Ubisoftin The Crew asettaa kovia tavoitteita itselleen. Kaahausgenren uusin tulokas haluaa paitsi tarjota MMO-roolipelimäisen kokemuksen kumipyörien päällä, mutta myös mallintaa temmellyskentäksi koko Yhdysvallat. Tekijätiimille laajat avoimen maailman kruisailut ovat tuttuja: taustalla häärää nimiä mainion Driver: San Fransciscon takaa sekä vähemmän loisteliaan Test Drive: Unlimitedin kehityskööriä. Vaikka useamman kokin keitoksena syntyy pääosin kelvollista soppaa, saattaa etenkin yhteisöllistä kokemusta odotelleiden keskuudessa näkyä happamiakin ilmeitä.
Juu es ei
Parhaiten The Crew onnistuu tavoitteessaan tarjota kiinnostava läpileikkaus Yhdysvalloista. Vaikka temmellyskenttää riittää uskomattoman laajalti, on yksittäiset reititkin saatu täyteen luonnetta. Autenttinen rapakon takainen tunnelma huokuu vakuuttavasti ruudusta läpi. Tärkeimmät televisiosta tutut maamerkit voi bongata enemmän tai vähemmän oikeilta kohdiltaan. Suurimmat kaupungit muistuttavat esikuviaan, ainoastaan mittakaava on ymmärrettävästi pienentynyt. Eniten karsintaa tapahtuu metropolien välisillä siirtymä-alueilla, mutta rannikolta toiselle ajamiseen saa silti varata todella paljon aikaa. Maisemat vaihtuvat sopivaan tahtiin kunnollisen road trip -tunnelman saavuttamiseksi ja kyllästymisen ehkäisemiseksi. Yksittäisiin kisoihin upotetaan usein käsikirjoitettuja elementtejä, kuten metsäpaloja tai lentokoneiden ylilentoja, jotka elävöittävät kokemusta.
Kartta on aluksi jopa häiritsevän tuttuun Ubisoft-tyyliin pääosin sumun peitossa. Maailmaan on jopa piilotettu julkaisijalle tyypillisiä tutka-asemia, joita bongaamalla ympäristön saloja raotetaan lisää. Onneksi näiden avaaminen ei kuitenkaan muodostu samalla tavoin puolipakolliseksi askareeksi kuin Assassin’s Creedeissä tai Far Cryissä, sillä lähiseudun kiinnostavat objektit ilmestyvät kartalle pelkästään uusia reittejä ajamallakin. Tekemistä hiekkalaatikolla riittää: suorittamalla juonitehtävien ohella lukemattomia lyhyitä ajohaasteita on mahdollista parantaa kulkineensa ominaisuuksia. Kymmenet autonraatojen kerättävät osat sekä sadat kompakteja infopaketteja tarjoilevat maamerkkikohteet takaavat viimeistään suorittamisähkyn, mikäli kaiken mielii kerätä.
Kaupunkien lentokentät ja juna-asemat toimivat oivallisina apureina uusille alueille nopeasti siirryttäessä. Lisäksi jo ajetuille osuuksille voi teleportata käytännössä vapaasti, mikä helpottaa kiitettävästi elämää. Hanakasti ohjastava navigaattori pitää viimeistään huolen, että oikeaan kohteeseen löytämistä ei tarvitse liiemmin murehtia. Kiltisti juonta seuraamalla Amerikan valloitus etenee itärannikolta alue kerrallaan kohti Tyynenmeren maisemia, mutta mikään ei estä samoilemasta vapaasti oman mielensä mukaan. Runsaasta dialogista ja lukuisista välivideoista huolimatta kliseisen kostokertomuksen anniksi jää lähinnä tarjota näennäinen syy seuraavaan kohteeseen siirtymiselle.
Epätasaista jälkeä
Hartaudella luodun temmellyskentän vastapainona pelin muut osa-alueet täyttävät niille asetetut odotukset vaihtelevammalla menestyksellä. Etenkin verkko-ominaisuudet jäävät kauas etukäteen luvatusta saumattomasta yhteisöllisyydestä. Maailmassa satunnaisesti tavatut ihmiskuskit ovat vielä kymmenen pelitunnin jälkeen laskettavissa kahden käden sormilla, joten orgaanisesta online-kokemuksesta puhuminen menisi liioittelun puolelle. Vaikka neljän hengen kaveriporukoissa päästään ottamaan mittaa muista jengeistä, seuran puute laimentaa innon nopeasti. Uratilan kisoihin voi niin ikään pyytää kartalla kurvailevia kuskeja tuekseen, mutta ulkopuolisen ilmaantuminen sessioihin on hyvin epätodennäköistä.
Yskähtelyt jatkuvat perinteisempien moninpelikisojen puolella. Haun pystyy käynnistämään yksinpelin taustalle keräämään porukkaa kasaan, mikä on periaatteessa hyvä oivallus. Kuitenkin käytännössä varsinaiseen verkkokisaan pääsemisen mahdollisuudet lähentelevät nollaa. Ilmeisen ontuvan pelaajahaun ohella startin esteeksi muodostuvat tiukoiksi asetetut ehdot, kun kumia ei päästetä polttamaan ennen kuin viimeinenkin kuskinpaikka täyttyy. Tuhottoman pitkien odotusaikojen vuoksi joku kyllästyy vääjäämättä vartomaan kahdeksatta kisaajaa, ja turhauttava oravanpyörä on valmis. Kehno verkkotoimivuus harmittaa The Crew:n kohdalla keskimääräistä kaahailua enemmän. Menopelien kehittäminen nostetaan tärkeään rooliin, joten muita vastaan kisaaminen olisi erinomaisen miellyttävä tapa kartuttaa kokemuspisteitä.
Kun risuja jaetaan, ansaitsee vaikeusasteen tasapainotus erityismaininnan. Suurimmat ärsytyksen aiheet koetaan Raid-tapahtumissa, joissa pyritään tuhoamaan vastustajan auto aikarajan puitteissa. Samantasoisella kalustolla pakenevan tyypin metsästys pitkin maita ja mantuja kauniisti sanottuna turhauttaa. Kuminauhaefektin vuoksi hyvät suoritukset palkitaan yleensä entistä nopeammin erkanevalla roistolla. Useimmiten Raidit päättyvätkin puolivahingossa onnistumiseen, kun tekoäly jarruttelee odotellessaan harhautunutta pelaajaa. Normaaleissa kisoissa kuminauha on niin ikään läsnä, mutta ei sentään aiheuta yhtä lailla harmaita hiuksia.
Kruisailun ystäville
Visuaaliselta ilmeeltään The Crew jää keskinkertaiseksi. Se ei koreile komeilla efekteillään tai pikkutarkasti mallinnetuilla yksityiskohdillaan, mutta annettakoon tämä anteeksi laajoihin puitteisiin peilaten. Pelin ehdoton vahvuus onkin juuri uskottava miljöö, joka vaikuttaa jatkuvan loputtomiin. Driver: San Franciscosta lainattu vapaasti zoomailtava kartta vahvistaa saumattomuuden tunnetta. Maailmaan mahtuu toki muutamia kömpelyyksiä, kuten maagisesti autojen läpi kirmailevat eläimet, mutta moiset kauneusvirheet eivät menoa liiemmin haittaa. Audiopuolella autojen murinat ajavat asiansa sen suuremmitta tunnekuohuitta, ja ääninäyttelijät hoitavat tonttinsa rutiinilla.
Ajettavuuden suhteen mennään rehdisti arcade-linjalla. Huomionarvoisena seikkana tuntuma muuttuu jopa yllättävän paljon autojen kehittyessä. Aluksi valtamerialuksen tarkkuudella keinahtelevat kotterot jalostuvat ennen pitkää napakasti hallittaviksi kisakieseiksi. Periaatteessa ratkaisu toimii, mutta ensituntien kehno ohjattavuus saattaa karkottaa kärsimättömimmät pelaajat muiden haasteiden pariin. Kulkupelejä pääsee virittelemään eri tarkoitusperiä varten, kuten maastoajoon, ralliin, kadulle sekä radalle. Tämä tuo kaivattua vaihtelua kisaamiseen.
Yleensä autopelien loppuarvosanan miettiminen ei vaadi sen suurempia ponnisteluita – joko ajaminen toimii tai sitten ei. The Crew muodostuu aavistuksen hankalammaksi tapaukseksi: toisaalta sen pariin voi helposti upottaa kymmeniä tunteja tehtäviä sieltä täältä suorittaen ja loputtomiin jatkuvista reiteistä nautiskellen. Pintaa raaputtamalla pelistä kuitenkin paljastuu monia puutteita, eikä suuria lupauksia antanut verkkopuoli vakuuta millään tasolla. Sopivalla asenteella varustetuille tutkiskelijoille Ubisoftin uusin luomus on tutustumisen arvoinen.
