90-luku tunnettiin useista pöyristyttävän upeista tietokoneroolipeleistä. Sattumaa tai ei, mutta kaksi ysärin lopun kovinta kakkososaan jäänyttä sarjaa saa tänä vuonna kolmososansa: Baldur's Gate ja Jagged Alliance. Epäsuosittuna mielipiteenä pidän Jagged Alliance 3:a näistä kuumempana lupauksena. Mutta kannattiko neljännesvuosisadan odotus?
“Bad guys!!!”
Jagged Alliance 3:n kehitys on ollut pitkään limbossa. Lisenssi jäi hankalasti puolikäyttöiseksi, kunnes THQ Nordic nappasi lisenssin itselleen vuonna 2015. Kehittäjäksi nakitettu Haemimont Games tunnetaan erilaisista kelvollisista kakkosluokan peleistä, kuten Tropicon osista 3-5 sekä viiden vuoden takaisesta mainiosta Surviving Marsista. Jagged Alliance on heille selvästi aivan uuden tason haaste.
Kehittäjät ovat vakuuttaneet uskollisuuttaan sarjan alkuperäisille osille. Heti ensimmäisistä hetkistä saakka klassiset elementit tulevat esiin, kuten gonahtanut hahmonluonti erikoisten kysymysten avulla ("Salamurhaajat ovat yrittäneet murtautua kotiisi, mutta löytyvät kuolleina eteisestäsi. Mikä tappoi heidät?") Myös palkkasoturien rekrytointi tapahtuu ysärille jääneen A.I.M.-verkkopalvelun kautta. Yhtäläisyydet eivät jää tähän, vaan monin paikoin kyseessä voisi olla sarjan kakkososan grafiikkapäivitys nykypäivään, hyvässä ja pahassa.
Tällä kertaa palkkasoturien matka vie afrikkalaiseen Grand Chieniin, jonka vastavalittu presidentti on kaapattu. Puolisotilaalliset Legion-joukot miehittävät suurinta osaa maasta, joten pelaajan tehtävänä on vapauttaa maa kourallisella erikoishenkilöitä. Hahmot ovat sarjan teeman mukaisesti todella ainutlaatuisia veijareita ja heistä suurin osa on tuttuja sarjan aiemmista osista. Vanhat tutut olivat ilahduttava yllätys, sillä en muistanut paljonko olin kaivannut hahmojen outoja hölötyksiä. Pidän edelleen dukenukemaisen russofobista Steroidia tiimini pakollisena jäsenenä.
Jagged on kova koville
Pelin henkenä on vuoropohjainen taktinen toiminta yhdistettynä strategisen tason resurssienhallintaan. Suurin osa peliajasta kuluu taktisella kentällä, joka kuvaa yhtä kartan sektoria. Hahmot liikkuvat tosiaikaisesti, kunnes vihollisen havaitessa yhdenkin palkkasotureista toiminta siirtyy vuoropohjaiseen tilaan. Kartta on mahdollista tyhjentää hiiviskellen vaikka yhdellä kommandolla, mutta toimintaa ei voi itse pysäyttää vuoropohjaiseksi, joten hiiviskely jää kärsivällisten pelaajien lähestymistavaksi.
Vuoropohjainen meno perustuu perinteisiin toimintapisteisiin, joita kuluttavat liikkuminen, ampuminen, tavaroiden ja taitojen käyttö sekä melkein mikä vain toiminto. Ampuessa pelaajan on valittava aseesta riippuen tyyli, esimerkiksi sarjatuli, ja tähdättävä ruumiinosa. Tulitukseen voi käyttää muutamia lisäpisteitä osumatodennäköisyyden buustaamiseksi. Erikoisuutena osumatodennäköisyyttä ei paljasteta eksplisiittisesti, vaan pelaajalle kerrotaan vain eri tekijöiden tuottamat plussat ja miinukset.
Taisteluiden välillä palkkasoturit voivat parannella haavoja, korjailla varusteita, tiedustella ympäristöä tai kouluttaa kodinsuojajoukkoja puolustamaan kyliä. Ajasta ja rahasta on jatkuvasti pulaa, sillä vaikka pelaajalla voi olla useampiakin iskuryhmiä, ei jokaiseen nurkkaan riitä sotilaita. Mikään ei turhauta enempää kuin vihollisten takaisinvaltaamat timanttikaivokset toisella puolella karttaa, jotka tyrehdyttävät kriittiset palkanmaksuun tarvittavat kassavirrat. Liikkumiseen on onneksi tuotu tarjolle veneet, joiden avulla siirtyminen rannalta toiselle onnistuu paljon aiempia osia tehokkaammin.
Kutsukaa minua heikoksi lenkiksi, mutta Jagged Alliance 3 on vaikea. Jopa helpommilla vaikeusasteilla kaikesta on jatkuvasti pulaa. Erityisesti lääkintätarvikkeita ei ole koskaan riittävästi, sillä yksikin pahemmin napsahtanut luoti saattaa verottaa puolet onnensoturin terveydestä ja turhan harvinaisten lääkintäpakkausten sisällöstä. Kaikkea ei voi hallita ja jokin nurkka menee aina puihin. Nostan todella paljon hattua pelaajille, jotka sukeltavat kampanjaan rautamiestilassa.
Blast from the past
Kultaisella 90-luvulla Jagged Alliance edusti taktisten ammuskelupelien kirkkainta kärkeä. Taistelu oli vaativaa ja sen yhteys strategiseen ulottuvuuteen sekä hahmojen keskinäiseen dynamiikkaan oli ainutlaatuista. Sellaista kolmososa on edelleen, mutta maailma ympärillä on kulkenut eteenpäin. Markkinoille on tullut XCOM 2:n kaltaisia jättiläisiä, jotka ovat määritelleet genren lähes uudelleen. Jagged Alliance 3 on onnistunut replikoimaan esimerkiksi lähes vakioksi kehittyneet suojautumismekaniikat, mutta jotain on jäänyt menneisyyteen.
Seikkailupuoli taisteluiden ulkopuolella on edelleen sekavaa. Liikkuminen, sivuhahmoille keskustelu ja tehtävien ratkominen muistuttaa huonolla tavalla todella paljon vuoden 1998 Fallout 2:ta. Ihmisten kliksuttelu tosiaikaisesti on turhauttavaa, eivätkä tehtävien yksityiskohdat piirry aina selkeänä pelaajille. On varmaa, että saisin kaikesta irti enemmän aloittamalla kampanjan alusta ja hyödyntämällä pian verkkoon putkahtavia läpipeluuohjeita.
Kaiken kaikkiaan Jagged Alliance 3 on lempeä tuoksahdus menneisyydestä, joka jättää ensisijaisesti positiivisia muistijälkiä. Nimensä mukaisesti meno on kuitenkin rosoista, sekä hyvällä että huonolla tavalla. Kehittäjät lupasivat kunnioittaa sarjan historiaa ja tässä on todella onnistuttu. Huumori on kornia ja ratsuväki raakaa. Järki olisi kuitenkin kannattanut ottaa käteen, sillä käyttöjärjestelmä olisi vaatinut mielestäni suurempaa päivitystä 20-luvulle.
