Taasko minä?
Game Boy Advancen alkuaikoina julkaistu tasoloikka Spyro The Dragon: Season of Ice oli uutuuden tuulahdus, joka ei jättänyt pelaajia kylmäksi, vaikka nimestä niin saattaisi helposti päätelläkin. Tuo valitettavan pienelle yleisölle tutuksi jäänyt uraauurtava peli toi Spyro-sarjan kannettavaan muotoon menettämättä kuitenkaan korkeaa tasoaan - tasoa, joka tipahti uuden generaation konsoleille tulleen Enter The Dragonflyn myötä kuin kossupullon hinta muutaman vuoden päästä. Nyt Season of Ice saa jatkoa nimellisesti vastakkaisen elementin kanssa. Spyro 2: Season of Flame näyttää pinnallisesti identtiseltä sarjan edellisen osan kanssa, mutta pintaa syvemmältä paljastuu sievoinen karkeiden kohtien hionta.
Spyro osoittaa, kuten se on jo useaan otteeseen ennenkin tehnyt, että koolla ei ole väliä. Ei siis ole mikään yllätys, että hänen avuttomat aikuiset lohikäärmeystävät ovat taas sormi suussa, kun pahikset ovat varastaneet sudenkorennot, joita ilman on mahdoton syöstä tulta. Pienen ja pippurisen Spyron pitääkin siis palauttaa järjestys ja rauha maan päälle, taas kerran.
Harvinaisen tuttua
Pelin kaikki 25 rataa ovat ulkoasultaan hyvin vaihtelevia, mutta sisällöltään itseään toistavia. Periaate on kaikissa sama: kerää sudenkorennot ja timantit, ja jatka seuraavaan rataan. Suurin osa radoista on lukittuja, kunnes kerää tietyn määrän sudenkorentoja. Timanteilla taas lahjotaan kolikkopussiaan hypistelevää rahanhimoista Money Baggsia, joka avaa tarpeeksi ison suuren summan saatuaan joko ratoja tai ratoihin piilotettuja esteitä.
Hyväksi todettua ohjausta ei ole paljoa muutettu sitten edellisen osan. Spyro osaa edelleen hypätä, liitää ja murskata vaaseja kuten ennenkin. Season of Flame kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden pelata tiettyjä minipeliratoja joko Spyron kenguru- tai apinaystävällä. Sheila-kenguru osaa vain hyppiä ja potkia, jonka vuoksi hänen ratansa ovat varsin kaavamaisia. Mutta eipä Agent 9 -niminen apinakaan ole Pekkaa pahempi, sillä hän turvautuu hyppimisen lisäksi ainoastaan uskollisiin pyssyihinsä. Kuten minipelit yleensäkin, ovat nämä siis varsin yksinkertaisia.
Suruton maailma
Grafiikka on kaikin puolin samanlainen kuin ennenkin. Yläviistoon sijoitettu kamera antaa kolmiulotteisen vaikutelman pelin pastellinvärisistä radoista, jonka mahdollistamia korkeuseroja on käytetty entistä enemmän. Hahmot on yhä yritetty saada polygoneista kasatun näköisiksi renderöimällä jokaisen animaation yksittäinen kuva etukäteen. Kokonaispaketti on siis kaikin puolin Season of Icen näköinen, eli yleisesti ottaen onnistunut.
Äänimaailma on Season of Flamessa sarjalleen uskollinen. Biisit ovat toinen toistaan iloisempia rallatuksia, kuten Spyroissa aina. Myös hahmojen "puheet" on saatu pirteiksi. Ne ovat siis yksinkertaisia piip-äänien sarjoja, jotka kummallista kyllä alkavat kuulostaa oikeilta sanoilta tarkemmin kuunneltuina.
Pieniä muutoksia
Kaikki 8000 timanttia ja 100 sudenkorentoa ovat ratoihin sinne tänne piiloteltuja, ja niitä etsiessä aika rientää. Tietysti pelin pääsee nopeasti läpi keräämällä vain kaiken tarpeellisen, mutta jos haluaa selvittää kaiken, on aikaa varattava enemmän kuin pari päivää. Spyro 2: Season of Flame näyttää nopeasti vilkaistuna samankaltaiselta kuin Season of Ice, mutta totuus on, että sitä on hiottu lähes huomaamattoman vähän sieltä täältä. Tasoloikkana peli on siis keskivertoa parempi, ja ensimmäisestä osasta pitäneille luvassa on varsinaista herkkua.
