. Kenttien lopussa kohdattavissa loppuvihollisissakin on haettu uudenlaista lähestymistapaa. Tällä kertaa vastaan asettuvat monsterit kohdataan liikkeessä. Näin edellisten Sonic-pelien rajoitetuissa tiloissa käytävät kamppailut saavat vähitellen jäädä historiaan. Uusi systeemi toimii moitteetta, mutta sen sisäistämiseen pitää käyttää aikaa.
Valikoissa ja pelin aikana raikuva rokki ja teennäiset ääniefektit eivät herätä suurempia tunteita. Siitä huolimatta Sonic Advance 2 tekee kunniaa aiemmalle versiolle olemalla suhteellisen saumaton jatko-osa. Yllätyksiä tai pitkäikäisyyttä se ei liiemmin tarjoa, mutta uusintapeluuarvoa ja vauhtia mukana on juuri sopivassa mittasuhteessa. Avattavat ominaisuudet ja klassista tunnelmaa huokuva kaksiulotteinen pelattavuus tuovat fanien mieleen menneiden aikojen Hedgehog-klassikot. Vanhoja partoja ilahduttaneekin tieto siitä, että sinisen vauhtisiilen juuret eivät vielä ole painuneet unholaan. Maskotin keskinkertaiset 3D-seikkailut unohtuvatkin nopeasti, kun Sonic palaa takaisin kuosiinsa toisen Advance-version myötä.
