Pidätkö Sonic-siilin ja hänen kumppaniensa tähdittämistä peleistä yli kaiken? Jos vastauksesi on kyllä, voi Sonic Boom olla juuri sinua varten. Entä haluatko videopelisi viimeisteltyinä ja viihdyttävinä? Mikäli nyökkäilet vastauksena, niin kannattaa sinisen siilin uusimman pelin ostamista harkita kahdesti.
Big Red Button Entertainmentin Wii U:lle kehittelemä Sonic Boom: Rise of Lyric on varustettu hyvällä idealla, mutta lopputulos jää kauaksi parhaasta A-ryhmästä.
Pum!
Kahteen peliin ja yhteen animaatiosarjaan ulottuva Sonic Boom -maailma esittelee tutut hahmot uusilla ulkoasuilla. On venytettyjä raajoja, varustevöitä, kaulaliinaa ja urheiluteippiä, joiden kaikkien on tarkoitus ilmaista jotain osa-aluetta hahmojen luonteesta tai kyvyistä. Esimerkiksi punavärinen Knuckles muistuttaa nyt ulkomuodoltaan kehonrakentajaa, joten hahmon tehtävänä on luonnollisesti toimia joukkion muskelina.
Pelityypiltään Rise of Lyric on 3D-tasoloikka. Omaa sivumakuaan antavat pomotaistelut ja toiminnallisemmat osuudet, joissa joko pingotaan tuhatta ja sataa tai ohjataan erilaisia ajoneuvoja. Suurin osa ajasta kuluu kuitenkin pelimaailman tutkimiseen tasoloikan merkeissä.
Ohjattavaksi saadaan neljä hahmoa, joista jokaisella on omat erikoiskykynsä. Sonicin, Tailsin, Amyn ja Knucklesin välillä pääsee valitsemaan useimmiten vapaasti, paitsi kun peli hajottaa tiimin kahtia tietyissä kohdin seikkailua. Tällöin valikoidaan toinen tarjolla olevista hahmoista ja suunnataan eteenpäin tämän kyseisen sankarin erikoiskykyjä käyttäen. Erikoisominaisuudet vaihtelevat Amyn triplahypyistä Tailsin ilmassa leijumiseen. Nämä taidot on huomioitu kenttäsuunnittelussa, sillä tarjolla on reilusti mahdollisuuksia käyttää niitä hyödyksi.
Pelimaailmaa tutkittaessa päästään vähän väliä mätkimään robottipahiksia palasiksi. Jokaisella sankarilla on hieman erilaiset taisteluliikkeet, mutta loppujen lopuksi ne eivät suuremmalti eroa toisistaan.
Ryskis!
Tähän asti peli kuulostaa ihan mukavalta. Missä sitten mennään metsään? Monessakin asiassa, joista ensimmäisenä pistää silmään nimikkeen hiomattomuus. Seikkailun varrella vastaan tulee bugeja, toistoa ja ongelmia ruudunpäivityksen kanssa. Läpipeluun aikana kohdatut bugit eivät olleet kriittisiä, eivätkä ne koskaan pakottaneet lopettamaan pelisessiota kesken. Esimerkiksi hahmon jäädessä jumiin seinän ja aarrearkun väliin, selvisi tilanteesta vaihtamalla toiseen pelattavaan sankariin. Myös graafinen ilme on kaukana konsolin parhaimmistosta.
Sonicin ollessa kyseessä kuvittelisi juoksuosuuksien olevan nimikkeen viihdyttävintä ja toimivinta aluetta. Pinkominen tuhatta ja sataa spiraaleiksi ja monenlaisiksi kiemuroiksi kääntyvillä teillä on kyllä periaatteessa hienoa, mutta toteutus ei sitä ole. Ongelmaksi äityy ruudunpäivitys, joka ottaa etenkin juoksukohtauksissa osumaa. Meno on pahimmillaan, käytännössä koko ajan, todella nykivää. Tämä on erittäin harmillista, sillä nämä kohtaukset ovat käytännössä ainoat tilanteet, joissa hahmojen meno yltyy edes hitusen nopeammaksi. Pelaamiskelvottomiksi juoksuputkia ei voi kutsua, etenkään koska nämä osuudet ovat vaikeustasoltaan asteikon helpommasta päästä.
Pienenä, mutta erikoisena asiana myös vaihto pelitilanteen ja välivideoiden välillä on onnistuttu munaamaan. Välillä videot alkavat kesken hahmojen välisen dialogin, jolloin loppuosa puheesta jää kuulematta. Hätä ei ole kuitenkaan aivan tämän näköinen, sillä klipin loppuessa päästään näet kuulostelemaan tavu tai kaksi tuosta katkenneesta lauseesta.
Mukkelis makkelis!
Sonic, Tails, Amy ja Knuckles ovat äänessä pelissä jatkuvalla syötöllä. Hahmot kommentoivat jokaista mahdollista pelimaailmasta löytyvää puzzlenpoikasta, napinpainallusta, hyppyriä ja hyppyalustaa. Toistuvasti. Jatkuva mukahauska huutelu saa pelin edetessä ärsytysmittarin kirimään kohti kaakkoa. Jos dialogissa lauseet ”Katso, ramppeja!” ja ”Hei, voimme käyttää niitä ramppeina!” seuraavat toisiaan, ei muulta hahmojen väliseltä jutustelulta voi odottaa paljoa.
Taistelu robotteja vastaan on isossa osassa peliä, sillä peltiheikkejä ui liiveihin sankoin joukoin. Tappelu on ideana kelvollinen, mutta toteutus ontuu. Mätkintä on nimittäin tylsää, vaikka tarjolla onkin neljä hahmoa kenen roolissa vahinkoa päästään jakamaan. Ainoana muista tappelijoista edukseen erottuu Tails-kettu, joka käyttää aseistuksenaan pitkän matkan asetta ja pieniä robotteja. Taistelua on kuitenkin paljon, eikä se matkan varrella liiemmin kehity. Robottiruttuset tulevat vastaan aaltoina, eikä eteneminen ole mahdollista ennen kuin jokainen pahis on muutettu metalliromuksi. Viimeistään tämä vie kaiken ilon tappeluista. Ongelmaksi kehkeytyy myös kameran hallinta, sillä kuvakulmaa ei pysty taistellessa hallinnoimaan oman mielen mukaan. Kun kameran ulottumattomissa on nippu vihulaisia, hyökkääminen oikeaan suuntaan on välillä tuurinkauppaa. Mätkintäkohdat kaipaisivat lisäksi mahdollisuutta keskittää kamera tiettyyn viholliseen tai edes siirtää kuvakulma ohjattavan hahmon taakse napinpainalluksella.
Energiamittarina Sonic Boomissa toimivat tutut ja turvalliset renkaat, joita on siilin tähdittämissä peleissä tavattu alusta lähtien. Kentät ovat näitä rinkuloita pullollaan ja sadan maksimi tulee jatkuvasti vastaan. Tämä on omiaan helpottamaan pelin vaikeustasoa matalalle, eikä renkaiden loppumisesta rokoteta käytännössä lainkaan. Jos kuolema korjaa vihollistappeluissa, tiputetaan pelaaja takaisin tilanteeseen samoin tein 30 renkaalla varustettuna. Mikäli tasoloikatessa tipahtaa rotkoon tai kuolee muuten, löytää pelaaja itsensä kyseisen osuuden alusta. Nimikettä ei voi siis kovin haastavaksi haukkua.
Isoin miinus koko paketissa on sen keskivertoinen ankeus. Seikkailu tuntuu tylsältä, eikä meininki missään vaiheessa tempaa mukaansa. Jatkuvat taistelut alkavat maistumaan pakkopullalta ja hahmojen elämöinti ottaa aivoon. Vetoapua ei saa nimikkeen tarinasta, jonka voi sivuuttaa olankohautuksella. Saman kohtalon kokee valitettavasti myös tarinan pääpahiksena toimiva Lyric-käärme, joka esittää kovin perinteisen ilkimyksen roolin.
Plussapuolena mainita voi taustalla soivat musiikit, jotka vaihtelevat kohtuullisen elokuvamaisista sävellyksistä perusmainioihin renkutuksiin. Yhtäkään niistä ei tule hyräiltyä nukkumaan mennessä, eivätkä ne joka hetki sovi värikkäisiin pelimaailmoihin, mutta ne ovat muuten varsin mallikkaita tuotoksia.
Mökäboom!
Tarinamoodia voi pelata yksin tai kaksin. Kahden hengen kesken seikkailtaessa Wii U:n GamePad-ohjain pääsee oikeuksiinsa. Yksi pelaaja voi ohjata omaa sankariaan töllöttimen ruudulta, kun toinen käyttää GamePadin omaa näyttöä. Kun toinen hahmoista pääsee välipisteeseen tai seuraavaan huoneeseen, putkahtaa taaemmaksi jäänyt hahmo toisen seikkailijan viereen. Kaksinpeliä vaivaa kuitenkin soolona pelaamisesta tutut ruudunpäivitysongelmat ja nykimiset toimintaosuuksissa, joten nautinnoksi kaksin seikkailua ei voi kutsua.
Tarjolla on lisäksi 2-4 pelaajan moninpelimuotoja, joissa taistellaan, etsitään kristalleja taistellen ja pyöritellään palloa pisteiden toivossa. Näistä saa hupia hetkeksi, sillä moodeihin on ympätty pieniä jippoja, jotka olisivat piristäneet myös tarinapuolen seikkailua.
Kokonaisuutena Sonic Boom: Rise of Lyric on hiomaton, osittain puuduttava ja tekohauska. Mikäli pystyt katsomaan näiden miinuspuolien ohitse, niin pystynet nauttimaan pelistä. Nuorempi yleisö, jolle animaatiosarja lie suunnattu, voi tykästyä seikkailuun enemmän. Kovin laadukkaaksi maailman nopeimman siilin uusinta tuotosta ei voi silti kehua.
