Eläintarhan avaruuseepos
Nintendon Star Fox -lentelysarjan osat, täkäläisittäin Starwing ja Lylat Wars, ovat monille ehdotonta kulttitavaraa siinä missä Super Mariot ja Legend of Zeldatkin. Ensimmäisellä yrityksellään sarjan eläinpainotteinen hahmokaarti tutustutti Super Nintendo -pelaajat 3D-maailmaan suoraviivaisessa, mutta sitäkin intensiivisemmässä lentelypelissä, jonka peruskaavaa jatkettiin vähintään yhtä hurmiollisin tuloksin Nintendo 64:llä. Tämän jälkeen Fox McCloudille ja Star Fox -tiimin muulle kokoonpanolle on koittanut täysin uusi aikakausi GameCubella: Raren zeldahtavan Star Fox Adventures -seikkailun jälkeen saagan puikkoihin astuu Namcon väki, jonka tavoitteena on ollut palauttaa Fox pölyisistä luolastoista takaisin Arwing-avaruushävittäjien sekä Landmaster-tankkien ohjaamoon. Ainakin periaatteessa.
Star Fox Assault käynnistyy laajamittaisen avaruustaistelun myllertäessä Lylatin aurinkokunnassa sijaitsevan Fortuna-planeetan liepeillä. Vastassa on varsinainen armada erinäköisiä ja -kokoisia vihollisaluksia, joiden johdossa on edellisten pelien pääpahiksen veljenpoika. Arwingilla pujoteltava, lasersäteitä ja metalliromua pursuava tehtävä tavoittaakin edellisten osien hengen täydellisesti pomotaistelua myöten. Erittäin lupaavan alun jälkeen on vain ihmeteltävä kummallista täyskäännöstä niin tarinan kuin pelimekaniikankin suhteen. Pian sitä huomaa Foxin juoksentelevan ruudulla pyssy kädessä lahdaten hyönteismäisiä Aparoid-olentoja.
Kettumainen juttu
Star Fox Assaultin eri peliosuudet ovat selvästi eroteltavissa toisistaan niin laadun kuin hauskuudenkin suhteen. Pelatessa tuleekin tunne, että kahdesta täysin eritasoisesta pelistä olisi risteytetty kummallinen räiskintähybridi, joka ihastuttaa ja vihastuttaa vuorotellen. Päälinja kuitenkin pysyy samana kautta pelin: vihollisjoukkoja tuhotaan mehevän pistetilin toivossa, autetaan hätää kärsiviä Star Fox -tiimiläisiä sekä otetaan mittaa laajakokoisista pomoista. Tällä kertaa vaikeustasoja on kuitenkin kolme, joista vaikein nostattaa vaivatta tuskanhien pintaan.
Arwingin ohjaamossa kaikki tuntuu olevan niin kuin pitääkin. Lylat Warsia Nintendo 64:llä pelanneet ovat alkumetreiltä kuin kotonaan, mikä luo lentelyyn tutun ja turvallisen tuntuman. Kontrollit on helppo omaksua sulavasta tähtäyksestä näyttäviin väistökierähdyksiin, ja tiivis tunnelmakin on läsnä. Klassisimmassa muodossa alus etenee niin sanotusti putkessa ilman taaksepäin kääntymisen tai pysähtymisen mahdollisuutta, mutta toki vapaasti tutkittavia alueitakin mahtuu joukkoon. Toiminta ei ikinä jää seisomaan paikalleen, vaan pelaajan on pyrittävä tuhoamaan kaikki vastaan tulevat viholliset ennen kuin ne poistuvat tulitusetäisyydeltä.
Sen sijaan jalkaisin pelattavilla osuuksilla Namco yrittää selvästi tuoda oman kädenjälkensä sarjan historiaan, mutta ikävä kyllä missaten täysin Star Fox -pelien pointin. Laajoja alueita voi vapaasti tutkia rauhassa metsästäen vihollisia, joiden listimiseen on tarjolla muun muassa konekivääriä, kranaatteja, kiikarikivääriä sekä raketinheitintä. Vaikka idea ei välttämättä pilaisikaan pelikokemusta, toteutus on jotakin aivan toista luokkaa. Foxin liikkeet mukailevat Arwingin vastaavia, mutta astetta kankeammin. Väistöliikkeet eivät ole kovin napakoita, tähtäys on paikoitellen epätarkkaa, eikä nopeiden käännösten tekeminen onnistu tarpeeksi sutjakkaasti.
Nämä loistokkaat ominaisuudet korostuvat entisestään laajoissa ja sekavissa patikointikentissä, joissa tehtävien pääkohteet löytyvät ahtaiden ja sokkeloisten rakennusten epämääräisimmistä kolkista. Tämän takia kenttiin sijoitetut Arwingit ja Landmaster-tankit eivät erityisemmin ole niin suureksi hyödyksi kuin voisi aluksi kuvitella. Muutoinkin Landmaster on vapaasti ohjattavana jopa yllättävän tahmainen verrattuna Lylat Warsissa nähtyyn versioon. On kuitenkin myönnettävä, että yksi uutuuspiirre toimii varsin mukavasti. Tiettyjen kenttien päätteeksi Fox loikkaa toisen hahmon ohjastaman hävittäjän siivelle, josta hän voi ammuskella vapaasti ympärilleen.
Äänimaailma on tuttua lasereiden räiskettä sekoitettuna klassisiin teemamusiikkeihin, jotka istuvat tapahtumiin mallikkaasti. Ääninäyttelyä on huomattavasti enemmän kuin ennen, mistä kiitos tarinaa kuljettaville välipätkille ja tehtävänannoille. Itse roolisuoritukset ovat suhteellisen toimivia ja persoonallisia, mutta dialogi kuulostaa häiritsevästi jonkin sortin putken kautta läpipuhutulta. Star Fox Assault on hankala tapaus punnita monesta syystä. Lylat Warsin uudelleenpeluuarvoa nostattaneet vaihtoehtoiset etenemisreitit loistavat poissaolollaan, joten Assaultin kymmenen kenttää raivataan joka kerta täysin samassa järjestyksessä. Toki peliin on ujutettu se pakollinen moninpelimoodi, mutta pienenkin hurmoksen aikaansaaminen vaatii kaikki neljä pelaajaa sotimaan ohjainten varteen. Mikäli peli pysyttelisi Arwingin puikoissa uskollisemmin, kyseessä olisi ehdoton pakkohankinta kaikille hyvien pelien ystäville. Nyt Namco on tehnyt ihan kivan pelin, joka ei ole kuin osittain se kauan lupailtu paluu sarjan juurille.
