The Lord of the Rings: Gollum on Klonkun ”tähdittämä” kolmannesta persoonasta kuvattu hiiviskelyseikkailu. Se sijoittuu ajallisesti Hobitti-tarinoiden ja Taru Sormusten Herrasta -ensiosan väliin. Bilbo Reppuli on vienyt sormuksen mennessään jo vuosikymmeniä sitten ja klunksutteleva Klonkkumme on lähtenyt Sumuvuorten syövereistä etsimään Aarretta muihin maisemiin.
Valtaosa reissusta tapahtuu Mordorissa, tarkemmin sanottuna Barad-dûr-linnoituksen alla sijaitsevassa orjaluolastossa, jonne niljakas ystävämme päätyy ensimmäisen kentän aikana seuratessaan erästä lintua Tuomiovuoren uumeniin. Kuunvalossa seikkaillessa kaikki tuntuu vielä ihan mukiinmenevältä liukkaista kontrolleista huolimatta, ja pelaajan ohjastama Klonkku kohtaa vuoren sisällä useamman örkin, jotka hän yrittää väijyttää varjoista hyökkäämällä. Valitettavasti örkkisten ylivoima on kuitenkin liikaa, ja lopulta harmaankalpea luikeromme viedään orjaksi aiemmin mainittuun luolastoon.
Niljakkaan ketkun matka ravintoketjun pohjalle ja takaisin
Klonkku aloittaa matkansa odotetusti ravintoketjun pohjalta, ja kaikki näyttää ensi alkuun toivottomalta. Kurjissa oloissa löytyy yleensä kuitenkin aina joku, joka on säilyttänyt empatiakykynsä epäinhimillisistä ajoista huolimatta. Niin nytkin, sillä nimettömänä pysyvä hauras ja parrakas mies opettaa hänelle ystävällisesti selviytymisen alkeet. Hyvin pian käy kuitenkin ilmi, ettei tekijätiiminä toiminut Daedalic Entertainment ole onnistunut tekemään hyvää peliä varsin keskinkertaisen tarinan ympärille.
Jo alun orjaluolastoon joutuessaan Klonkun ”päivä murmelina” koostuu yksinkertaisista ja tönköistä tehtävistä, jotka saattaisivat Assassin’s Creedin häpeällisimmät ja tylsimmätkin noutotehtävät hyvään valoon. Kun tähän yhdistää joka käänteessä laiskasti latautuvat grafiikat, yltiöliukkaat kontrollit ja lukuisat ja taas lukuisat bugit, ei voi kuin ihmetellä, miten tällaista kuonaa on päästetty tuutista ulos, vieläpä kuudenkympin hintalapulla. Tähän väliin täytyy myös tunnustaa, etten pelannut peliä läpi sen maltillisesta pituudesta huolimatta, vaan matkani tyssäsi nettioppaiden perusteella noin puoleen väliin. Miksi sitten istun tässä avautumassa vajaan kokemuksen kera? No minäpä kerron.
Gollum ensinnäkin kaatui minulla useampaan kertaan, täysin sattumanvaraisissa kohdissa. Näissä tapauksissa takapakkia ei tullut yleensä kovin paljoa, vaan checkpointit olivat armollisia. Mutta asia mikä katkaisi lopulta kamelin selän, oli bugi, joka esti tyystin kentässä etenemisen. Eikä tämä jäänyt vain yhteen kertaan, vaan hiukan myöhemmässä chapterissa jäin niin sanottuun kuolemalooppiin, eli tallennuspiste jatkui aina suoraan kuolemasta.
Olisin voinut antaa vielä kolmannen mahdollisuuden, mutta totesin, että paskat, sillä mikään ei korvaa täysin jo hukkaan heitettyä aikaa eikä mikään varsinaisesti puhunut kokemuksen parantumisen puolestakaan. Nakertaa jo ihan tarpeeksi mieltä koikkaloikkia aina samoja kohtia uudestaan ja uudestaan, kun Klonkku ei tahdo saada kielekkeiden reunoista millään kiinni. Tai sitten liero hyppää jonnekin aivan muualle kuin yrittää ohjata, jolloin kuolema kutsuu taas. Ja taas. Ja taas.
Kun tähän yhdistää vielä sillä pahimmalla mahdollisella tavalla arvaamattomat hiiviskelykohtaukset, hyvin keskinkertaisen kenttäsuunnittelun ja täysin yhdentekevät moraalivalinnat, koin parhaakseni suojella mielenterveyttäni ja jätin leikin kesken, sorit siitä.
Kyllä! Jopa tälläkin myrskypilvellä on hopeareunus!
Toisin kuin voisi luulla, on The Lord of the Rings: Gollumissakin sentään jotain hyvää muutaman kelvollisen idean ohella, nimittäin musiikki! Jun Broomen säveltämä ääniraita tavoittaa Tolkien-tuotosten hengen parhaimmillaan todella onnistuneesti lainaamatta suoria sävellyksiä käytännössä lainkaan, ja täytyykin toivoa, ettei Klonkku-pökäle haittaa tyypin uraa liiaksi, tämä kun on hänen esikoistyönsä.
Ääninäyttelijäkaarti suoriutuu sekin pestistään mukiinmenevästi, joskin on iso pettymys, ettei Andy Serkistä kuulla pääroolissa.
Internetin ihmeellisessä maailmassa on pidetty Klonkku-peliä lähtökohtaisesti tuhoon tuomittuna ideana, mutta itse en ole lainkaan samaa mieltä. Väitän, että hahmosta saisi tehtyä osaavissa käsissä hyvinkin kelvollisen hiiviskelyseikkailun, sillä päähahmona tämä harmaa veijari olisi sangen mielenkiintoinen ennen kaikkea traagisen taustansa vuoksi.
Niin, OLISI. OSAAVISSA KÄSISSÄ. Sitä odotellessa voimme vain toivoa, että joku muu saa yrittää seuraavaksi.
