Nintendon Switch-konsolille julkaistu Pikmin 4 on nimittäin paitsi oiva peli, niin mainio ensiaskel pikmin-kasvisolentojen maailmaan. Siitäkin huolimatta, että tällä suurella hopeareunuksella on pienet pilvensä.
Kovan onnen pelastuspartio
Pikmin 4 kertoo tarinan haaksirikosta. Useammastakin itse asiassa. Ensin vieraalle planeetalle pamahtaa avaruusmatkaaja Olimar, sitten häntä hakemaan lähtenyt pelastusjoukkio. Seuraavaksi matkaan lähtee pelatusputiikin pahnanpohjimmainen työntekijä, jonka rooliin pelaaja asetetaan.
Monisyisten juonikuvioiden takia tätä(kään) Pikmin-tuotosta ei kannata hankkia, sillä tarina on mitä yksinkertaisin. Sen sijaan hauska tekeminen on pelin parasta antia.
Homman nimenä on, kuten sarjan aiemmissakin osissa, käskyttää pieniä pikmin-kasviolentoja tekemään monia eri toimia. Pelaaja ei kuitenkaan ohjaa näitä käveleviä kukkasipuleita, vaan otuksia komentelevaa ihmishahmoa, jonka ulkoasun pääsee muovailemaan itse yksinkertaisen ja rajatut vaihtoehdot tarjoavan hahmogeneraattorin avulla.
Pikminit pystyy komentamaan kantamaan asioita, mätkimään vihollisotuksia, kaivamaan maan alle hautautuneita aarteita ja paljon muuta. Ja jotta homma ei olisi tylsän yksinkertaista, niin matkan varrella kohdataan monenlaisia pikmonneja, joista osa soveltuu tiettyihin tehtäviin paremmin kuin toiset.
On muun muassa tulelle immuuneja punaisia otuksia, myrkkyä kestäviä valkoisia versioita, jäästä koostuvia möhkäleitä ja siivekkäitä tuttavuuksia. Tietyt öttiäiset toimivat paremmin vetisissä maisemissa, toisia pystyy heittelemään korkeammalle ja niin etiäpäin. Iso osa vastaantulevista pulmista vaatii tietyn sortin otuksia ratkaisukseen.
Pelaajan tehtävänä on pelastaa pelastusjoukkio, etsiä kapteeni Olimar ja kerätä siinä sivussa vino pino planeetalta löytyviä aarteita. Kyseinen taivaankappale muistuttaa epäilyttävän paljon maapalloa, minkä myötä nämä "aarteet" ovat esimerkiksi pelikortteja, kumiankkoja, vadelmia, tennispalloja, macaroneja ja paljon muita normaalielämästä tuttuja romppeita.
Pientä hupia saadaan irti siitä, että nämä vempeleet ja ruoka-asiat eivät ole hahmoille tuttuja entuudestaan. Näin ollen niille annetaan höpöjä nimiä. Esimerkiksi sitruunaa kutsutaan nimellä Face wrinkler, naaman rypyttäjä.
Apuna pelimaailman tutkimisessa pelaajalla on pikminien lisäksi Oatchi-niminen koiraolento, joka taipuu moneen. Hurtta pystyy vaikkapa kyyditsemään pelaajaa ja kaikkia mukana olevia pikminejä, minkä lisäksi Oatchia pystyy ohjaamaan myös erikseen ikään kuin toisena pelaajahahmona. Tämä mahdollistaa hitusen moniajoa sekä erilaisten aivopähkinöiden ratkaisuja. Eikä tietenkään haittaa, että Oatchi on varsin vekkulin näköinen otus.
Kasviskaverit ovat pieniä
Pikmin-pelien jippo on siinä, että kasviskaverit ja muut olennot ovat pieniä ympärillä olevaan maailmaan verrattuna. Tutkittavana onkin tällä kertaa varsin kookkailta näyttävää puutarhaa, rantaa ja ihmisasumusta, noin muun muassa.
Niiden lisäksi jokaiseen kenttään on sijoitettu useampia luukkuja, jotka vievät maan alle Pikmin 2:n tapaan. Itse en paljoa tuon aiemman seikkailun luolapööpöilystä välittänyt, mutta tällä kertaa tarjolla on onneksi viihdyttävämpiä koitoksia sekä enemmän variaatiota.
Luolastot ovat useampikerroksisia koitoksia, joissa ratkotaan pieniä pulmia, otetaan yhteen enemmän tai vähemmän vaarallisten vihollisten kanssa ja löydetään aarteita sekä mahdollisesti myös haaksirikkoisia hahmoja. Kaikki maan alle sijoittuvat kentät eivät ole pimeissä luolissa samoamista, vaan mukana on suurempi skaala ympäristöjä.
Niiden lisäksi osa luukuista tarjoaa yhteenottoja muiden hahmojen kanssa. Nämä koitokset ovat joko kilpajuoksua aikaa vastaan kaiken kentässä olevan tavaran keräämiseksi tai yhteenotto toista hahmoa vastaan. Jälkimmäisissä pointtina on kerätä arvotavaraa enemmän kuin vastapuoli. Erikoisesti näissä koitoksissa ruutu jaetaan kahtia kuin kaksinpelissä ihmispelaajaa vastaan konsanaan.
Etenkin nämä kaksi edellä mainittua ajanvietettä ovat veikeän hauskoja välipaloja, joihin kuluttaa mieluusti aikaa muun seikkailun lomassa.
Ja ajasta kun on puhe, niin mainittakoon seikkailun koostuvan tukusta pelialueita, joita tutkitaan planeetan valoisan ajan puitteissa. Päivät kestävät noin parikymmentä minuuttia, minkä jälkeen sekä sankarimme että pikminit lentävät takaisin pelaajan tukikohtana toimivalle suojaisella alueelle. Planeetan yöaika on sen verran vaarallista, että silloin ei parane olla ulkosalla tai joutuu nälkäisten otusten kitaan. Paitsi että…
Pimeissä töissä
Sarjalle uutena viihdykkeenä ovat yöaikaan sijoittuvat koitokset. Ne ovat käytännössä eräänlaista torninpuolustusta, jossa pelaajan sekä hänen käskyttämiensä hohtavien pikminien on puolustettava kotipesää yöllä villiintyviltä vihollisilta. Joka session alussa pitää kerätä kasaan mahdollisimman monta kasvikaveria, ennen kuin vihollisaallot alkavat valua vääjäämättä kohti. Nämä koitokset alkavat turhankin helppoina, mutta loppupään väännöissä on jo tekemistä.
Yömoodi kääntää ajan käsitteen päälaelleen tutuista seikkailuista, sillä nyt ajan loppuminen (eli aamun koettaminen) on suoranainen helpotus. Pimeällä suoritettavat tehtävät ovat vekkuli lisä, etenkin alun ylihelppojen puuhien jälkeen.
Uutta on myös hahmojen kehittäminen kyvyillä ja varusteilla. Oatchi-koiruudelle voi näet opettaa erilaisia kykyjä vahvemmasta purukalustosta nopeampaan kaivuunopeuteen. Sankarihahmolle puolestaan voi ostaa erilaisia vermeitä, jotka mahdollistavat vaikkapa pikminien paremman komentelun ja immuniteetin sähköshokeille.
Omasta puolestani voin sanoa, että Oatchin kyvyt ovat kyllä tarpeen, mutta monet päähahmon varusteet jäivät itselläni niin paitsioon kuin paitsioon jäädä voi. Esimerkiksi pelialueiden ilmasta pälyilyn mahdollistava lentohärveli unohtui muutaman testin jälkeen tyystin.
Siitä huolimatta hahmojen kehittäminen on mukava lisä.
Kukkasipulit ajassa
Pikmin 4 on sarjan hiotuin osa, siitä ei ole epäilystäkään. Asiat vain toimivat vallan mainiosti, pikminit seuraavat perässä vaikka minkä sortin reittiä kuljettaessa, ja onpa nimike myös helpoiten lähestyttävä uusille pelaajille.
Tästä esimerkkinä mainittakoon toiminto, joka mahdollistaa ajan kelaamisen taaksepäin. Kävelit lammikkoon ja kaikki perässäsi seuranneet punaiset pikminit hukkuivat? Kelataan tapahtumia taaksepäin. Vahva pomovastus söi kaikki joukkosi? Palataan ajassa hitusen taaksepäin.
Ajassa ei voi palata taaksepäin täysin saumattomasti, mutta kyseessä on silti toimiva ominaisuus. Pakko sitä ei toki ole käyttää, joten puristit voivat huokaista helpotuksesta.
Sujuvat ovat myös kontrollit, jotka pelittävät kuten pitääkin. Ainoa poikkeus on liikeohjaus, joka toimii samaan tapaan kuin äskettäisten Pikmin 1:n ja Pikmin 2:n Switch-versioiden kanssa. Liikkeentunnistusta käytetään ainoastaan muutaman toiminnon kanssa, kyseisen komennon painikkeen ollessa pohjassa. Täysihenkistä Wiiltä tuttua liikeohjausta ei ole, mikäli moista hulppeutta kaipaisi.
Kaksin olisi kaunihimpi
Yksi isonpuoleinen miinus muuten maittavassa kokonaisuudessa on tarinamoodin kaksinpeli, joka on suoraan sanottuna tuubaa. Tarjolla ei ole edellisen osan tapaan mahdollisuutta pelata tarinaa kahden pelaajan kera, vaan nyt kakkospelaajan tehtäväksi annetaan heitellä kiviä ruudulla liikkuvan tähtäimen avulla. Kanssakokija ei pääse liikuttamaan kameraa tahi hahmoa, vaan ainoastaan viskomaan kiviä sekä muita esineitä joko vihollisia ja muita asioita päin. Jippii.
Kyseessä on suorastaan massiivinen huononnus edellisosan aidosta co-op-seikkailusta. Mikäli seikkailuun päivitetään aikanaan kunnon yhteistyömoodi, voi tämän arvosanan nostaa yhdellä tähdellä.
Sen sijaan kaksi pelaajaa toisiaan vastaan asettava Dandori Battle -moodi on mainio. Se on samanlainen kokemus kuin yksinpelissäkin tapahtuvat yhteenoton, joissa kaksi hahmoa koettaa pikminien kera kerätä mahdollisimman paljon pelialueella olevia aarteita ja muita esineitä itselleen.
Kapuloita rattaisiin heitetään erilaisien vihollisten, vastapuolen tukikohtaan kannettavien pommien ja apuvälineitä tarjoavien esinepalleroiden avulla. Näillä eväillä saadaan kasaan varsin viihdyttävä kokonaisuus, jota pelaa mielellään.
Aiempien osien Bingo Battle oli tosin vielä hupaisampi, mutta Dandori Battle mahdollistaa myös varsin toimivia yhteenottoja.
System selleri
Graafisesti Pikmin 4 on mukavaa katseltavaa, kunhan vaikkapa maan kamaraa ei turhan läheltä kummastele. Sen sijaan ympäristöt ovat hienoja, minkä lisäksi niiden taustat ovat sopivan utuisia ilmaisemaan hahmojen pientä skaalaa verrattuna kaukana taustalla siintäviin asioihin.
Audiopuolella ei ole sen suurempia kerrottavia, sillä hahmojen dialogi on tekstitysten saattelemia äännähdyksiä, ja taustamusiikki ei jätä itsestään sen suurempia mielikuvia. Mikään ei pistä korvaan sen suuremmin huonolla tai hyvällä tavalla. Pikminien elämöinti Oatchin kyydissä kuitenkin ovat vekkulia kuultavaa.
Yksi huomionarvoinen asia on se, että kun lopputekstit rullaavat ruudulla, ei tekeminen ole lopussa. Lähelläkään loppua itse asiassa, sillä tekijöiden nimien tapittamisen jälkeen on aika ottaa haltuun muun muassa kosolti haastavampi ja aikakriittisempi pelimoodi sekä kahmalokaupalla muuta sen tarkemmin spoilaamatta.
Iso osa Pikmin 4:n viihdyttävimmistä ja vaativammista puuhista sijoittuu lopputekstien jälkeiseen aikaan. Ikään kuin alkupää olisi ollut harjoittelua tulevaa varten.
Noihin aiemmin mainittuihin lopputeksteihin pääsee noin 15 tunnin pelailun jälkeen, mutta kaiken kokemisen jälkeen kellontaulussa näkyy lukemina noin 35-40 tuntia. Kyseessä on siis tuhdein julkaistu Pikmin-seikkailu.
Ja mikäpä sitä viettää aikaa tämän seikkailun parissa. Pelialueiden tutkiminen ja niiden pulmien selättämäinen on hauskaa puuhaa. Aiemmista peleistä poiketen tällä kertaa varsinaisessa tarinassa ei ole minkään sortin aikarajaa, minkä puitteissa seikkailu pitäisi saada loppuunsa. Sen kun nauttii pelistä ilman sen suurempia hätiä mitiä.
Ihan parsa peli
Pikmin 4 on pelisarjan paras ja hiotuin osanen, sitä ei käy kiistäminen. Se tuntuu käärineen kaikki aiempien osien parhaat puolet yhteen pakettiin ja ripotelleen sekaan aimo kasan hiottua pelimekaniikkaa sekä uusia virikkeitä.
Kyseessä on myös oiva tilaisuus hypätä kasvisseikkailuun myös vasta-alkajille. Vielä kun mukaan saisi kunnon kahden pelaajan yhteystyötilan, niin viisi tähteä olisi taattu.
Ihan maistuvia kasviksia nämä pikminit.
Lisää aiheesta:
