Vaikka Wii U on jäänyt kauas myyntitavoitteistaan, ei se onneksi estä loistavien pelien saapumista konsolille. Marraskuun loppupuolella kauppojen hyllyille julkaistu nimihirviö Super Smash Bros. for Wii U jatkaa edeltäjiensä tapaan erittäin laadukkaalla linjalla. Mätkintäkarkeloihin liittyy vanhojen starojen lisäksi iso liuta uusia haastajia, joten lähes 50 nyrkkipukarin joukko sisältää miltei kaikki Nintendon tallista tutut naamat. Mukaan mahtuu myös muilta alustoilta tuttuja legendoja, kuten omissa nimikkopeleissään viime aikoina kompastellut Sonic the Hedgehog sekä vanha pillerinpopsija Pac-Man.
Väki lisääntyy, bileet paranee
Wii U:n Smash ei jää sarjan ainoaksi edustajaksi tänä vuonna. Nintendo 3DS sai oman versionsa hieman aiemmin, ja ehtipä KonsoliFINin Esa Mäkijärvi taskuun tungettavan painoksen jo arvioimaankin. Pääpiirteittäin kyseessä on sama peli, mutta kotikonsolilla päästään nauttimaan suuremman ruudun suoman selkeyden lisäksi jopa kahdeksan ottelijan matseista sekä ylimääräisistä pelimuodoista. Kokoluokasta riippumatta molempia yhdistää sarjan tuttu nyrkkisääntö: taistelut saattavat aluksi tuntua yksinkertaisilta sekoiluun painottuvilta rämpytyskisoilta, mutta kokemuksen karttuessa taidon merkitys alkaa korostua yhä selvemmin.
Sekoilun tunnelma on vahvasti läsnä etenkin kahdeksan hahmon matseissa. Television kokoluokasta huolimatta ruudun ääressä saa olla äärimmäisen skarppina, mikäli mielii pysyä edes etäisesti selvillä omasta sijainnistaan. Aiempien osien tapaan pelkän energiapalkin tyhjääminen ei riitä menestymiseen, vaan tarkoituksena on sysätä kilpakumppanit areenalta pois. Vastaanotetut iskut ainoastaan lisäävät mahdollisesti kohtalokkaiden ilmalentojen riskiä. Luonnollisesti itseaiheutetut putoamiset lasketaan muiden hyväksi, ja väen lisääntyessä tällaisten omien mokien mahdollisuus kasvaa radikaalisti.
Hulvaton sekasorto muodostaa suuren osan massiivisimpien taisteluiden viehätyksestä etenkin, jos mukaan saa useamman ihmispelaajan. Ohjainvaihtoehtojen puutteesta kimppabileiden onnistuminen ei ainakaan jää kiinni, sillä peli tukee lähes kaikkia Nintendon virallisia kapuloita aina Wiin Classic Controllerista lähtien. Eksoottisempana ominaisuutena GameCuben alkuperäinen ohjain voidaan ottaa hyötykäyttöön erillisen adapterin avulla. Jopa 3DS kelpuutetaan listalle, mutta tällöin tarvitaan myös käsikonsoliversio pelistä. Testin aikana turpakäräjillä käytettiin pääosin Wii U:n omaa Gamepadia sekä Pro Controlleria, ja molemmat suoriutuivat urakasta moitteetta. Vaikka kaapin pohjalla makoillut Wiimote toimi hätäratkaisuna välttävästi, jäi se parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi kaipaamaan Nunchukia kaverikseen. Joka tapauksessa laajalle ohjaintuelle täytyy nostaa hattua.
Tuurilla ja taidolla
Pääsääntöisesti ottelut käydään pienemmissä neljän hahmon porukoissa. Tällöin toiminta on paremmin hahmotettavissa ja taisteluissa jyvät erottuvat nopeasti akanoista. Hahmoilla on selkeät erikoisliikkeensä ja -piirteensä, jotka opettelemalla takaa menestymisen eväät. Täysin ylivoimaiset tyypit loistavat poissaolollaan, eli porukka on hyvin tasapainossa. Toki laajaan katraaseen mahtuu mukaan muutamia läheisesti toisiaan muistuttavia tapauksia, mutta omien suosikkien kirjo muodostuu joka tapauksessa mukavan laajaksi. Areenalle voi halutessaan tuoda ulkoasultaan muokattavan Mii-hahmonsa, jolle pystyy vielä erikseen avaamaan erikoisliikkeitä. Pallopäinen omakuva jää silti helposti seinäruusuksi, kun valintaruutu pursuaa huomattavasti mielenkiintoisempia sankareita.
Toisin kuin ”perinteisissä” mätkinnöissä, Super Smashissa tekemisen kirjo on valtava niin yksin- kuin moninpelissä. Useimpia muotoja pystyy tahkoamaan joko soolona tai kimpassa, mikä lisää valinnanvaraa entisestään. Malliesimerkki tällaisesta on pelkästään Wii U -versioon sisällytetty Smash Tour. Moodissa maksimissaan neljä pelaaja kiertää pelilautaa keräten uusia ominaisuuksia taskuihinsa ja samalla yrittäen tehdä kiusaa toisille. Pelkästään soolona pääsee lukemattomien pienempien haasteiden pariin, ja onnistumisista palkitaan avokätisesti erilaisella krääsällä. Peli tukee myös erikseen myytäviä Amiibo-figuureita, mutta NFC-teknologiaa hyödyntävien hahmojen käyttö jää lähinnä hauskaksi kuriositeetiksi muutaman kokeilun jälkeen.
Yksi merkittävä osanen modernia moninpelikivaa ovat verkon välityksellä käytävät turpakäräjät. Linjoilla pelaajamäärä rajataan maksimissaan neljään, mutta muilta osin ottelukohtaiset kustomointivaihtoehdot ovat kiitettävän vapaita. Satunnaiseen seuranhakuun ei sen sijaan voi juurikaan ehtoja asettaa, mikä näkyy toisinaan epätasaisina yhteyksinä. Euroopan sisällä toiminta rullaa pääosin kelvollisesti. Silloin tällöin koetut jäätymiset sekä sietämättömäksi paisuva verkkoviive tarkoittavat yleensä, että mukana taistelee väkeä rapakon takaa.
Napakymppi
Teknisesti Super Smash Bros. for Wii U ei jätä toivomisen varaa. Piirrosmainen grafiikka näyttää komealta ja pyörii jopa hektisimmissä tilanteissa sulavasti. Monitasoiset kentät ovat täynnä yksityiskohtia, joista voi bongailla lukuisia viittauksia alkuperäisiin lähdepeleihinsä. Huolella mallinnettujen hahmojen pienet vivahteet jäävät nopean temmon vuoksi helposti piiloon, mutta valokuvamoodi paljastaa taistelun tiimellyksessä syntyneet sankareiden virnistykset. Pirteä äänimaailma tukee värikästä kokemusta aitoon japanilaiseen tyyliin. Raikkaan ja toimivan yleisilmeen ei tarvitse hävetä edes tehokkaampien konsolien tarjonnan rinnalla.
Tuorein Super Smash -perheen tulokas tarjoaa huikean määrän laadukasta sisältöä paitsi sarjan faneille mutta myös uudelle pelaajakunnalle. Aiempia pelejä satunnaisesti tahkonneena Wii U -versio tuntuu aavistuksen edeltäjiään helpommin lähestyttävältä. Tämä ei kuitenkaan tapahdu syvyyden kustannuksella. Nintendon tuore täysosuma sopii käytännössä kaikille: tulokkaille, konkareille, yksinäisille tatinhakkaajille sekä tietysti pelinsä mieluiten kimpassa nauttiville. Mikäli taloudessa majailee Wii U, ei tätä kannata jättää väliin.
