Pikachua turpaan
Ensimmäinen Super Smash Bros -peli julkaistiin muutama vuosi takaperin Nintendo 64:lle. Kyseessä oli tuohon aikaan varsin innovatiivinen Nintendon oman HAL Laboratories-tekijätiimin kehittämä tappelupeli, jossa pääosassa seikkailivat kaikki tutut Nintendo -hahmot, kuten Mario ja Luigi. Peli oli odotetusti varsin suuri myyntimenestys, ja vaikka se saikin osakseen jonkin verran kritiikkiä, kaikki olivat samaa mieltä siitä, että Super Smash Bros oli Nintendo 64:n hauskinta moninpelinä mm. GoldenEye 007:n ja Mario Partyn ohella. SSB:n erinomainen samanaikainen nelinpeli oli uskomatonta hupia ja jatko-osaa alettiin kehittämään välittömästi GameCubelle. Tuloksena syntyi Super Smash Bros Melee, jo kauan aikaa kehityksessä ollut täysiverinen jatko-osa, joka on kaikkea mitä alkuperäinen osakin, mutta samalla todella paljon enemmän. Ensin on syytä kuitenkin katsastaa siihen, mitä SSB-sarjalla on tarjottavana pelattavuuden ja ideansa kannalta.
Ensinnäkin, kannattaa unohtaa Tekkenit, Virtua Fighterit, Dead or Alivet ja muut ns. "vakavasti" otettavat tappelupelit. Super Smash Bros -pelisarja ei luota monimutkaisiin näppäinkomboihin, vaan se tuo omaperäisellä tavalla paljon uutta taistelupeleihin. Se tarjoaa hurjaa taistelua tutuilla Nintendo-maskoteilla, joista mukana ovat kaikki edellisen osan tutut kasvot (Mario, Yoshi, Luigi, Donkey Kong, Link, Pikachu, Jigglypuff, Ness, Samus Aran, Captain Falcon, Fox McCloud ja Kirby), joiden lisäksi pelaaja tekee tuttavuutta myös muiden klassikkohahmojen kanssa, joista mainittakoon esimerkiksi Ice Climbers -kaksikko, Linkin perivihollinen Ganondorf, Mario -peleistä tuttu Peach sekä tämän kaappaajana maineensa luonut Bowser.
Taisteluareenat ovat hahmojen tapaan Nintendo- teemaisia. Tappelut käydään mm. Donkey Kongin kotikonnuilla Kongo Junglessa sekä Super Mario 64:stä tutun prinsessa Peachin linnan katolla. Kaikkea säestää jokaiseen kenttään orkesterin erikseen säveltämä Nintendo-aiheinen teemakappale, joiden joukosta on helposti huomattavissa mm. sellaisia klassikkoja, kuten Super Mario Bros -teemamusiikki ja Zelda III:n kenttämusiikki. Pelinäkymä on määrätty ennakkoon, joten SSB on kaksiulotteinen tappelupeli 3D- grafiikoilla. Kentät rullaavat tarvittaessa vasemmalle, oikealle, ylös ja alas. Joskus kamera joutuu myös zoomaamaan taaksepäin, jotta kaikki hahmot mahtuvat samanaikaisesti ruudulle.
Tavoitteena pelissä ei suinkaan ole tavallisten tappelupelien tavoin vastapelaajien energian vieminen, vaan vastustajien lennättäminen ulos pelialueelta. Jokaisesta iskusta pelaaja saa lisää ns. "vahinkoprosentteja". Ja mitä enemmän vahinkoa, sen helpompaa on lennättää vastustajat ulos areenalta. Eniten näitä "uloslennätyksiä" taistelun loputtua omaava pelaaja voittaa. Toki tämä ei tietenkään jää tähän ja erilaisiin matsityyppeihin voi vaikuttaa valikkojen avulla laajasti.
Tekniseltä toteutukseltaan Super Smash Bros Melee on mahtava ja se pesee helposti edellisen osan, sekä graafisesti, että audiovisuaalisesti. Ruutu päivittyy 60 kertaa sekunnissa, ja vaikka tappelun tuoksinassa toiminta olisi hektisimmillään, peli ei hidastu ollenkaan missään vaiheessa, eikä ruudunpäivityksessäkään ole havaittavissa minkäänlaista takkuilua. Myös itse taistelukentät ovat mahtavaa katseltavaa ja hahmojen animointi on huippuluokkaa. Valitettavasti peli on kuitenkin niin nopeatempoinen, että upea grafiikka jää usein taka-alalle tiukan toiminnan myötä, eikä pieniä yksityiskohtia usein ehdi näkemään. Joka tapauksissa on mukava nähdä, että graafiseen osa-alueeseen on selvästi panostettu ja oikeastaan ainoa pieni valittamisen aihe löytyy Classic -moodin (siitä lisää myöhemmin) läpäisystä seuraavista noin viiden sekunnin pituisista videopätkistä. Nämä olisi varmaankin pystytty toteuttamaan huomattavasti paremmin, mutta ehkäpä tekijöiden tiukka aikataulu pakotti jättämään turhat FMV -herkuttelut kokonaan pois. Pieni asiahan tämä on muun tekniikan ollessa huippuluokkaa, mutta toivottavasti Nintendo panostaa jatkossa enemmän myös välianimaatiopuolella.
Tämän pienen puutteen korvaa onneksi komeasti toteutettu äänimaailma, joka on edelliseen osaan verrattuna todella ylivertaista jälkeä alusta loppuun. Jo aiemmin mainostettu täysin orkesteroitu soundtrack on hyvin esillä lähes jokaisessa kentässä, kuten myös ääniefektitkin. Kuten jo edellä mainittiinkin, useat taisteluareenojen musiikeista ovat helposti tunnistettavissa Nintendo-veteraaneille, ja onpa mukaan mahtunut myöskin muutama hieman erikoisempi kappale. Allekirjoittanut esimerkiksi putosi tuoliltaan, kun kuuli Donkey Kongin kentässä soivan mauttoman DK -rapin, jota on aiemmin kuultu Donkey Kong 64:n intromusiikkina. Musiikki on siis hyvin hoidossa ja pientä lisäbonusta ansaitsevat myös hahmojen ristiohjaimesta toteutettavat ns. "herjat", jotka ovat todella hauskan kuuloisia.
Nyrkkiä naamaan
Kontrollipuoli on niinikään todella hyvin suunniteltu ja aiemman osan veteraanit tuntevat olonsa varmasti kotoisaksi jatko-osan parissa. Sensijaan uusilla SSB -pelaajilla voi olla hetken aikaa vaikeuksia kontrollisysteemin oppimisessa, mutta pian ohjattavuus iskostuu selkäytimeen. Seuraava ihmetyksen aihe löytyy siitä, että monien mielestä Super Smash Bros on pelkkä nappulanrämpytyspeli. Tämä ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta. Perushyökkäykset toteutetaan A- ja B-nappuloilla yhdistettynä analogisen tikun liikkeisiin. Kaiken tämän ohella luvassa on tietenkin myös vastustajien heittelyä, hieman monimutkaisempia komboliikkeitä, sekä tähän osaan uutuutena tullutta mahdollisuutta väistää hyökkäyksiä/tavaroita maassa sekä ilmassa. Oikeaoppinen väistäminen voi siis johtaa voimakkaidenkin hyökkäyksien epäonnistumiseen ja oikeiden taktiikkojen löytämiseen kuluu varmasti jonkin verran aikaa. Nappulanhakkauksella voi kyllä pärjätä helpommilla vaikeusasteilla ja hieman kokemattomampaa pelaajaa vastaan, mutta todellisia "veteraaneja" ja älykkäimpiä tietokonevastustajia ei pelkällä summittaisella rämpytyksellä voiteta. Tätä korostaa myös se aiemmin mainittu seikka, että pelistä löytyy todella paljon erilaisia hahmoja. Nämä hahmot ovat myös ihan oikeasti erilaisia, joten eri hahmoilla pelaaminen on aina uudenlainen kokemus. Tämä lisää hauskuutta huomattavasti, varsinkin kun jokaiselle löytyy varmasti oma suosikkinsa.
Kuten myös monen muunkin osa-alueen kohdalla, niin myös elinkaaren osalta Super Smash Bros Melee on vallan upeasti onnistunut tuotos. Kun N64:n SSB oli keskitetty lähinnä vain moninpelihupiin, Super Smash Bros Melee tarjoaa täysin uusitun yksinpelimoodin, sillä tarjolla on kolme erilaista moodivaihtoehtoa (yksi näistä moodeista on alussa lukittuna). Classic- moodi on täysin identtinen alkuperäisen version yksinpelin kanssa, eli pelaaja etenee vastus vastukselta peliä läpi, lopulta eteen tulee loppuvastus ja homma on sillä selvä. Adventure-moodi on kuitenkin huomattavan erilainen. Se tarjoaa ns. "teematasoja" Nintendon eri peleistä eli tarjolla on mm. tasohyppelyä Mariosta ja luolastoissa seikkailemista Zeldasta. Adventure on kerrassaan hieno moodi, mutta ainoa pettymys on se, että vaikka sen menisi läpi eri hahmoilla, samat teematasot ovat edessä kerta toisensa jälkeen. Turha siis odottaa, että Mariolla pelatessasi edessä olisi enemmän tasohyppelyä tai Linkillä enemmän luolastoja. Viimeisin yksinpelimoodeista on nimeltään Event Match. Se tarjoaa pelaajalle kaikkiaan 51 erilaista haastetta, joissa pitää suorittaa tiettyjä objektiiveja. Aloitat tämän moodin kymmenellä haasteella ja loput avautuvat moodin ja varsinaisen pelin edetessä. Event -moodin objektit vaihtelevat vain yhden hyökkäyksen käyttämisestä hieman monimutkaisempaan, kuten vain tietyn vastuksen voittamiseen jne. Tässä moodissa pitää käyttää rutkasti strategiaa ja sen läpipeluuseen kuluu helposti useita tunteja etenkin loppupään vaikeita haasteita tahkotessa.
Luulit varmaan, että edellisessä oli koko yksinpelitarjonta esiteltynä? Olit luonnollisesti väärässä. Pelaaja voi hyökätä heti esimerkiksi ykkösosasta tuttuun Break the Targets -tasoon, harjoittelumoodiin tai kokeilla esimerkiksi hauskaa kotiutuslyöntikilpailua (jossa aseena käytetään pesäpallomailaa). Mukana on myös ns. "Survivor"-moodi, jossa tavoitteena on voittaa mahdollisimman paljon vastustajia. Myös Trophy -moodi lämmittää rutkasti vanhojen Super Smash Bros -veteraanien sydämiä. Läpäisemällä yksinpelimoodeja pelaaja voi nimittäin ostaa lähes 300 erilaista palkintoa ihailtavaksi galleriamoodiin. Nämä palkinnot vaihtelevat ilmiselvistä lähes täydellisen outoihin, ja ne pitää todella nähdä itse luonnossa. Palkintojen keräilyyn kuluu myös rutkasti aikaa yksinpelimoodin tuoksinassa. Vaikka tekemistä siis yksinpelissä on ainakin paperilla todella runsaasti, niin pääasiassa sitä pelaa vain piilotetut tasot ja hahmot saadakseen. Sen jälkeen lukuisten moodien pariin ei enää palaa, vaan päähuomio siirtyy odotetusti moninpeliin, josta lisää seuraavaksi.
Neljä ohjainta kehiin ja hauskuus voi alkaa!
Kaikkein suuri keskittyminen on siis edelleen kattavassa moninpelimoodissa, jossa kentissä voi taistella samanaikaisesti kahdesta neljään pelaajaa. Samanaikainen nelinpeli on edellisen osan tapaan mahdollista, mutta ihmispelaajien puuttuessa aukkopaikat voi halutessa täyttää tietokoneohjatuilla taistelijoilla, joiden taitotason voi määrittää helposti itselleen sopivaksi. Myös kaikkea muuta mahdollista voi säätää kätevästi moninpelimoodeissa Nintendo 64 -version tavoin. Otteluita voi pelata joko aika- tai tappopohjaisena, mutta tekijät ovat lisänneet mukaan täysin uuden Coin- moodin. Tässä taistellaan muuten normaalisti, mutta taistelukentän ylälaidassa käy kello, taivaalta sataa jatkuvasti kolikkoja ja pelaajien tehtävänä on kerätä itse mahdollisimman monta kolikkoa vieden samalla vastustajilta kolikkoja tekemällä kaikenlaisia liikkeitä. Rikkain pelaaja ajan loputtua voittaa.
Moninpelimoodien kirjoa lisää myös erilaiset Special Melee- asetukset, joiden avulla taisteluita voi käydä esimerkiksi hidastusmoodissa tai jättihahmoilla. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Säädettävyyttä täydentää kattava tilastojen tallennusmahdollisuus (tapot, kuolemat ja muut tallentuvat kätevästi pelin muistiin oman nimesi alle) sekä mahdollisuus säätää taisteluissa käytettäviä lisätavaroita. Lisätavaroista puheenollen, tarjolla on kaikki edellisestä osasta tutut bonusesineet (kuten vasara ja tulikukka) ja muutama täysin uusi tavara (kuten jäädytysase ja SuperScope-sinko). Nämä kentälle tuttuun tapaan silloin tällöin ilmestyvät tavarat voivat tyystin kääntää taisteluiden kulkua, mutta ne voi tietenkin myös halutessa kääntää kokonaan pois päältä.
Ready.. FIGHT!
Kuten jo aiemmin lyhyesti mainittiinkin, itse moninpelikenttiä on saatavilla huomattavasti edellistä osaa enemmän, ja jokaiselle hahmolle on yleensä omistettu muutama oma teemakenttä. Näistä mainittakoon mm. Samuksen Planet Zebes, Kirbyn PuPuPu Land ja Donkey Kongin Kongo Jungle. Kenttiä on saatavilla lukitut mukaanlukien yhteensä noin parisenkymmentä ja ne kaikki ovat todella onnistuneita suunnittelultaan. Jokainen löytää kenttien joukosta nopeasti omat suosikkinsa ja myös muutama vanha N64:n SSB:stä tuttu kenttä on mahtunut mukaan jatko-osaan. Suurin osa radoista on kuitenkin täysin uusia, ja sanalla sanoen aivan mahtavia.
Kuten koko arvostelun hehkutuksesta on ehkäpä jo tullut selville, Super Smash Bros Melee on huomattavasti paljon enemmän kuin pelkkä jatko-osa. Se tarjoaa tonneittain kenttiä, hahmoja ja pelimoodeja, puolittain uudistetun yksinpelimoodin, äärimmäisen kattavan galleriamoodin, jopa edellistä osaa addiktiivisemman pelattavuuden todella viimeistellyssä paketissa, jonka tekemiseen on selvästi kulutettu aikaa ja vaivaa. Ostamisen arvoiseksi Super Smash Bros Meleen tekee erityisesti sen moninpeli, joka etenkin neljän ihmispelaajan kesken on todella hauskaa hupia. Yksinpeli sensijaan jää jälleen kerran altavastaajan asemaan, joten vain yhden ohjaimen omistajan ei missään nimessä kannata tähän uutuuteen rahojaan tuhlata. Myöskään niille, jotka edellisestä N64 -versiosta eivät syystä tai toisesta pitäneet, SSB Melee ei ole suositeltava ostohankinta. Meille muille sensijaan tiedossa on tanakka moninpelipaketti, joka pitää pihdeissään niin kauan kuin vain GameCubessa henki pihisee.
